Kotitekoiset Snickers-patukat synttärilahjaksi

Kaveri juhli synttäreitään viime vuoden marraskuun lopulla ja päätin tehdä hänelle tapani mukaan ruokalahjan. Ruokalahjojen ideointi ja teko on erityisen kivaa, koska silloin täytyy miettiä leivontaa eri näkökulmista: a) mahdolliset allergiat b) lopputuloksen hieno ulkonäkö c) kuljetettavuus juhlapaikalle. Ekstrajännitystä saa, kun on jo päättänyt mitä tekee ja tekopäivänä, tyyliin juuri ennen ostoksille menoa muistaa kysyä juhlakalulta, että olikos sinulla jotain ruoka-allergioita...

Snickers kinuskin peitossa

Onneksi kaverini ei ollut allerginen pähkinöille, sillä halusin tehdä hänelle Snickers-patukoita! Tai paloja, miten sen nyt ottaa. Kotitekoisten suklaapatukoiden ohjeita on netti tietysti pullollaan Snickers-patukoista meille hieman tuntemattomampiin Reases Peanut Butter Cups -herkkuihin. Pitäisikö tänä vuonna kokeilla tehdä myös Mars-, Bounty- ja Reases-herkkuja? Kyllä pitäisi!

Mutta asiaan. Kaikkihan varmaan tietää, mistä Snickers koostuu. Maapähkinöistä, nugaasta (tai ainakin sen tyyppisestä valkoisesta tahmeasta massasa), karamellista ja suklaasta. Siis kaikesta ihanan rasvaisesta ja sokerisesta. Mutta hei, maapähkinöissä on proteiinia! :D No ei, ihan oikeasti, nämä ovat melkoinen over kill...

Kaikista mahdollisista Snickers-ohjeista en edes valinnut kenenkään bloggaajan versiota vaan menin suoraan jenkkiläisen sokerivalmistajan sivuille. (Tosin tämä ohje on varmaan monenkin bloggaajan testaama...) Siinä ei nougaa-tyylinen kerros saadaan aikaan vaahtokarkkitahnan ja maapähkinävoin avulla. Oh boy, että sitä sekoitusta on kiva sekoittaa tomusokerin kanssa, kun lastaan tarttuu enemmän massaa, kuin mitä jää kippoon sekoitettavaksi ja tomusokeri pöllyää joka puolelle... Mutta on se hyvää! Huh. Yksi lusikallinen ja sen TUNTEE, kuinka haima kääntää insuliinin erityksen täysille.

Maapähkinät voi HAISTAA

Karamellikerros tehdään karamelleja sulattamalla. Ehkä voisi juuri ja juuri ostaa valmiissa purkissa tiivistemaidosta tehtyä karamellia, mutta itse en sentään ostaisi kinuskikastiketta tähän. Ei ole sama juttu. Ja jos ostaa esim. pehmeitä karamelleja, niin ei tarvitse keitellä kauaa versus jos ostaa niitä kovia. 

Ja siis katsokaa nyt tuota kuvaa yllä: et VOI vain olla ottamatta yhtä palaa, vaikka olisit vannonut, että annat kaikki kaverillesi lahjaksi. Hupsista, ei ole tarpeeksi isoa laatikkoa, johon mahtuisi kaikki palat, no voihan sentään!

Nämä on sitten säilytettävä jääkaapissa, mielellään käytettävä myös aika ajoin pakkasessa, sillä muutoin karamelli lähtee juoksemaan ja koko komeudesta tulee pelkkää sotkua. Mutta hyvää sotkua... Nämä onneksi säilyivät lyhyen matkan kaverille asti. Ja säilyi niitä kotona myös poikaystävälle asti. 

Leikkasin nämä ehkä hieman liian isoiksi, koska uskon, että silmät välittävät näistä tiedon myös haimalle, jotta se osaa varautua tuohon sokerin määrään... Käytin tähän suolattuja maapähkinöitä ohjeen vastaisesti, koska makean ja suolaisen yhdistelmähän se vasta addiktoivaa onkin (kiäh, kiäh...), mutta ajattelin myös, että pieni suola auttaisi edes vähän  taittamaan makeutta. Olisi voinut varmaan ripotella merisuolaa myös kinuskin päälle. Ensi kerralla voisi kokeilla myös vielä tummempaa suklaata. Vai onko se vain huonompi asia, että näitä voisi kenties syödä enemmän, kun eivät tunnu niin makeilta? :D

Kaveri tilasi näitä jo seuraaviin illanistujaisiin. Tosin sinne voisi kokeilla tehdä version manteleista, koska pidän niistä enemmän. Tai cashew-version. Ja voisi lopettaa laiskana olemisen ja jauhaa itse oman pähkinävoinsa. Tuskin nyt sähkönkulutuskaan nousisi niin paljon, etteikö tulisi halvemmaksi kuin valmiiksi ostetut (kahdeksan euroa/200 grammaa). Eikä ainakaan tähän ohjeeseen mennyt kuin kuusi ruokalusikallista. 

Resepti Imperial Sugarin nettisivuilta tai kokeile onneasi Googlen kautta.

Syntymäpäiväillallinen Kynsilaukassa

Kynsilaukka est. 1987

Viime marraskuussa synttäripäivä osui maanantaille. Mikä onkaan parempi päivä aloittaa viikko (ja päättää kahden päivän synttärijuhlintaputki), kuin mennä juhlistamaan virallisena päivänä ravintolaan vanhempien kanssa. Ehdotin että mennään Kynsilaukkaan, joka on nähnyt päivänvalon myöskin vuonna 1987 ja jossa olimme viimeksi käyneet viisi vuotta sitten eli vuonna 2009 täyttäessäni 22. Aika rientää! 

Ravintola oli hämyinen, varsinkin marraskuussa, mutta onneksi olen vihdoin tajunnut, että kuvien valoisuutta VOI säätää jälkikäteen, varsinkin Photarissa. o_O Vanhaksi olen tullut, kun aivot ei enää toimi... 

Mutta asiaan. Ravintolassa siis nimensä mukaisesti on valkosipulia vähän joka ruokalajissa. Alkuun tarjoilija tarjoaa tummaa ja vaaleaa leipää ja kyytipoikana tietysti voita tai valkosipulista levitettä. Ja kokonainen purkillinen valkosipulinkynsiä alkupaloiksi. Äiti hillitse itsensä aika hyvin.

Vuohenjuustosalaatti

Alkuruuaksi valitsin vuohenjuustosalaatin. Melkoisen kokoinen annos alkuruuaksi, mutta hyvältä se maistui! Eipä ainakaan oltu pihistelty vuohenjuustossa. Bonuksia myös cashew-pähkinöistä. Pitäisi varmaan alkaa pitää kirjaa, että mitä viinejä juotiin... 

Bouillabasse

Pääruuaksi tilasin bouillabassen eli merenelävistä koostuvan keiton. Oli kalaa, simpukoita, iso katkarapu (jotka ovat aina hankalia kuorineen, saatika sitten keitossa...), krutonkeja... Hyvää!

Äiti ja isä taisivat molemmat tilata siikaa. Heidän alkupaloistaan en ottanutkaan kuvaa, mutta iskä ainakin tilasi etanoita, kuten aina, kun niitä on listalla.

Valkosipulijäätelö

Listalla oli valkosipulijäätelöä. Must. Have. Garlic. Ice Cream. Eikä se nyt tietenkään maistunut siltä, kuin vaniljajäätelöpalloon olisi tungettu kokonainen kynsi vaan valkosipulin maku oli melko vieno. Sitä sai melkein jopa hakea; olisi ehkä voinut hieman enemmän maistua, kun kerran sitä siihen oli laitettu. Tai omasta mielestäni vaniljajäätelö vain on niin tylsää, että siihen saa tunkea vaikka mitä lisämausteeksi.

Tiramisu

Iskä ja äiti tilasivat molemmat tiramisut. Suussa sulavaa ja kermaista. 

Jos mietitte, miksei tässä jutussa ole hintoja, niin en ole voinut niitä tarkistaa ravintolan nettisivuilta. Kynsilaukkaa ei nimittäin enää ole! Ravintola sulki ovensa tammikuun lopussa, kun perheravintola ei saanutkaan toiminnalleen jatkajaa eikä uusi omistaja sitten ollut kiinnostunut siitä. Nyyh! Aika ironista, että ravintola kuopattiin 27-vuotiaana... Maaginen ikä, jolloin moni rock- ja pop-tähtikin on lähtenyt täältä.

Oli kuitenkin hienoa, että ehdimme käydä siinä vielä viimeisen kerran, sillä ruoka oli hyvää (molemmilla käyntikerroilla) ja palvelu ystävällistä sekä asiantuntevaa. Enkä ole missään toisessa ravintolassa nähnyt hammastikkua vessassa! Siellähän niiden käytön tarpeen helpoiten huomaa ja voi käyttää peiliä, toisin kuin pöydässä. Genious. Tai ehkä tämä on jo käytössä muissa ravintoloissa, mutta en vain ole käynyt sellaisissa.

Yksi ikoninen ravintola on nyt poistunut Helsingistä. Muutaman vuoden toimineita rafloja ei pääse suremaan, mutta pidempiaikaisten poismeno on aina haikeaa. Varsinkin, kun itse on käynyt ja nauttinut. Ja onko Helsingissä nyt sitten enää yhtään itseni ikäistä ravintolaa?!

Kynsilaukka, in memoriam, 1987-2015.

Sandron sunnuntaibrunssi

Heti alkuun HUH! Ensinnäkään en ole ehtinyt koulu- ja työkiireiden (aloitin kuukausi sitten huippuduunin!) takia bloggaamaan lähes kuukauteen ja sitten olin työjuttujen takia nähtävästi onnistunut rassaamaan Google+-tiliäni niin, että kaikki blogini kuvat olivat saaneet "ei saa jakaa" -leiman. Woops. Jaetaan kaikki, missä vaan, milloin vaan, kunhan ette kadota niitä blogistani! Nyt kuitenkin näkyy taas. Ja bloggaankin taas, jei!

Olen siis ainoana graafisen suunnittelun linjalta mukana vapaaehtoisesti tekemässä koulun (HEO) multimediaprojekti Trombitin uutta visuaalista ilmettä. (Uusi ilme ei siis vielä livenä.) Olen vääntänyt nyt 1,5 viikkoa logoa, headeria, pressikorttia, FB- ja Twitter-kuvia... Lisäksi olen siis vääntänyt harjoitteluna aloittelevalle start upille visuaalista ilmettä logoineen, käyntikortteineen ja raporttipohjineen ja ollut nyt kaksi päivää viikossa (tästä viikosta alkaen kolme) päivää töissä. HUH! Ihmekös tuo, jos blogi jää vähän jalkoihin kun pitäisi yrittää liikkuakin.

Varmasti Helsingin parhaita brunsseja

Mutta nyt aikatauluhuolet sikseen ja kelataan takaisin viime vuoden puolelle eli yhdeksänteen päivänä marraskuuta. Täytin vuosia 10. päivä ja olin puhunut poikaystävälleni koko syksyn, että haluan lahjaksi Sandron brunssin. Joten so be it. Varaus tehty ja synttärijuhlien jälkimainingeissa olikin mukavaa mennä syömään maha täyteen. Ja jatkaa sitten vielä iskälle isänpäivänjuhlintaan... Mikä herkutteluviikonloppu!

Jälkiruokapöytä heti ekana oven vieressä.

Sandro tarjoaa itämaista settiä (nettisivujen mukaan "Marrakesh maddness") sunnuntaibrunssillaan melkein kolmeenkymppiin. Kävimme viime vuonna, joten en enää ole varma, että onko hinta noussut tähän päivään mennessä. Skumppa hintaan sisältyi ainakin vielä viime vuonna.

Mitäköhän kaikkea siellä tarjottiin... Yritän muistella kuvista parhaani mukaan, mutta totta kait se on koettava itse. Nyt kun heillä on myös paikka etelämmässä!

Erilaisia salaatteja ja tahnoja ja muita ihania herkkuja kylmien alkupalojen pöydässä. Ja ihanaa pehmeää sahramileipää. ^^

Tahinia, jotain, öh, punaista tahnaa, raita-jogurttikastiketta, moxzzarella-salaattia, oliiveja... Jono kiemurtelee ruokien ohi pöydän ympäri samalla, kun osa vielä jonottaa ruokaa, joten ruuhkalta ei voi välttyä. Lisäksi paikassa on turkasen kuuma!

Vannon, että tämä oli isoin annos, vaikkei jäänytkään ainoaksi lautaseksi... Katkarapuja, kylmäsavulohta, goji-marjoja, parsakaalisalaattia, marinoituja porkkanoita... Oli siellä myös juustoja ja hillojakin. Sekä jogurttia. Ja mehuja. Ja paljon lapsia, koska isänpäivä.

Isänpäivä on globaali juttu.

Jälkkärikavalkaadi

Jälkkäreitä! Ehkä kuumuus (ja eilisen riennot, vaikka ihan vain kotona oltiinkin) aiheutti sen, ettei maistunut niin paljon, kuin olisin odottanut. Mutta täytyy myös myöntää, että jälkkärit olivat pettymys ja mieluummin söin sitä sahramileipää. Herkut olivat suurimmaksi osaksi kuivia, paitsi (ei kuvassa näkyvä) baklava.

Lisää ruokaa!

Leikkeleitä

Pääruokaakin oli, jonkinlaista lihaa, mutta tyydyin vain katselemaan sitä poikaystävän lautaselta. 

Lisää jälkkäreitä

Tosiaan, harmillisen kuivaa settiä nämä aterian päätökset, mutta eipähän ainakaan tullut ylensyötyä makeaa. Olisihan se ollut aika kaameaa, jos olisi näitäkin maistanut jokaista (paitsi noita hyytelökakkuja, joihin on varmaan käytetty liivatetta).

Kas, olivathan ne lämpimätkin ruoat täällä.

Sahramileipä, yrttivoita ja kylmsavulohta

Mutta tässä se vasta oli loistava aterian päätös: sahramileipää, yrttivoita ja kylmsavulohta. Parhaat asiat ovat usein yksinkertaisia. (Vaikka sahrami nyt ei niin yksinkertainen mauste olekaan...)

Jälkkäreistä huolimatta, suosittelen! Pitänee tässä mennä katsastamaan sen Sandron Tehtaankadun paikka myös, Ja itse asiassa, lauantaisin tarjolla on Vegan & Veggie Garden Menu, joten sekin on pakko tässä käydä testaamassa. 

Sandro

www.sandro.fi 

Piirakka on pikaruoka

Lisää kokoelmapostauksia! Viimeksi puhuin leivästä, nyt piiraasta. Piirakka on mielestäni yksi terveellisimmistä pikaruoista hyvin täytettyjen leipien sekä terveellisten smoothieiden lisäksi. Jos vielä käyttää pakastetaikinaa, niin eniten aikaa menee taikinan sulamiseen sekä piirakan paistamiseen, kuin itse tekemiseen. Piirakkahan on oikeastaan kuin pizza, mutta taikinaa ei kohoteta ja pohjataikina on hyvä ensin esipaistaa. Mutta muutoin molemmat voi täyttää aika lailla samalla logiikalla. Ja samalla logiikalla saa aikaan terveellistä täysjyvästä, vihanneksista ja vähärasvaisista aineksista tai sitten epäterveellisempää vehnäjauhoista ja liiasta juustosta.

Vuohenjuusto-pinaattipiirakka

Piirakka on aivan loistava illanistujais- tai bileruoka. Isommalle porukalle voi tehdä vuoan sijasta koko pellillisen. Itse käytän suolaisiin piirakoihin aina täysjyvävehnäjauhoja ja/tai ruisjauhoja, koska miksi ei ahtaisi itseensä samalla enemmän kuituja, kuin vähemmän. Piirakathan ovat myös loistava tapa "piilottaa" vihanneksia herkullisen (ruoka)kerma-munaseosen alle, jos on syytä olettaa, että muuten ne eivät mene alas. 

Yllä on kuva yhdestä aikas herkullisesta piiraasta: vuohenjuusto yhdistettynä pinaattiin. Käytössä oli muistaakseni pakastepinaattia, mutta koska nykyään ei tuoretta pinaattia edes tarvitse ryöpätä, niin miksi ostaa pakastetta kun voi silputa joukkkoon tuoretta. (Tai itse olen ainakin vain huuhdellut tuoreen pinaatin jo pitkän aikaa ja edelleen ollaan täällä. Katsotaan sitten joskus, että mitä pitoisuuksia siitä nousee.)

Joku ehkä pudistelee päätään kaupan valmiille ruokakermoille, jossa on vähän rasvaa ja enemmän vettä ja muita mahdollisia outoja aineita, mutta olen vain ihastunut Valion maustettuihin ruokakermoihin, kuten kolme sipulia, kolme juustoa, Kippari(r)-savujuusto... KYLLÄ, ainahan sitä voisi ostaa savujuuston erikseen ja raastaa sitä pinnalle ja käyttää oikeaa kermaa ja niin päin poispäin... 

Sienipiirakka

Olen lakannut ostamasta kaupan pakasteruistaikinoita ja vain tehnyt omaa. 2,5 desiä ruis- tai täysjyvävehnäjauhoja, 100 g rasvaa, 1/2 tl suolaa ja tarvittaessa pari ruokalusikallista vettä. Makean taikinan saa, jos lisää suolan sijaan 1 rkl sokeria. Tosin minun piirakkavuokani vaatisivat yleensä vähän enemmän taikinaa, mutta sittenpähän lisää jauhoja ja lisää rasvaa samassa suhteessa.

Täytevaihtoehtojahan on niin paljon, kuin kaupassa aineksia. Tänäänkin itse asiassa paistoin piirakkaa, tosin ranskalaistyylistä galette-piirakkaa, Ja ehkä hivenen aikaa vievemmällä täyteaineella eli kurpitsalla, jossa aikaa vei lähinnä sen uunissa paistaminen ja sen aikanahan voi touhuta vaikka mitä. Mutta siitä postauksesta tuonnempana...

Lehtikaali-pähkinäkrepit sekä valkosipulikeitto

Mikä kuuluu ehdottomana elementtinä sinun aamuusi? Mitä ilman silmät eivät avaudu ja koko päivä on pilalla? Kuppi kahvia on varmaan monen vastaus. Vai lasi appelsiinimehua? Jogurtti? Supersmoothie? Viherorasshotti? Näitähän riittää. Huomasin viime vuoden lopun mahataudin jälkimeiningeissä, ettei omaan aamuuni välttämättä tarvitsisi kuulua kahvikuppi, mutta Hesari siihen kyllä kuuluu. Ja siis paperiversiona. 

Vanhempani ovat aina tilanneet Hesaria joten jossain vaiheessa teinivuosiani aloin minäkin sitä lukemaan, Omaan kämppääni se on tullut aina. Aamu ei ala ilman Hesaria. Vaikka uutiset saisi nopeammin luettua jo vaikka edellisenä iltana tabletilta tai kännykällä niin ei se ole sama. Ah, paperin rapina. Ja kiitos uudistuksen, ei tarvitse tapella osien kanssa tai hermoilla, kun valtavan kokoinen lehti ei asetu. Helsingin Sanomat, vaikka muuttaisin Utsjoelle niin tilaisin sinua silti.

Lehtikaali-pähkinäpaistos

Tästä Hesarin rakkauslaulusta pääsemmekin päivän ruokapostaukseen. Kaivelin taas kaikki viime syksyn Glorian Ruoka & Viini -lehdet läpi ja sadattelin, että missä ihmeessä on lehtikaali-pähkinäkreppien ohje? Kunnes tajusin, että hei, minähän luin sen Ruoka-Hesarista! (Hesarin parhaat päivät ovat to-su, jolloin tulee Ruoka-liite, Nyt-liite, Lauantai-liite ja Sunnuntai-liite.) Oli pakko, kun eteen avautui herkullinen ohje lehtikaalista, pähkinöistä ja kermasta (kaurakermaa) sekä niiden kanssa tarjoiltavista spelttiletuista. A must-try!

Spelttilettu

Ensin kreppitaikinan ainekset sekaisin ja kulhoon kahdeksi tunniksi turpoamaan. Sitten lehtikaalit pähkinöiden ja muiden tilpehöörien kanssa paistumaan ja lettuja pannulla paistelemaan. Pieni pannuni oli juuri sopiva täydellisen letun paistamiseen. Onneksi lettuja ei tarvinnut paistaa kuin yhdeltä puolelta niin säästyin aina niin jännittävältä kääntelyltä.

Täytetty kreppi

Ota lettu. Täytä se kermaisella lehtikaali-pähkinämuhennoksella. Taita. Syö. Täydellinen sunnuntai-illan ruoka. Too bad lettuja jäi yli ennen kuin muhennos loppui ja ne ehtivät viettää liikaa aikaa jääkaapissa. Olisi pitänyt pistää bf syömään niitä enemmän ja tehdä ajoissa uusi täyte. Ei aina tarvitse tehdä lehtikaalisipsejä vaan niitä voi käyttää kuin muitakin vihreitä vihanneksia.

Ja koska miksi pitäisi tyytyä vain yhteen (tai oikeastaan kahteen) ruokaan, niin valmistin myös paahdetuista valkosipuleista tehtyä keittoa. Myöskin samasta HS:n ruokalehdestä. 

Valkosipulia keitossa, sinä kavahdat? Pelko pois, paahtaminen uunissa karkottaa valkosipulin kitkerän maun eikä bf maininnut henkeni haisevan valkosipulille. Keitossa on juuri sopiva vienon valkosipulin maku. Lämmittää mukavasti niin syksyllä kuin talvellakin. Ainoa harmi on ehkä se, että paahtuneiden valkosipulien kuoriminen jättää aika tymäkän hajun käsiin.

Ruuanlaitto on terapiaa. Ja parhaassa tapauksessa myös toiset haluavat syödä tekemiäsi kokkauksia ja tulevat onnelliseksi. Kiitos paperi-Hesarin, joka toi nämä reseptit silmieni eteen ja kiitos netti-Hesarin, jonka avulla minun ei tarvitse kirjoittaa reseptejä tänne vaan voin vain linkata niihin.

Paahdettu valkosipulikeitto.

Lehtikaali-pähkinäkrepit.

27-vuotissynttäribileet

Täytin viime marraskuussa 27 vuotta. Ikä, jona niin moni rokkari ja kuuluisuus on heittänyt henkensä. En kuitenkaan itse ole kuuluisa enkä varsinkaan käytä päihteitä hengenvaarallisesti, joten toivoa sopii, että näen myös 28-vuotispäiväni.

En ensin ajatellut pitää synttäreitä ollenkaan, koska tupareista ei ollut niin kauaa aikaa, mutta kun sitä alettiin kysellä, niin minkäs teet. Pidin sitten minisynttärijuhlat pienellä porukalle. Ja hauskaa oli! Kaverit kiitteli sitä, kun ei aina tarvitse lähteä baariin. :D 

Synttärijuhliin kuuluu tietysti kakku! Tosin minun tapauksessani liikaa taikinaa kahteen pieneen vuokaan ja tuloksena oli jonkinsortin laavapurkauma.  Ja, onneksi, hyvä suklaakakku. On se kumma, että yhdenkin munan taikinasta tulee niin paljon kakkua...

Viikunahillo

Nämä synttärit olivat todelliset "tee se itse" -syndet, sillä tein itse naposteltaviin crostinit ja hillot! Juustoa en senään alkanut itse tekemään, joku roti sentään. Ohje löytyi K-ruoka-lehdestä ja se on nimensä mukaisesti helppo ja nopea. 

Macarons

Uskaltauduin myös kokeilemaan macarons-leivosten tekoa pitkästä aikaa. Note to self: älä käytä Lidlin mantelijauhoa, se on aivan liian rakeista. Halvalla ei saa hyvää leivonnassa. Tulipahan kokeiltua. Lisäksi, jos haluaa saada KUNNON punaisia macaronseja, kannattaa hankkia pastavärejä. Käytin nestemäistä ja purkillisesta sain vain syvän aniliininpunaisia macaronseja. Tulipahan kokeiltua.

Spelttinäkkäri

Krostinit eli siis spelttinen näkkäri. Pellit rajat tulivat liian nopeasti vastaan, joten taikina jäi hieman liian paksuksi keskeltä. Tämä oli kyllä varsinaista sinne päin -leivontaa. :D

Toki, kun näkkärit teki päivää ennen, niin ne ehtivät ilman vaikutuksesta kuivahtaa juurin sopivan rapsakoiksi. Joten ei sinänsä hätää tässä. 

Spelttinäkkäri vuohenjuustolla ja viikunahillolla

Tarjoilin näkkärin kanssa vuohenjuustolevitettä sekä viikunahilloa. Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii aina, varsinkin, kun yhdistää myös tekstuureja eli rapean ja pehmeän.

Kuten kuvasta näkyy, näitä ei oikeastaan pitäisi kutsua macaronseiksi vaan mantelikekseiksi, koska ulkonäkö on hyyyvin kaukana oikeasta. Täytyy kokeilla vielä monta kertaa uudestaan; haluan kehittyä mestarimacaronstekijäksi! Minulla on aiheesta kirjakin.

Täytetyt macaronsit

Maku sentään oli mainio. Laitoin leivosten väliin tupareista yli jäänyttä lakritsikastiketta sekä iskän tekemää pihlajanmarjahyytelöä. Nimestä huolimatta se ei ole myrkyllistä vaan oikein mukavan kirpsakkaa. Loistava pari makeiden macaronsien kanssa.

Leivokset olisivat näyttäneet vieläkin paremmilta, jos niiden väri olisi ollut kirkkaan punainen. Note to self: pastavärien ostoon. Aikamoisia kuukeksejä kyllä... :D 

Lohirullat

Suolaisena tarjottavana oli myös lohi-rieskarullia. Tai okei, lohi-tortillarullia, sillä käytin näihin tortillalettuja. Olen aina ihastellut näitä kahden kaverini luona, mutten ole vielä koskaan tehnyt näitä itse. Tuorejuustoa ja lohiviipaleita tortillan tai rieskan päälle, rullaus, kelmutus ja lepuutus jääkaapissa. Toimii aina. Joskus voisi kokeilla myös iki-ihanaa piparjuurituorejuustoa! Noms.

Synttärikakku

Viimeisenä muttei missään nimessä vähäisimpänä vaan tietysti kliimaksina: synttärikakku. Olen jo pitkään halunnut kokeilla rusetin tekemistä, sillä rakastan rusetteja. Ja totta kait kakussa piti olla kolme lempiväriäni...tai lempivärini punainen sekä valkoinen ja musta, joista kaksi viimeksi mainittua eivät taida olla värejä ollenkaan...

Tein rusetin punaisesta sokerimassasta tutoriaalin avulla. Siinä leikataan ensin kaksi suorakaidetta lenkeiksi, jotka sitten rutistetaan yhteen. Lenkit kannattaa muotoilla esim. vessapaperirullan avulla pyöräyttämällä suorakaiteen niiden ympärille ja sitten rutistamalla päät yhteen. Tämän yhteenliittymän päälle tulee vielä pala sokerimassaa rusetin keskikohdassa (kuvassa musta sokerimassa) ja vielä taiteillaan ylijäävät päät. Eihän se mikään kaunis näky ollut, mutta ihan ok ekaksi rusetiksi! Youtube on varmasti pullollaan rusettitutoriaaleja, itse löysin omani Pinterestistä.

Laitoin kakun päälle koristeeksi muutaman macarons-leivoksen. Ah! Isompi kakku oli vaalea kakku, jonka värjäsin punaisella elintarvikevärillä punaiseksi eli siis Red Velvet -kakku! En ottanut kuvaa sisuksista, koska ne näyttivät ihan sotatantereelta, kun kaikki lakritsitäyte valuu ulos. :D Käytin taas K-ruoka-lehden ohjetta, jossa oli sattumalta vuoden lopulla aivan loistavia ohjeita! En laittanut ohjeen mukaisesti kakkuun kaakaojauhetta, sillä halusin sen niin punaiseksi, kuin vain oli mahdollista.

Pienempi kakku oli se ensimmäisen kuvan ylitsevuotava suklaakakku. Täytteenä oli lakritsikastiketta ja maustettua tuorejuustoa.

Vielä yksi!

Vielä ohjeet! Spelttinäkkäri täältä (Smitten Kitchen -blogi jälleen), Red Velvet -kakku täältä (K-ruoka), suklaakakku...äh, en muista, ja viikunahillo täältä (K-ruoka). 

Leipäterapiaa

Hyvää uutta vuotta 2015 rakkaat lukijat! Tammikuu on jo puolessa välissä ja luntakin on taas vaihteeksi, kunnes se taas kohta sulaa pois. Yritän saada viimeisiä viime vuoden postauksia ulos ennätystahtia, koska ajattelin vielä tehdä "Vuoden 2014 parhaat" -koostauksen enkä voi tehdä sitä ennen kuin kaikki viime vuoden postaukset ovat eetterissä. 

Pistaasileipä

Tämänpäiväisen postauksen aiheena on leipä. Suomalaisen ruokavalion perusta jo vuosisatojen ajan, vaikka paleoruokavalion edustajat sekä karppaajat ja gluteenittomat henkilöt ovatkin tuoneet vaihtoehtoja tavalliselle leivälle. Itsekin yritän välttää markettien pussileipiä, mutta itsetehtyä (ja äidin tekemää) leipää ja sämpylöitä voisi vedellä vaikka kuinka paljon. 

Poikaystävä on varsinainen leipämonsteri ja vetää n. kaksi pussia leipää viikossa hoikkaakin hoikempaan varteensa. Sain äidin vanhan leipäkoneen viime syksynä itselleni ja olenkin sitä pari kertaa käyttänyt, joten nyt voisi yrittää saada poikaystävä käännytetyksi pussileivästä tuoreeseen leipään. Tosin sitten saisin olla pyörittämässä sitä konetta koko ajan...

Nämä postauksen leivät ovat syksyn leivontakokeiluista. Reseptejä ei tietenkään enää löydy ja hyvä jos muistan, että mitä kaikkia näissä oli, mutta jokainen niistä oli hyvää. Mikään ei voita itsetehtyä leipää. Yritän välttää pussileipien syöntiä ja ylenmääräistä leivänsyöntiä, koska liiallisesta vehnästä tulee turvonnut olo. Mutta silloin tällöin...voi ja lämmin leipä, ah!

Leivässähän tärkeää on aineiden oikeat suhteet sekä kohottaminen. Kelloa ei kannata kurkkia vaan taikinan kokoa: kaksinkertainen on hyvä. Lisäksi kannattaa vielä kohottaa pellillä sen parikymmentä minuuttia (mistä myönnän usein laistavani). Leivän leipominen ei ole kiireisen hommaa, vaikka toki pikaleipäkin (eli leivinjauheella kohotettu) on maukasta sekin.

Nuo ylhäällä olevat kaksi leipää taisivat muuten olla Valion Crea-yrttiruokakermapurkin ohjeen mukaan tehtyjä. Hämmästykseni oli suuri, kun ruokakermapurkista löytyi kuivahiivalla kohoava leipäohje! Tätähän piti heti kokeilla!

Juustoinen leipä

Myönnän, että valmiit ruokakermat herättävät vähän epäilyksiä. (Varsinkin ne, missä rasvaprosentti on 10 tai jopa alle!) Mutta ruokakerma antaa leivälle mehevän maun ja koska ruokakermoja on komesta sipulista erilaisiin juustoihin, voin leipään saada monia erilaisia makuja. Ja juustoköntin lopun voi aina raastaa leivän joukkoon ja päälle. Waste not!

Pitäisi vielä saada aikaiseksi tehdä ruisleipää oikein kolmen päivän juuren avulla eli siis aloittaa vaikka perjantaina ja sitten paistaa leipä sunnuntaina. Poikaystävä, jonka vanhemmilla on kasvinviljelytila, haaveilee omasta pienestä myllystä. Olisihan se aika mahtavaa: hän jauhaisi oman tilan viljoista jauhot, joista minä sitten leipoisin leipää!