keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Banaani-suklaajuustokakku

Banaaninen suklaajuustokakku
Juustokakku. Ah, leivosten kuningas. Uunissa paistettua, hyydytettynä, jäädytettynä... Suklaata, marjoja, hedelmiä, likööriä, lakritsia... Tuhtia tai raikasta. Rahkaista tai kermaista. Edellisestä juustokakusta onkin jo aikaa, joten olipahan taas mukavaa, että pääsin sellaisen tässä keväällä tekemään. Varsinkin, kun säät ovat vielä viileitä, voi ihan hyvin tehdä tuhteja ja suklaisia herkkuja. Kesämmällä sitten tehdään kevyempiä marjaisia ja jäädytettyjä makeita juttuja.

Tämän leivoksen tarina alkaa siitä, kun juttelin tässä erään henkilön kanssa jälkiruuista ja hän totesi, ettei tykkää "rahkahässäköistä", mutta että suklaasta hän pitää. Oikea asenne! ^^ Olin siis tapaamassa tätä kaveriani ja halusin tehdä hänelle juustokakun, koska hänellä ei ollut niistä niin kokemusta. Ah, mikä aukko ihmisen makurepertuaarissa! Pakkohan tilanne on korjata. Etsin yhdestä 365 erilaista suklaista leivos- ja jälkkäriohjetta sisältävästä kirjasta suklaisen juustokakun ohjeita ja päädyin sellaiseen, johon tuli banaania ja rommia. Vähän siis sellaista karibialaista tunnelmaa. Tai sitten ei. Tuosta tulikin mieleen, että kesällä pitäisi tehdä pina colada -juustokakku ananasta, kookoskermasta ja rommista... Hmmm...

Banaanista saa juustokakkuun rakennetta ja makua eli ei tarvitse niin paljoa sokeria ja pysyy kuosissa myös vähemmällä tuorejuustolla. Vegaanisen juustokakun voisi hyvin kehitellä banaanista ja vegaanisesta tuorejuustosta sekä soijakermasta.  Kieltämättä tosin banaanista tulee sellainen...noh, jännä sivumaku (eli siis banaaninen sivumaku), josta joko pitää tai ei. En ole ihan varma, tykkäänkö banaanista juustokakussani... Mutta kaveri ainakin tykkäsi. :) 

Ja kyllähän minäkin sitä nyt söin. Alla olevasta kuvasta näkee sen, kuinka paljon ehdin kakkua ahtaa itseeni niinä parina päivänä, kun kakku ehti olla jääkaapissani ennen kuin vein sitä kaverilleni. Niin sitä vaan aina jääkaapilla käydessä aamulla ja illalla leikkasi kakusta pienen siivun. Ja iltapäivällä myös... Ei koskaan kannata tehdä herkkuja liian ajoissa jääkaappiin. :P Loput tuhottiin sitten toisen kaverin kanssa seuraavana tiistai-iltana. Olipahan ainakin tarpeeksi energiaa rengastrapetsitunnille. Eikä tartte heti tehdä mokomaa uudestaan. :D 

Tein tästä vain puolikkaan ohjeen, mutta olisi voinut tehdä vain 1/3 ohjeella. Sen verran tuhtia tavaraa eikä se banaanin kalium ole enää niin ratkaisevaa... :P

Pitäähän sitä maistaa ennen kuin vie tarjolle...
Suklainen banaani-juustokakku
Kirjasta Suklaa -365 vastustamatonta makuelämystä

Pohja
250 g digestivekeksejä
2 rkl kaakaojauhetta
(tai 250 g suklaakeksejä)
75 g voisulaa

Täyten
250 g mascarponea (tai muuta tuorejuustoa notkistettuna)
100 g (1 dl) fariinisokeria
3 munaa kevyesti vatkattun
100 g tummaa suklaata sulatettuna ja jäähdytettynä
2 suurta banaania muussattuna
2 rkl maissitärkkelystä (käytin ohratärkkelystä joka toimi kans)
1 1/4 dl kuohukermaa
1 rkl rommia
1 tl vaniljasokeria -tai esanssia

Kuumenna uuni 170 asteeseen ja voitele n. 23 sentin irtopohjavuoka. Sekoita pohjan ainekset tehosekoittimessa ja painele seos vuoan pohjalle. Paista 10 minuuttia uunin alatasolla.

Vatkaa mascarponea ja fariinisokeria suuressa kulhossa kunnes seos on tasaista. Lisää munat ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita joukkoon suklaa, banaanit, maissitärkkelys, kerma, rommi ja vaniljasokeri puulusikalle. Kaada vuokaan ja paista 45-50 minuuttia kunnes juustokakku on reunoilta kiinteä, mutta keskeltä vielä hyytelömäinen. Jäähdytä täysin ja laita sitten jääkaappiin kahdeksi tunniksi tai yön yli ja ota sitten vuoasta.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Saukkojen joululounas Mange Sudissa

Kevättä ilmassa! Hiukan ajoissa esim. viime vuoteen verrattuna, jolloin oli vielä lunta maassa tähän aikaan. Onneksi ensi viikonloppuna on ennustusten mukaan tulossa pieni takatalvi tänne eteläänkin niin ei haittaa, että bloggaan nyt vasta tiimini joululounaan. Tämä postaus oli jäänyt välistä ja nyt vasta muistin, että kas, kuvat onkin vielä kännykässä... Mutta ei se mitään! Palataan siis ajassa taaksenpäin joulukuulle (kukapa ei tykkää muistella menneitä), jolloin kävin duunitiimin kanssa läheisessä Mange Sud -ravintolassa joululounaalla.


Mange Sud tarjoilee välimerellistä ruokaa Punavuoren sydämessä. (Mange Sud: syö/syökää etelä, jos oikein käänsin tuon ranskantaidoillani.) Senkään takia ei oikeastaan haittaa, että laitan tämän ulos vasta nyt, sillä emme syöneet jouluruokia. Välimerellinenhän on jokavuotista...

Ylhäällä siis joulumenu. Nettisivujen mukaan raflalla on suositus sekä Michelin-oppaassa että ranskalaisessa Petit Futé -oppaassa, mutta uudet Michelinithan tulivat juuri eikä Mange Sudia taidettu mainita... Noh, oppaathan antavat vain osviittaa, maistamallahan se selviää.

Kastanjakeittoa ja sherrykermaa

Valitsin alkuun kastanjakeittoa, koska kastanjoita tai mitään niistä valmistettua tulee syötyä aniharvoin. Olen vain kerran ostanut niitä paahdettuna siltä Stockmannin edessä niitä myyvältä ulkomaalaiselta herralta. Eivät oikein innostaneet.... Mutta keitto oli hyvää! Koska en yleensä kastanjoita syö niin mausta o hankala sanoa muuta, kuin että se oli pehmeää ja maukasta. (Varsinkin näin pitkän ajan jälkeen on erittäin hankala edes muistaa, mitä söin ilman näitä kuvia...)

Kasvistagine
Kasvisruokalija sai eteensä kasvistaginea eli sipuli-, porkkana- ja perunalohkoja sekä kukkakaalinkukintoja. Sekä ihana viipale halloum-juustoa! Mmm...

Kuskus

Annoksen kanssa tarjottiin myös kasviskuskusia. Taisin hiukan sitä maistaa, mutten ole niin kova kuskusfani, että olisin sitä syönyt sen enempää. Kuskuksen rakenne on kyllä aina mukavan tuntuinen. Halusin jättää vielä tilaa jälkkärille, mikä olikin hyvä idea...

Suklaa-viikunakakkua, vaniljajäätelöä ja appelsiinia

Onneksi jätin tilaa jälkkärille, sillä suklaa-viikunakakku oli tuhti! Huh. Pidän kyllä tuhdeista suklaajutuista, mutta lounaalla, jonka jälkeen pitäisi vielä tehdä toinen puoli työpäivästä, se oli vähän liikaa... Todella tuhtia ja tahmaista. Vaniljäjäätelö oli ihan must tässä kohtaa; ilman sitä olisi ollut hankala saada tuota herkkua alas.

Olin siis tyytyväinen Mange Sudin joululounaaseen. Siinä oli mielestäni ranskalaista(?) kastanjakeittoa, itämaista taginea ja sitten yhdistelmana viikunoita ja suklaata. Kollegoilta kuuli vähän nurinaa, että se oli hinta-laatusuhde ei ihan ollut kohdallaan eikä nyt minunkaan mielestä ravintola tarjonnut mitään "Wau"-efektejä. Mutta tarvitseeko niitä aina ollakaan? Tietysti kun en itse ole maksumies, niin osaa valittaa hinta-laadusta hyvin huonosti... :D 

Kun katson ravintolan à la carte -listaa niin kyllähän ravintola tyyriimmän puolelle kallistuu. Menu näyttää ihan ok:lta, ei mitään "pakko mennä syömään tuota!" -meininkiä, mutta varmaan jokainen löytäisi jotain syötävää, kasvissyöjäkin sen yhden annoksen ainakin. Noilla hinnoilla tosiaan ruualta sopii odottaa jo ihan kunnolla jotain. Mutta en tiedä, palaanko. On niin paljon muitakin paikkoja, joissa käydä ja myös kivempia paikkoja, joihin mennä aina uudestaan.

Mange Sud
Tehtaankatu 34 D
Avoinna ma-pe klo 16 alkaen, la klo 13 alkaen

Ps. jos ihmettelitte miksi tämä on "saukkojen joululounas", niin se johtuu tietysti siitä, että tiimini nimi on "Otters" eli suomeksi saukot. :)