Kun saa itse koota mieleisensä synttärikakun...

En ehtinyt pitämään synttäribileitä, mikä oli tietenkin erittäin tylsää. No, bileitä tässä syksyn mittaan nyt on riittänyt ihan kiitettävästi, mutta olisin tietysti halunnut pitää mahtavat kotibileet ja tietysti leipoa upean synttärikakun! Ja olla varma, ettei itse enää tarvitsisi syödä sitä bileiden jälkeen… ;) No, mutta kyllä hätä (ja leipomisvimma) keinot keksii! Mikä mainio tilaisuus siis kutsua isovanhemmat katsomaan uutta kämppääni, jolloin voisin tietysti tarjota heille kakkua kahvin kanssa. Kun vielä vanhemmat tulivat mukana, niin isokaan kakku ei tulisi olemaan ongelma. Nimittäin voin melkein vannoa, että tästä kakusta tuli tuhdein koskaan tekemäni. Mutta ah, niin hyvä! 

Sain inspiraation kakkuun Glorian Ruoka & Viini-lehden numerosta 55 eli tämän vuoden numerosta 6. Halusin tehdä jotain todella suurta ja ihanaa ja ohjeen 5 kananmunan sekä 300 suklaagramman kokoinen kakku kuulosti juuri sopivalta! Tein kakun läpimitaltaan 26 ja korkeudeltaan 5 senttiseen irtopohjavuokaan ja uunissa kakku kohosi jopa hivenen yli. Whoa, it was a whole lotta cake! Olisi ihan hyvin riittänyt isompiinkin kekkereihin… 

Täytteenä ohjeessa oli kuitenkin kirsikoita ja liivatetta muiden muassa, joten päätin tehdä oman versioni appelsiinituorejuustosta sekä talviseen makuun viikunoista. Onnistuin myös unohtamaan tomusokerin kuorrutteesta, vaikka olin kyllä sitä ostanut sitä varten. Oops! No, kuorrutteesta tuli ihan hyvä ilmankin.

Ylhäällä kakku juuri ennen kuorruttamista. Pohjasta tuli ihana mehevä sisältä, mutta niin mureneva päältä, että leikatessani sitä kahtia päällimmäinen kerros uhkasi hajota useaan osaan. Sain sen lopulta pelastettua suuremmilta lohkeamisilta, mutta pientä palapelin kokoamista jouduin harrastamaan lopussa. Onneksi en ruvennut leikkaamaan kakkua kolmeen osaan; sitä se ei varmasti olisi kestänyt. Annoin sen kyllä olla melkein tunnin uunissa, eikä se ollut sisältäkään mitenkään raaka. Lämpötila oli oikea, samoin paistokohta… Huoh, kakut ovat edelleen pieni mysteeri…

Täyte siis oli kirsikkaisen sijasta hedelmäinen. Appelsiinituorejuusto isänpäivälounaalta pääsi nyt hyötykäyttöön ja lisäksi halusin tuhlata vähän lisää ja ostin myös 9 taatelia. Taateli on meidän perheessä aina merkinnyt joulua, sillä äiti on aina tehnyt taatelikakun ja useammankin joulunaikaan. Kahvin ystävänä pikakahvijauhe oli myös must, samoin kermalikööri. En yleensä käytä sitä muuhun kuiten leivontaan, joten pakkohan sitä nyt on sitten lorotella vähän joka paikkaan. Vielä mokkapapuja koristeiksi ja kookoshiutaleita lukuunottamatta lempielementtini olivat edustettuina tässä kaloripommissa. Noh, ei synttäreillä sovi laskea kaloreita. ;)

Murentuneesta pohjasta ja unohtuneesta tomusokerista huolimatta lopputulos oli onnistunut! Jännitystä tuotti vain kuorrutteen kaato, kun valuva kuorrute uhkasi vetää mennessään erään irtonaisen pohjanpalan. No, onneksi katastrofilta vältyttiin ja kakku oli melko sileä. Mitä nyt yksi vajonnut kohta…  Maku on, yllätys yllätys, tuhdin suklainen. Appelsiinituorejuusto tuo kyllä ihanaa raikkautta ja se sopiikin mitä parhaiten suklaan kanssa. Vai kuka ei ole koskaan kuullutkaan yhdistelmästä appelsiini ja suklaa? Myös viikunat olivat mukava lisä, samoin iki-ihanat mokkapavut, joita vain oli pakko ostaa koristeiksi!

Minä ja neljä vierastamme söimme kakkua urheasti kolme ruokalajin lounaasta huolimatta. Olin nääs uhannut, että jokaisen on pakko syödä kunnolla kakkua ähkystä huolimatta! En nimittäin halunnut jättää sitä liikaa itselleni. Ja hyvin kakkua menikin! Kaikki tykkäsivät, itseni mukaan lukien tietenkin. Kahvikuppi kädessä on kyllä melko must tätä syödessä ja lisäksi kofeiini auttaa ruuansulatuksessa. Tämän vuoksi kittasin kahvia sydämentykytyksiin asti, jotta olisin edes jonkinlaisessa kuosissa samana iltana olevia Dammareita varten. Asuvalintani kun ei antaisi anteeksi pömpöttävää massua. :D Urheasta syömisestä huolimatta kakkua jäi vielä pariksi päiväksi jääkaappiin. Sen verran hyvää se oli, että päätin korvata sillä välipalat ennen urheilusuorituksia. Kylläpä jaksoi hyvin heilua pumpissa! :D

Ohjeen pohjana siis Glorian Ruoka & Viini-lehti 6/2008

Kakkupohja:

300 grammaa tummaa suklaata

300 grammaa voita tai margariinia (käytin tähän Becelin kasvisrasvasekoitetta, joka on terveydelle parempaa kuin tavallinen margariini ja jota on vihdoin tehty myös leivontaan soveltuva versio!)

5 kananmunaa

Sokeria tai vaaleaa muscovadosokeria

3 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Täyte:

400 g appelsiinituorejuustoa

1 ½ dl vispikermaa

sokeria maun mukaan

8-9 viikunaa

Kuorrute:

n. 200-250 g suklaata (en punninnut kovin tarkkaan)

1 dl vispikermaa

n. 150 g margariinia tai voita

2-3 rkl pikakahvijauhetta

2-3 rkl kermalikööriä

(2 1/3 tomusokeria, tosin en itse käyttänyt, mutta voi kokeilla ja katsoa, mitä tapahtuu. Silloin vähempi suklaa riittää.)

purkillinen suklaisia mokkapapuja

Valmista kakkupohja mielellään jo edellisenä päivänä. (Itse annoin koko kakun kuorrutteineen päivineen seistä jääkaapissa yhden päivän.) Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sulata paloiteltu suklaa ja margariini vesihauteessa tai mikrossa. Anna jäähtyä hetki. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita suklaa- sekä jauhoseos vaahdon joukkoon.

Kaada taikina joko leivinpaperoituun tai voideltuun vuokaan. (Kokemuksesta viisastuneena minä vain voitelisin vuoan pohjan ja reunat. Leivinpaperin takia kakun reunoista tuli melko epätasaiset, koska en saanut paperia asettumaan suoraksi vuokaan. Jokainen voi kuitenkin tehdä, miten parhaaksi näkee. Leivinpaperi tietysti säästää tiskiä ja ehkäisee tarttumisen.) Paista uunin keskiosassa 50-60 minuuttia, kunnes kakun keskelle työnnettyyn terävään tikkuun ei enää tartu taikinaa. Jos kakun pinta tummuu liikaa paistamisen aikana, peitä se foliolla. Irrota jäähtynyt kakkupohja vuoasta ritilälle. Jos leivot sen edellisenä päivänä, suojaa se kuivumiselta kelmulla tai leivinpaperilla. Jaa kakku kahteen tai kolmeen kerrokseen.

Valmista täyte: notkista tuorejuusto ja vatkaa kerma. Lisää kerma tuorejuustoon ja mausta sokerilla, mikäli kaipaat vielä lisää makeutta. Levitä kakkupohjan päälle. Leikkaa viikunat pieniksi kuutioiksi ja asettele täytteen päälle. Laita toinen kakkupohja koko komeuden päälle.

Kuorrutusta varten kiehauta kerma, margariini ja suklaa kattilassa, kunnes suklaa on sulanut. Ota pois liedeltä ja lisää kermalikööri sekä pikakahvi. Sekoita ja anna jäähtyä hetken. Kaada kuorrute keskelle kakkua ja anna sen valua reunoilta. Tasoita veitsellä ja katso, että kuorrutetta on tasaisesti joka puolella. Koristele kahvipavuilla ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi, kunnes kuorrute on jähmettynyt. Kakku kestää muutaman päivän ihan hyvin jääkaapissa, mikäli se on talonasukkaille mahdollista… :D

Valkosuklaa-mansikkasynttärikakku

Oivoi homssuista ruokabloggaajaa, kun ei muista kuvia ottaa! :( Minulle kävi moka kaverin synttärikakun kanssa, jonka tein hänen juhliinsa 1.11. Ajattelin ottaa valmiista kakusta kuvan vasta kaverin juhlissa, mutta koska hän oli jo tehnyt ihanan, juhlien teemaan sopivan kakun, niin minun versioni päätyi jääkaappiin odottamaan. Alkumaljan, parin siiderin ja boolilasillisen jälkeen en enää edes muistanut koko kakkuani ja vasta illan päätteeksi mieleeni juolahti, etten ollut ottanut kuvaa, enkä edes maistanut, mitä olin saanut aikaan! No, olin kuitenkin maistellut sekä kakun täytettä että valmistunutta pohjaa, joten jonkinlainen käsitys minulla on kakun onnistuneisuudesta. Ja ehkä ihan hyvä, että vältin tuon kakkupalan syömisen… Mutta kuva harmittaa! Note to self: kuva AINA kokkauksen jälkeen!

Valkosuklaa-mansikkkakakku, jonka tein aiemmin arvostelemasta suklaasta, oli siis tarkoitettu ystäväni synttärikakuksi. Olen pitkän aikaa halunnut kokeilla tryffelikakkua Maittavat suklaaherkut-kirjasta ja odottanut sopivaa tilaisuutta. Kirjassa on sekä maito-että valkosuklainen ohje, ja halusin erityisesti kokeilla valkosuklaista nähdäkseni, miten hyvin täytteeseen tuleva maitorahka pystyy antamaan vastusta suklaan äkkimakeudelle. Valkosuklaata tulee myös kakkupohjaan, joten kakku on todellinen valkosuklaafanin unelma. Tietysti saman kakun voi tehdä tummasta suklaasta, mutta koska yleensä teen siitä kaikki suklaakakkuni, niin there’s just no point. Kavereille tarjottaessa pääse aina välillä tekemään sellaista, mitä itse ei välttis haluaisi omissa juhlissa tarjota. :D Jokin fiksaatio siinä kait on…

Kakku on helppo ja nopea tehdä, tosin munia ja sokeria täytyy pohjaa valmistaessa jaksaa vatkata tarpeeksi kauan, jotta pohjasta tulee tarpeeksi kuohkea. Lisäksi täytteen kermaa pitää sekoittaa koko ajan levyllä, ettei se pääse kärähtämään. Eniten aikaa menee jäähdyttelemiseen ja lisäksi kakun täytyy olla jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua, joten se täytyy ottaa huomioon, kun aloittaa valmistelut.

En siis ehtinyt maistaa kakkupohjaa ja täytettä yhdessä, mut erikseen maisteltuna ne maistuivat kyllä. Olisi tietysti ollut kiva tietää, minkälaiseksi täyte muuttui kovettuessaan: millainen maku ja suutuntuma siitä muodostui ja miten kokonaisuus toimi yhdessä. No, kaveri viestitti jälkeenpäin syöneensä kakkua jo kaksi päivää putkeen, joten nappiin meni! ^^ Ja aina parempi, että kakku onnistuu ja kuva unohtuu, kuin että muistaa ottaa kuvan, mutta kakku maistuu oudolta.  Tässä siis resepti:

Valkosuklaa-mansikkarahkakakku

2 munaa

50 g hienoa sokeria

50 g valkosuklaata sulatettuna

TÄYTE:

3 dl kuohukermaa (muunnelmia: mansikka-tai mokkakermaa)

350 g valkosuklaata paloina

250 g rahkaa (muunnelmia: sitruuna- tms. maustettua rahkaa)

Koristeluun esim. rouhittua suklaata, nompparelleja, hedelmälohkoja…

Laita uuni 180 asteeseen. Voitele irtopohjainen vuoka (halkaisija 20 cm). Vatkaa munia ja sokeria isossa kulhossa niin kauan, kunnes nokarellinen vaahtoa pysyy nostettaessa hetkisen pinnalla. Siivilöi jauhot ja hämmennä sekaan varovaisesti. Lisää suklaa, siirrä vuokaan ja paista uunissa n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja siirrä kakkuritilälle. Siirrä takaisin vuokaan täysin jäähtyneenä.

Täytettä varten kaada kerma kattilaan ja kiehauta koko ajan hämmentäen ettei kerma pala pohjaan. Anna jäähtyä hieman, lisää valkosuklaa ja hämmennä, kunnes suklaa sulaa. Nosta liedeltä ja anna jäähtyä hämmentäen koko ajan. Sekoita rahka joukkoon ja kaada jäähtyneen kakkupohjan päälle. Nosta n. kahdeksi tunniksi jääkaappiin jäähtymään. Koristele juuri ennen tarjoilua.

Kolmen ruokalajin isänpäivälounas

Ei yhtä ilman kahta, sillä myös tämä post on ilman kuvia. Menin isänpäiväksi iskän luokse kokkaamaa kolmen ruokalajin isänpäivälounasta kahvitarjoilun kera, mutta armas kamerani ei lähtenyt mukaan! Joten tässä sitä taas ollaan ilman kuvia… Puhtaus on puoli ruokaa ja kuvat ovat ainakin 75 % (eli suklaan täydellisen kaakaopitoisuus) blogin houkuttelevuudesta! No, nyt voitte vain kuvitella, miltä nämä herkut ovat näyttäneen. Itse asiassa piirakkaa jäi vielä iskän jääkaappiin, joten seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa kamera mukaan… ><

Isänpäiväksi siis tietysti pitää laittaa kunnon sapuskat ja niinpä minä ja äiti pistimme hihat heilumaan. Iskä kun asuu yksin, niin kiva, että joskus viikonloppuisin se voi astua valmiin pöydän ääreen.  Alkupalaksi teimme mustatorvisienikeittoa, joka on aina yhtä hyvää. Ulkonäkö on kyllä järkyttävä: sakean ja harmaan keiton seassa uiskentelee mustia sienenkappaleita. Maku kuitenkin on taivaallinen! Jos et syö sieniä, niin jatka vaan samalla mitalla, jääpähän metsiin enemmän meille kuliranisteille! Kuohuviinimaljan kera keitto maistui vieläkin paremmalta… ;) (Oli muuten samaa kuohuviiniä, jota maistoimme iskän kanssa Kirja, ruoka & hyvä elämä-tapahtumassa parisen viikkoa sitten eli Cristal Cavaa.)

Pääruuaksi teimme appelsiinituorejuustobroileria kasvissuikalepedillä, wokkivihanneksia, riisiä sekä ruusukaalia. Voitelin siis uunivuoan, sen päälle suikaloituja porkkanoita, kesäkurpitsa sekä palsternakka, jotka oli maustettu öljyllä, valkosipulilla sekä mausteilla. Sitten voitelin kanafileet appelsiinin makuisella tuorejuustolla, laitoin kasvisten päälle ja työnsin uuniin. Mmm! Kaikki hedelmät toimivat hyvin kanan kanssa, joten appelsiininen maku oli erittäin onnistunut. Kasvikset maistuivat ihanilta, sillä niille oli rutistettu myös kokonainen lime. Muut wokkikasvikset ja ruusukaalit olivat tietysti hyviä myös. Hei, ne on kasviksi, no wrong with that! Ruuan kanssa nautittu viini oli erittäin hyvää myös.

Ja nyt itse asiaan eli jälkkäriin! Ostin siis Kirja- ja ruokamessuilta ihanan, 365 suklaaohjetta sisältävän kirjan, ja päätin kokeilla jotain jälkkäriä siitä. Olisin halunnut kokeilla pannacottaa, mutten oikein olisi halunnut käyttää liivatetta tai alkaa leikkiä agar agarilla. Onneksi minulta ei kotoa löytynytkään liivatetta, joten oli pakko etsiä toinen vaihtoehto. Päädyin sitten cappuccinomousseen, koska minulta löytyi pieni pussi Areena-messuilta saamaani pikakahvijauhetta kuin tilauksesta. Iskältä löytyi myös kermalikööriä, joten alkoholinkin suhteen kaikki oli kunnossa… ;) Tein ohjeeseen kuitenkin hiukan muutoksia, nimittäin vatkasin koko kermapurkin eli 2,5 desiä ja käytin osan siitä moussen joukkoon ja lopun kahvipiirakan kanssa.

Ei muuten kannata säikähtää munankeltuaisen -ja valkuaisen erottelua. Homma hoituu melko näppärästi, kun varovasti halkaisee munan sen yläosasta eli yrittää avata sen kuin ottaisi munalta hatun pois päästä. Eikä nyt naureta siellä! Sitten varovasti käsien välissä liikutellen valuttaa valkuaisen astiaan ja keltuaisen sitten omaan astiaansa. Toimii paremmin kuin munanerottajat. Haastavinta on tietysti munan rikkominen hajottamatta samalla keltuaista, mutta muutaman kerran jälkeen homma sujuu jo mallikkaasti. Kannattaa kuitenkin varata ylimääräisiä munia.

Cappuccinomousse

200 g tummaa suklaata sulatettuna ja jäähdytettynä

3 munaa eroteltuna

1 rkl kahvi- tai kermalikööriä (tai enemmän maun mukaan…)

1 1/4 dl kuohukermaa vaahdotettuna (tai koko purkki, josta osan voi sekoittaa moussen joukkoon)

2 rkl kaakaojuomajauhetta sihdattuna

Sekoita sulatettu suklaa ja keltuaiset suuressa kulhossa. Sekoita joukkoon likööri. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita huolellisesti suklaaseokseen. (Tässä vaiheessa voit myös vatkata kerman löysäksi vaahdoksi ja lusikoida osan siitä moussen joukkoon.) Jaa seos neljään annosastiaan ja laita jääkaappiin tunniksi. Koristele kermavaahdolla ja kaakojauheella juuri ennen tarjoamista.

Mousse onnistui hyvin! Laitoin Bailey’s’iä hieman reilummin, jotta se maistuisi kunnolla ja maistuihan se. Jälkkäri on tosi tuhti, joten kovin isoihin annostelumaljoihin sitä ei kannata laittaa, sillä sitä ei pysty syömään paljoa kerralla ilman äklötystä. Varsinkaan kunnon aterian päälle… Tai no, riippuu tietysti omasta suklaakestävyydestä. ;) Meidän jälkkärimaljat oli sen verran pienet, että moussea jäi vielä yli. Lopun tuhosin minä seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen, synttäreideni kunniaksi. :D Hyvää siis vielä seuraavanakin päivänä.

Olen myös halunnut jo vaikka kuinka kauan, Montrealista lähtien, tehdä pekaanipähkinäpiirakkaa. Yksinkertaisesti pidän pekaanipähkinöistä. Nyt iskän luona tarjoutui loistava tilaisuus senkin vuoksi, että iskällä oli vielä Kanadasta ostettua vaahterasiirappia jäljellä. Todella Pohjois-Amerikkalainen herkku siis! Myös sen vuoksi, että kakku on t-o-d-e-l-l-a makea ja tuhti! Sokeria ja siirappia tulee yhteenstä 4 dl! Plus vielä pähkinät… Halpakaan se ei ole, sillä pähkinät ovat tunnetusti kalliita ja tähän niitä menee kaksi pientä pussillista Todellinen kaloripommi ja luksusruoka! Sitä ei todellakaan voi syödä isoa palaa, ei varsinkaan sienikeiton, kanan ja kasvisten sekä suklaajälkkärin jälkeen. Kahvikuppi on must, ja kermavaahtokin voi auttaa asiaa. Tai sitten pahentaa, en tiedä, itselleni riitti piiras ihan itsessään sysämään minut sokerihumalaan ja ruokakoomaan. Huh! Eikä vielä ole edes joulu… Mutta kyllä sitä isän vuoksi voi vähän löysätä ruokavaliota ja tuhlata, eikös niin. 

Itse halusin tehdä piiraasta edes hitusen terveellisemmän ja siksi käytin pelkkien vehnäjauhojen asemesta 1 ½ kaurahiutaleita ja 1 dl vehnäjauhoja. Lopputulos on kenties hieman kuivempi pohja, muttei sitä huomaa kaiken sen sokerin ja rasvan alta. ;)

Pekaanipähkinäpiirakka

Olen leikannut reseptin joskus muinoin jostakin naistenlehdestä; olisiko ollut Kodin Kuvalehti tai Anna.

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 kl sokeria

½ tl suolaa

100 g margariinia

2 ½ – 3 rkl vettä

TÄYTE

3 munaa

2 ½ dl siirappia

1 ½ dl fariinisokeria

60 g margariinia

½ tl neilikkaa

ripaus muskottipähkinää tai kanelia tai kardemummaa

ripaus suolaa

250 g pekaanipähkinöitä

Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Nypi sekaan kuutioitu rasva, lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Älä kuitenkaan vaivaa. Nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi. Painele taikina voidellun, noin 24-senttinen vuoan pohjalle ja reunoille. Pane pohjan päälle puolet pähkinöistä.

Laita uuni 225 asteeseen. Valmista täyte yhdistämällä munat, siirappi, fariinisokeri, sulatettu rasva, mausteet ja suola. Kaada seos torttupohjalle pähkinöiden päälle ja asettele päälle loput pähkinöistä. Paista torttua ensin uunin alatasolla n. 10 minuuttia ja laske sitten lämpö 175 asteseen. (Minulla toimi homma kuitenkin ihan hyvin koko ajan 200 asteessa.) Paista edelleen uunin keskitasolla noin 45 minuuttia, kunnes täyte on kiinteää. Jos pinta saa liikaa väriä, suojaa se foliolla paistamisen loppuaikana. Tarjoa jäähtyneenä jäätelön tai kermavaahdon kera. (Kylmä jäätelö varmaankin on hyvä veto tasaamaan makeutta.)

Riesen & Ritter Sport Cappuccino eli Tax Free -ostoksia

Osallistuin ylioppilaskuntani KY:n KulttuuriValiokunnan eli tutummien KUVAn Kulttuurimatkalle Pietariin tässä viime viikonloppuna ja paluumatkalla piipahdimme Tax Freessä. Halusin päästä eroon viimeisistä ruplista ja siksi ostin pakollisten alkoholien lisäksi muutamia suklaaherkkuja leivontaan ja, no, ihan muuten vaan, kun kerran halvalla sai ja oli pakko jotain ostaa. Kauheaa, pakko ostaa suklaata… ;) Pyrin arvioimaan ne täällä blogissa sitä mukaan kun pystyn raivaamaan ruokavaliostani tilaa niiden nauttimiseen. Älkääkä pyöritelkö silmiänne siellä, tämä on tarkkaa hommaa, kuulkaas.

Heti kun näin pussillisen Rieseneitä hyllyllä, muistin, etten ollut syönyt niitä piiiiitkiin aikoihin ja myös, kuinka paljon niistä pidän. Pussi siis päätyi ostoskoriin viinipullon seuraan. Kyseessä on siis suklaaseen kastettuja toffeepaloja Saksan maalta, valmistajana Storck. Pussin kyljessä on lisäksi ilmoitus, että suklaa on valmistettu Gavoa-kaakaopavuista. Toivottavasti lupaus todella pitää paikkansa, sillä se ainakin osoittaisi Riesenit (suklaan osalta) laatutavaraksi. Kaikki raaka-aineet on kirjoitettu saksaksi, mutta ensimmäiset ainesosat ovat glukoosisiirappi sekä sokeri, joten ihan autenttisen suklaista herkut eivät tietenkään ole. Johtuen karamellista, tietenkin. Onneksi mukana on ainakin kaakaomassaa ja kaakaota, joten pieni suklaasofisti (onkohan tuo oikea sana?) minussa antaa jonkinlaisen hyväksynnän.

Namu tuoksuu hyvälle: tuhti suklaan tuoksu, ei todellakaan maitosuklaata! Myös toffeen tuoksu tunkeutuu läpi. Maku on tuhti ja suklaanhimoon riittää hyvin yksi pala. Suklaakerros on n. 1/3 ja toffeeta 2/3 suklaapalasta, mutta tumma suklaa antaa hyvän vastuksen toffeelle. Pussista ei tule ilmi, kuinka kaakaopitoista suklaa on, mutta tumman puolelle se kallistuu. Maku ei nimittäin todellakaan ole makea, muttei kyllä karvaskaan, kiitos toffeen maun. Kumpikaan maku ei erityisesti nouse hallitsevaan asemaan vaan tuloksena on todella herkullinen kokonaisuus, joka on hyvää ihan sellaisenaan. Ei kenties sovellu ihan maitosuklaafaneille, mutta meille pimeän puolen edustajille ja sinne silloin tällöin eksyville voin suositella.

Ainoa miinus on toffeen into tarttua hampaisiin. Esimerkiksi treffeillä voi aiheuttaa ikäviä tilanteita, kun tekisi mieli alkaa kaivelemaan hampaita kesken kaiken. Erikoista on se, että pussista löytyy yhden karamellin sisältävät kalorit. Yksi namu on 40 kaloria, joten jos joku haluaa olla tarkkana asioista (miksi katsot minua noin?), niin näitä namuja on ainakin helppo sisällyttää päivittäiseen herkkukiintiöön. Tai muuten vain tehdä itsensä vainoharhaiseksi…

Ostin myös lajitelman Ritter Sport-täytesuklaita. Ritter on myös saksalainen merkki, joten tämä post koostuu siis pelkistä saksalaisista suklaaherkuista. Niitä myydään kaupoissa ihanan symmetrisinä neliöinä ja houkuttelevina makuvaihtoehtoina: on jogurttia (ostin muuten sitä ison neliön ja aion arvioida sen heti, kun maistan sitä… uudemman kerran. :D ), tryffeliä, cappuccinoa, pähkinöitä… Tässä pienessä lootassa on kuusi eri täytemakua: mandel split, cappuccino, crocant, caramel crisp, creme cacao ja edelnougat. Jokainen suklaanamu on kääritty eriväriseen paperiin, jonka sivussa vielä lukee erikseen maun nimi. Auttaa löytämään lootasta.

Koska olen kahvifani, halusin maistaa cappucinoa. Sain etsiä sitä tovin muiden makujen joukosta ja ehdin jo pelätä, että oliko se ainoa, mutta uusi pengonta tuotti tulokseksi kaksi lisää, joten oli niitä muitakin! Pieni suklaaneliö tuoksuu makealle maitosuklaalle ja olen haistavinani hieman liköörisen tuoksun. Liekö se kahviaromi? Kyllä, sehän se, sillä maitosuklaa-aromin lisäksi ainoa muu maku suklaassa on jonkinsortin likööri. Tai siltä se ainakin maistuu. Mitään kahviaromia en huomannut, mikä oli tietysti pettymys, sillä kun tuote nimetään ‘cappucinoksi’, niin kait nyt se maku siitä pitäisi löytyä ilman karaistuneita ja hienostuneita makunystyröitä! Huoh…

Muuten suklaan maussa ei ole vikaa, hyvää se on, tosin erittäin makeaa. Maitosuklaakerros on ohut, mutta lisäksi täyte on vielä makeaa! Yksi pala on aivan tarpeeksi meikätytölle; melkein liikaakin. Maitosuklaan puolestapuhujat varmasti pitäisivät siitä enemmän. Huh, tämä kyllä vaatii kahvikupposen. Hmm, taidankin mennä keittämään iltapäiväkahvit. Sen ja näiden suklaiden voimin jaksan käydä imuroimaan.

Tulisella currylla pakkasta vastaan Memphis Hesarissa

Osallistuin ylioppilaskuntani KY:n KulttuuriValiokunnan eli tutummien KUVAn Kulttuurimatkalle Pietariin tässä viime viikonloppuna ja paluumatkalla piipahdimme Tax Freessä. Halusin päästä eroon viimeisistä ruplista ja siksi ostin pakollisten alkoholien lisäksi muutamia suklaaherkkuja leivontaan ja, no, ihan muuten vaan, kun kerran halvalla sai ja oli pakko jotain ostaa. Kauheaa, pakko ostaa suklaata… ;) Pyrin arvioimaan ne täällä blogissa sitä mukaan kun pystyn raivaamaan ruokavaliostani tilaa niiden nauttimiseen. Älkääkä pyöritelkö silmiänne siellä, tämä on tarkkaa hommaa, kuulkaas.

Heti kun näin pussillisen Rieseneitä hyllyllä, muistin, etten ollut syönyt niitä piiiiitkiin aikoihin ja myös, kuinka paljon niistä pidän. Pussi siis päätyi ostoskoriin viinipullon seuraan. Kyseessä on siis suklaaseen kastettuja toffeepaloja Saksan maalta, valmistajana Storck. Pussin kyljessä on lisäksi ilmoitus, että suklaa on valmistettu Gavoa-kaakaopavuista. Toivottavasti lupaus todella pitää paikkansa, sillä se ainakin osoittaisi Riesenit (suklaan osalta) laatutavaraksi. Kaikki raaka-aineet on kirjoitettu saksaksi, mutta ensimmäiset ainesosat ovat glukoosisiirappi sekä sokeri, joten ihan autenttisen suklaista herkut eivät tietenkään ole. Johtuen karamellista, tietenkin. Onneksi mukana on ainakin kaakaomassaa ja kaakaota, joten pieni suklaasofisti (onkohan tuo oikea sana?) minussa antaa jonkinlaisen hyväksynnän.

Namu tuoksuu hyvälle: tuhti suklaan tuoksu, ei todellakaan maitosuklaata! Myös toffeen tuoksu tunkeutuu läpi. Maku on tuhti ja suklaanhimoon riittää hyvin yksi pala. Suklaakerros on n. 1/3 ja toffeeta 2/3 suklaapalasta, mutta tumma suklaa antaa hyvän vastuksen toffeelle. Pussista ei tule ilmi, kuinka kaakaopitoista suklaa on, mutta tumman puolelle se kallistuu. Maku ei nimittäin todellakaan ole makea, muttei kyllä karvaskaan, kiitos toffeen maun. Kumpikaan maku ei erityisesti nouse hallitsevaan asemaan vaan tuloksena on todella herkullinen kokonaisuus, joka on hyvää ihan sellaisenaan. Ei kenties sovellu ihan maitosuklaafaneille, mutta meille pimeän puolen edustajille ja sinne silloin tällöin eksyville voin suositella.

Ainoa miinus on toffeen into tarttua hampaisiin. Esimerkiksi treffeillä voi aiheuttaa ikäviä tilanteita, kun tekisi mieli alkaa kaivelemaan hampaita kesken kaiken. Erikoista on se, että pussista löytyy yhden karamellin sisältävät kalorit. Yksi namu on 40 kaloria, joten jos joku haluaa olla tarkkana asioista (miksi katsot minua noin?), niin näitä namuja on ainakin helppo sisällyttää päivittäiseen herkkukiintiöön. Tai muuten vain tehdä itsensä vainoharhaiseksi…

Ostin myös lajitelman Ritter Sport-täytesuklaita. Ritter on myös saksalainen merkki, joten tämä post koostuu siis pelkistä saksalaisista suklaaherkuista. Niitä myydään kaupoissa ihanan symmetrisinä neliöinä ja houkuttelevina makuvaihtoehtoina: on jogurttia (ostin muuten sitä ison neliön ja aion arvioida sen heti, kun maistan sitä… uudemman kerran. :D ), tryffeliä, cappuccinoa, pähkinöitä… Tässä pienessä lootassa on kuusi eri täytemakua: mandel split, cappuccino, crocant, caramel crisp, creme cacao ja edelnougat. Jokainen suklaanamu on kääritty eriväriseen paperiin, jonka sivussa vielä lukee erikseen maun nimi. Auttaa löytämään lootasta.

Koska olen kahvifani, halusin maistaa cappucinoa. Sain etsiä sitä tovin muiden makujen joukosta ja ehdin jo pelätä, että oliko se ainoa, mutta uusi pengonta tuotti tulokseksi kaksi lisää, joten oli niitä muitakin! Pieni suklaaneliö tuoksuu makealle maitosuklaalle ja olen haistavinani hieman liköörisen tuoksun. Liekö se kahviaromi? Kyllä, sehän se, sillä maitosuklaa-aromin lisäksi ainoa muu maku suklaassa on jonkinsortin likööri. Tai siltä se ainakin maistuu. Mitään kahviaromia en huomannut, mikä oli tietysti pettymys, sillä kun tuote nimetään ‘cappucinoksi’, niin kait nyt se maku siitä pitäisi löytyä ilman karaistuneita ja hienostuneita makunystyröitä! Huoh…

Muuten suklaan maussa ei ole vikaa, hyvää se on, tosin erittäin makeaa. Maitosuklaakerros on ohut, mutta lisäksi täyte on vielä makeaa! Yksi pala on aivan tarpeeksi meikätytölle; melkein liikaakin. Maitosuklaan puolestapuhujat varmasti pitäisivät siitä enemmän. Huh, tämä kyllä vaatii kahvikupposen. Hmm, taidankin mennä keittämään iltapäiväkahvit. Sen ja näiden suklaiden voimin jaksan käydä imuroimaan.

Kasvispulla(t)

Kasvispullat

En tykkää leipoa pullaa. Haluan tehdä leivonnaiset suhtkoht nopeasti, joten en pidä taikinan nostatuksesta, koska se keskeyttää koko prosessin. No, siinä ajassa ehtii tiskata tai käydä lenkillä, mutta kuitenkin. Sitten alkaa kaulintavaihe, joka on aina tuskaa, koska pullataikina on aina räkää. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta yleistilanne on se, että se tarttuu alustaan ja käsiin vaikka kuinka jauhottaisi. Sitten kun se on tapeltu levyksi, voi levittää täytteet ja se on ihan kivaa puuhaa, mutta sitten koko komeus täytyy rullata ja siinä saa taas olla helisemässä, jos taikina haluaa päättäväisesti pysyä kiinni alustassa. Tuloksena voi pahimillaan olla iso reikä ja milläs sitä sitten paikkaat ja teet uudestaan, kun täyte on jo levitetty? Itselleni ei onneksi ole niin vielä käynyt, mutta kauhuskenaario on aina olemassa…

Sitten pullien leikkaaminen ja asettelu vuokiin voi myös olla tuskan takana, jos ne eivät millään meinaa asettua kauniisti vaan edelleen tarttuvat joka paikkaan. Jujuna on siis jauhoitus, muttei sovi sitäkään tehdä liikaa, ettei pullat maistu pelkästään jauhoilta. Ja tietysti on vielä jäljellä viimeinen kohotus pellillä ennen uuniin laittoa. Palkintona on tietysti tuoreen pullan tuoksu, joka on ihanaa. Keneltä ei löydy lapsuusmuistoja äidin leipomasta pullasta? Voi teitä, minulta niitä kyllä löyty… Ah, äidin pullat. Ja uusia muistoja tulee aina välillä lisää, sillä kyllä äiti leipoo nytkin.

Nämä pullat eivät kuitenkaan ole makeita vaan sämpyläjauhoihin tehtyjä ja täytteenä valkosipulituorejuustoa sekä paprikasilppua ja juustoraastetta. Tein nämä kaverin synttäreille suolapalaksi, koska toinen kaveri oli jo varannut kakun teon. Unohdin laittaa juustoraastetta pullien päälle ennen uuniin laittoa, mutta se ei selvästikkään ollut maun esteenä, sillä pullat katosivat nopeasti parempiin suihin. Eikä ihme, sillä ne olivat hyviä! Kaverit tosin eivät millään tahtoneet käyttää niistä nimitystä ‘pullat’, koska ne eivät olleet makeita. Mutta minusta kyse on muodosta, eikä täytteestä. :D

Miksi muuksi näitä kutsuisi kuin pulliksi? No, siis suolaisiksi pulliksi, mutta pulliksi kuitenkin.

Se vielä pullista, että en pidä niistä senkään vuoksi, että niiden jälkisäilytys on aina hivenen hankalaa. Kun tein pari viikkoa synttäreistä uuden satsin suolaisia pullia jäljelle jääneestä hiivasta äidille viemisiksi, niin sain työllä ja tuskalla tunkea oman pullapussini pakkaseen. Puolesta taikinasta eli siis 2 ½ desistä vettä ja 25 grammasta hiivaa tuli 22 pullaa joten 11 on aika homma tunkea minipakastimeeni, joka on muutenkin täynnä ruokia ja marjoja.

Niistä pullista en ottanut kuvaa, sillä homma oli lähes sama, paitsi että nyt täytteeseen tuli valkosipulia ja tomaattista tuorejuustoa sekä porkkanaraastetta. Minulle käy pullien kanssa aina sama juttu: keksikohdasta tulee todella paksu ja sitten leikkaamisvaiheessa täytteet pursuavat ulos ja vuokiin päätyy tosi ruman näköisiä pullia. No, onneksi ulkonäkö kaunistuu uunissa, mutta viimeistään kuljetus pyörälaukussa tappoi ne. Ja tietysti sullominen pakkaseen. No, maku ei onneksi kärsinyt pahemmin vaan ne olivat ihanan tulisia! Melkein liiankin tulisia pelkiksi pulliksi…

Iskälle on helpompi leipoa pullaa, koska hänen pakkaseensa mahtuu vaikka mitä. Täytyy aina välillä kysyä, että onkos sulla vielä pullaa jäljellä? Tosin ei iskäkään syö herkkuja joka päivä, joten tuskinpa tässä on kiirettä… Kunhan nyt sais syötyä mun viimevuotiset herkkuni loppuun! Aika lailla finito ne taitavat ollakin, mutta äidin omenapiirakka on vielä uusien leipomusteni tiellä…

Kirpeä vadelmajuustokakku

Kun olin vaihdossa, kaksi espanjalaista tyttöä pitivät yhteiset synttärit ja tein heille vadelmajuustokakun lahjaksi. Vaihdossa ollut kaverini tilasi minulta samana iltana samanlaisen kakun synttäreilleen ja synttärisankarin toivetta täytyy noudattaa! Siis, syyskuussa käärin hihat ylös (jep, kirjoitan näitä nyt ihan hassussa järjestyksessä mutta olkoot) ja valmistin vadelmaisen juustokakun. Vaikken tykkää toistaa itseäni, niin sinänsä toive on aina helpotus ettei tarvitse itse pähkäillä ja miettiä ja selailla kymmeniä reseptejä ja vaihtaa mieltä yhtä monta kertaa.

Juustokakut ovat ihania! Mmm, tuorejuustoa… Ja niin helppoja! Keksi-margariinipohja (tosin voisin ruveta ihan vain vaihtelun vuoksi tekemään pohjan jauhojen ja suklaan tms. avulla, niin ei tarvitsisi ostaa keksejä erikseen) taputellaan vuokaan ja hetkeksi uuniin. Täytteeseen n. 600 g tuorejuustoa, 3 munaa, sokeria, vaniljasokeria, tietysti vadelmia n. ½ litraa ja vielä oma lisäykseni eli loput sitruuna-greippicurdista, jota siis tein joskus omia tupariherkkujani varten.

Kakku onnistui hyvin ja se oli ihanan sitruunainen ja marjainen samaan aikaan. Vadelmat sekoittuivat hyvin taikinaan eivätkä vajonneet pohjalle. Muistaakseni laitoin niin kaksi pientä rasiaa, jotta ne todella maistuisivat kaiken juuston, munan ja curdin alta. Leikkaaminenkin onnistui kohtuuhyvin, kun käytti hyvää tekniikkaa, sillä juustokakut (ainakin minun tekemäni) tuppaavat olemaan melko hajoavia keskeltä. Täytyy varmaan paistaa ne alatasolla, jotta täyte hyytyisi enemmän mutta samalla pinta ei tummuisi liikaa. Olin vielä kirjaillut numeron 21 sulalla suklaalla kakun päälle, mutten sitten ottanut siitä enää kuvaa. Kakku oli lähes identtinen sen kanssa, jonka tein Montrealissa yhdelle paikalliselle kaverille hänen 22-vuotis synttäreilleen. Numero vain oli eri.

Mutta en kyllä enää halua tehdä juustokakkua vähään aikaan! Alkaa jo tympäisemään, koska osaisin tehdä juustokakun ilman ohjetta ja se on merkki siitä, että on todellakin aika pitää tauko.