Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maapähkinävoi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maapähkinävoi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Waldorfin voileipäkakku



Ystäväni K on suuri leipäkakkujen ystävä. En ole koskaan tavannut ketään noin nuorta, joka olisi noin innostunut voileipäkakuista. Hell, en ole varmaankaan edes tavannut ketään vanhempaakaan ihmistä, joka olisi. :D Voileipäkakuthan olivat THE tarjottava joskus 70-80-luvulla, joten meidän vanhempiemme sukupolvi on varmaan saanut syödä voileipäkakkuja kiintiönsä täyteen. Itsekään en ole niistä koskaan oikein tykännyt, koska varsinkin pienenä kun niitä oli lähinnä mahdollisuus joskus harvoin maistella, ajatus jostain tuorejuustosta ja kaikista sisälmyksistä ja pehmeästä voileivästä vain ällötti. Ällötystä kesti näihin päiviin saakka, kunnes ystäväni innoittamana huomasin, että maailmassa on paljon hyviäkin voileipäkakkuohjeita. Ja intohimoisena leipojanhan sitä tarttuu vaikka millaiseen ohjeeseen (varsinkin jotakuta miellyttääkseen). 

Kysyin K:lta joskus toukuussa sitten, kun olin hänelle luvannut voileipäkakun tehdä, että mitä täytteitä. Hän ehdotti mm. että omenaa ja selleriä. Olin, että WTF, kunnes sattumalta löysin Maku-lehden nettisivuilta Waldrofin voileipäkakun ohjeen, johon tulee kuin tuleekin juuri omenia ja selleria sekä saksanpähkinöitä, kuten Waldorfin salaatissakin, ja lisäksi maapähkinävoita kuorrutteeseen. OMD, this is a sign, pakko tehdä! :D

En viitsinyt lähteä tekemään ohjeen mukaista 30 hengen ohjetta, mutta kaverini ruokahalun tuntien sekin olisi kyllä varmaan huvennut ihan hyvää vauhtia... :D Kakun tekeminenkin on helppoa, koska ei tarvitse, kuin sekoittaa kuorrutteen ainekset yhteen ja sitten kuutioida täytteen täyteainekset ja alkaa lataamaan aineksia leipien päälle. Jos tykkää maapähkinävoista, niin tämä on kyllä sitten omaan makuun! Ja olihan tämä minustakin hyvää, tosin en arvostanut sitä niin paljon kuin K, joka tuhosi puolet kakusta melkein yhdeltä istumalta. :) 

Seuraaviin bileisiin voisi kyllä ehdottomasti tehdä voileipäkakun, for old times' sake! :D Sitten olisi kakkua suolaisena ja makeana versiona. Ja ensi keväänä voisi tehdä voileipäkakun, johon tulee parsaa (sesongin mukaan siis) ja katkarapuja. Ja tilaisuuskin olisi jo melkein valmiina...


Waldorfin voileipäkakku
Alkup. ohje: Maku.fi
30 annosta (tein siis puolikkaan annoksen ja siitä syö kaksi ihmistä ihan hyvin muutaman päivän... tai vähemmän jos toisella on hyvä ruokahalu :D )

550 g grahampaahtoleipäviipaleita

Kostutus
1,5 dl vettä
1 rkl kasvisfondia (käy myös, jos murustaa kuumaan veteen kasvisliemikuutiota. Mitä enemmän, sen tuhdimpaa, joten suosittelen käyttämään reilua kättä. :) )

Pähkinätäyte
50 g maapähkinälevitettä
150 g ranskankermaa

Kasvistäyte
350 g omenia (minä käytin happamia Granny Smithejä, mutta siis oman maun mukaan voi käyttää makeampiakin)
2 rkl sitruunamehua (me käytettiin tätä paljon runsaamminkin, koska se antaa tosi hyvän maun ja K tykkää :D )
100 g lehtiselleriä
50 g kevätsipulia
1/2 dl tuoretta timjamia
200 g tuorejuustoa
1/2 tl mustapippuria
3/4 tl suolaa

Pinnalle
150 g maapähkinälevitettä
200 g tuorejuustoa
50 g saksanpähkinöitä
50 g maapähkinöitä (rouhittuna) (en itse käyttänyt)
1 dl lehtiselleriä (en itse käyttänyt)
1/4 dl tuoretta timjamia  (en itse käyttänyt)

Valmista ensin pähkinätäyte sekoittamalla maapähkinävoi ja ranskankerma keskenään. Valmista sitten kasvistäyte pesemällä omenat ja leikkaamalla ne hyvin pieniksi kuutioiksi. Sekoita heti joukkoon sitruunamehu tummumisen estämiseksi. Leikkaa huuhdotut varsisellerit ja kevätsipulit hyvin hienoksi. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään.

Sekoita kostutusliemi ja kostutja leipäpalojen reunat reilusti pullasudilla. (Voit halutessasi leikata leivistä reinat pois, mutta käytä tällöin vain puolet kostutuksesta.) Sivele loppu liemi leipäviipaleille tasan.

Levitä pöydälle pitkä pala voi- tai leivinpaperia, jonka voit lopuksi kääriä kakun ympärille. (Itse en käyttänyt tätä, koska tein kakun vain muutama tunti ennen syöntiä eli se ei hirveästi edes ehtinyt jääkaapissa maustua ja suojana oli vain kupu.) Asettele pohjaksi neljä leipäviipaletta vierekkäin ja leivät päälle puolet kasvistäytteestä. Puolita yksi leipäviipale ja asettele seuraava kerros leipiä päälle lomittain tiiliseinän tavoin. Levitä päälle pähkinätäyte. Lado päälle kerros leipiä ja loppu täyte. Nosta päällimmäiseksi loput leipäviipaleet, kääri kakku tiukaksi paketiksi ja anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. 

Levitä kakun päälle maapähkinävoi. Jos voi on kylmää tai jähmeää, lämmitä sitä hetki mikrossa. Leivitä sivuille tuorejuusto. Sen määrä riippuu siitä, kuinka tasaisen reunan haluat. (Minä siis en tehnyt näin vain ladoin heti päälle vetäytymyksiä odottamatta koko pähkinävoikerroksen ilman erikseen laitettuja tuorejuustoja ja hyvältä maistui silti. Totta kai maku parani seuraavana päivänä, joten kärsivällisyys on hyve. :)

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

"Kaikki parhaat" -browniet 30-vuotisjuhliin (melkein)

On hyvin vaikea antaa näille leivonnaisille nimeä, joka kertoo niiden sisällön täysin. Brownieiksi näitä ei pelkästään voi kutsua, koska brownieta on vain päällysosa, ja sekin kaakaobrownietaikinaa. Alaosa on keksitaikinapohja, välissä sekä keskikokoisia Reese's Peanut Butter Cupseja (Citykäytävän Behnford'sista, näkyvissä yläkuvan vasemmanpuolimmaisessa leivonnaisessa) että täytekeksejä Lidlistä (näkyvissä kuvan oikeanpuoleisessa leivonnaisessa). Keksi-maapähkinäkuppi-täytekeksi-brownieita? Nämä myös kulkevat useammallakin englanninkielisellä nimellä ja esimerkiksi blogi, josta sain näihin inspiraation, kutsui niitä "Ultimate Oreo brownieseiksi". Mutta jos yhdistää keksipohjaa maapähkinävoikuppeihin, oikeisiin kekseihin, sekä brownietaikinaan (johon vielä oikeasti pitäisi käyttää suklaata), on mielestäni mukana kaikki parhaat. Olkoon nämä siis Punaisessa keittiössäni kutsuttavan Kaikki parhaat -brownieseiksi.








Tarkoitukseni oli tehdä nämä kaverin 30-vuotissynttäreille, koska lahjojen sijaan neito toivoi lahjoitusta taulusijoitustaan varten tai sitten jotain herkkua. Tosin synttärisankari (nti J) oli kyllä leiponut pari päivää putkeen erilaisia kakkuja, joten ihme kyllä kaipasi vielä jotain makeaa lisää. :D Ikävä kyllä kaveri kuitenkin sairastui juuri samana päivänä, kuin juhlien olisi pitänyt olla, joten ei auttanut! Epic fail! Kiva olla mahataudissa ja kuumeessa kakkukasojen keskellä. :( Onneksi nämä herkut eivät sentään menneet hukkaan (enkä syönyt niitä kaikkia alle viikossa) vaan kärräsin ne iskälle ja ne nautittiin siellä (tai minä lähinnä nautin niistä. :D )


Kuten kuvasta näkee, koko komeuden alle tulee keksitaikinaa. Siihen voi käyttää mitä tahansa lempparikeksitaikinaa ja siis tässä tapauksessa suosittelen tietysti käyttämään jotain oikein rasvaista ja sokerista jenkkiohjetta, johon tulee suklaahippuja tms. muuta hyvää. Rouhitun suklaan sekaan voisi ensi kerralla heittaa myös pähkinöitä. Hmmm...

En ollut ihan varma, että montako Reesen maapähkinävoileivosta tähän tarttisi, joten ostin kolme kolmen pakkausta. (Okei, ostin neljä ja söin yhden...) Mutta siis yhteensä minun vuokaani (n. 30cm x 25cm) menisi niitä viisi kolmen pakkausta...ja yksi. Joten voi siis ostaa kuusi ja syödä yhden. :D Jos siis ette ole näitä ennen kuulleet tahi syöneet, niin suosittelen kaikille, jotka pitävät maapähkinävoista sekä suklaasta. Makeaa maapähkinävoitahnaa suklaakuorrutteen alla, suoraan Ameriikoista! Näitä voi tietysti tehdä itsekin ja aionkin joskus kokeilla. Eihän siihen tartte kuin maapähkinävoita, tomusokeria, maitoa, suklaata ja kermaa/voita. Tai noh, kokoamiseen on ehkä parempi vielä silmäillä netistä joku ohje...

Ostin kyllä myös paketillisen jotain Lidlin täytekeksejä, jotka siis alkuperäisen ohjeen mukaan menisivät noiden Rease's-juttujen päälle. Minä päätin tehdä vain yksikerroksisen jutun, mutta siis ensi kerralla täytyy mennä all in

Päälle tulisi tietysti kunnon suklainen brownietaikina, eikä mitään kaakaojauheversioita, kuten minä tein, joten seuraaviin bileisiin täytyy kyllä tehdä tästä upgreidattu versio.

Mutta siis keksejä kahdessa muodossa, maapähkinävoi-suklaakuppeja sekä browniekerros. Oi nam. Näitähän täytyy ruveta tekemään! Näissä on myös se ihana puoli, että näitä voi syödä suoraan pakkasesta sen kummempia sulattelematta. Ovathan ne vähän kovia, mutta kyllä niihin hammas pystyy. Eivät muuten jääkylminä maistu edes niin makealle, joten niitä pystyy syömään enemmän. (En sitten tiedä, onko se välttämättä hyvä asia...)

Parasta näissä on ehdottomasti tuo Peanut Butter Cup -osio keksipohjan päällä. Ensi kerralla siis täytyy ehdottomasti tehdä suklainen brownietaikina, johon voisi laittaa niitä pähkinöitä. Ja itse asiassa noiden Peanut Butter Cupsien tilalla voisi käyttää suklaapatukoiden paloja. Siellä Behnford'sissa on kokoelma erilaisia ja erikoisia suklaapatukoita, joten niitä voisi hyödyntää ensi kerralla. Samoin kuin M&M:ejä tuohon keksipohjaan. Aah, koskas pääsisi taas tekemään näitä? Tai itse asiassa tiedänkin jo, koska näiden 2.0-version teen! Toivottavasti siihen menee enintään kaksi ja puoli viikkoa...

Keksipohja täältä
Kaakaobrowniesohje täältä
Inspiraatio koko hommaan täältä.