Täytetyt paprikat, kurpitsagalette ja kurpitsa-päärynäkeitto

Syksy on kurpitsoiden sesonkia. Sanon tämän ja silti uunissa paahtuu kurpitsat täyttämistä varten. (Miten ihmeessä lehti oikein sai ne koverrettua ilman pehmittämistä? Kaupan lajike on selvästi sementtilajike...) Kikherneitä, fetaa, pinaattia... 

Innostuin kurpitsasta vasta viime syksynä, kun vihdoin kokeilin jotain muuta kurpitsareseptiä, kuin pelkkää kurpitsapiirakkaa. Tai bataattia. Kurpitsa on todella ravitseva ja maukas juures! Sellainen makeahko.

Hei, olen myskikurpitsa. Valmiina palvelukseen!

Suomessa myydään varmaan eniten myskikurpitsaa. Tietysti Halloweenin aikaan lokakuussa löytyy enemmän valikoimaa, mutta vuoden ympäri (kuten nyt huhtikuussa) myskikurpitsaa. Aivan hiton tiukka paketti; jos lähtee leikkaamaan niin moottorisahaa tulee ikävä. Mutta kannattaa äheltää, kyllä se pikkuhiljaa notkistuu. Ja jos ei millään niin sitten alkulämmöt uunissa.

Halloum-juustolla ja kvinoalla täytettyjä paprikoita

Tosiaan, kurpitsaa tuli tehtyä viime syksynä kahteen kertaan, niin galetessa (ranskalainen piiras) kuin keitossakin. Bonuksena kvinoalla ja halloum-juustolla täytetyt paprikat. Uskokaa tai älkää, maun salaisuus on kaneli! Kvinoan sekaan sekoitetaan porkkanaraastetta ja manteleita sekä mausteeksi (muun muassa) kanelia. Toimii loistavasti myös suolaisessa ruuassa! Suosittelen!

Ohje Maku-lehdestä 1/2015 eli löytyy myös lehden nettisivuilta. Pitää kyllä tehdä tuota täytettä uudestaan ihan pelkästään. Sopii varmasti vaikka kanan tai katkarapujen, lohen, tofun, noh, minkä tahansa sellaisen kanssa, joka kestää mausteita.

Galette.

Piirakat, ah piirakat. Peruspiirakoiden jälkeen oli kiva kokeilla jotain uutta eli ranskalaista galettea. Siinä taikina rullataan täytteen päälle kuvan mukaisesti. Hyvä ohje, mutta ensi kerralla enemmän makua ricotto-juustoon. Ja pitää ruveta käyttämään sitä enemmän! Esimerkiksi juustokakuissa...

Täydellinen iltapala: piirakkaa ja paprikaa

Leivoin galeten ja täytetyt paprikat yhdellä kertaa ja niistä sai aivan loistavan lauantai-illan illallisen. Noms. Galetteen tuli myös rouhittuja saksanpähkinöitä. Pehmeyttä, makeutta sekä rousketta. 

Top notch.

Galetteen meni vain puolikas kurpitsa, joten toiselle puolikkaalle piti keksiä nopeasti käyttöä. Ja sehän löytyi päärynä-kurpitsakeitosta! Makeaa päärynää yhdistettynä puolimakeaan kurpitsaan. Kyllä. Ei kannata epäröidä makean hedelmän käytössä keitossa. Päärynä on kuitenkin mieto hedelmä. Paahdetaan kurpitsan kanssa uunissa, keitetään kattilassa ja soseutetaan samettisen pehmeäksi.

Päärynä-kurpitsakeitto kurpitsansiemenillä

Keiton päälle pitää tietysti paahtaa kurpitsasta ulos kaivetut siemenet. Waste not! Puhdistaa siemenet kurpitsan maltosta ja paahtaa kuumalla pannulla tummanruskeiksi. Nam. Täydellinen, noh, olisiko ollut sunnuntai-illallinen.

Pahoittelen, etten onnistunut taaskaan löytämään näiden viimeisen ohjetta. Joku Glorian Ruoka & Viini -lehti se todennäköisin on, mutta en onnistunut löytämään reseptiä nettireseptiluettelostaan (joka on kyllä vähän kuin etsisi neulaa heinäsuovasta). Jos ne joskus osuvat silmään niin laitan tänne!

Joulu 2015: limesorbetti

Luminen joulu Kiuruvedellä

Jösses, täältähän löytyy vielä vanhoja joulupostauksia! Ei sentään kauempaa kuin viime joululta. :D Noh, eikö se säätiedotus ole huomiseksi luvannut räntää Lappeenrantaan? Eikä se räntä ole niin kaukaista täällä Hesassakaan...

Luminen pihamaisema ja vanha navetta.

Olin joulun perinteisesti tädin luona Kiuruvedellä vanhempien kanssa. Bf vietti joulun omien porukoidensa kanssa, koska ei sitä nyt  vielä puolen vuoden seurustelun jälkeen kehtaa perinteitä rikkoa. Eikun mitä? :D

Vuoden 2013 joulun vietinkin äidin kanssa Lahdessa ja jotenkin oli ruokahalu kateissa, niin ei ollut oikein jouluinen fiilis... Niin oli kyllä ruokahalu kateissa tänäkin vuonna, sillä toin juuri ennen joulua Tallinnan reissusta tuliaisen, joka ei sovi ruoka-aiheeseen blogiin. Voitte varmaan kuitenkin kuvitella sen...

Tyrnicurd

Tein tädille, kuten monena vuonna aikaisemminkin (käytän muuten aika paljon lausetta "...kuten aina ennenkin"....), ruokalahjan. Ostin Ruohonjuuresta tyrnitäysmehua ja keitin siitä tyrnitahnaa eli tyrnicurdia. Siis kuin lemon curd, mutta tyrnimehusta. TOIMII. 

En ollut varma, että löytyisiko Googlesta ohjetta vai pitäisikö soveltaa, mutta löytyihän sieltä! Ja vielä ahvenanmaalainen herkku! (Vaikka kyllä niitä löytyy tyrnejä Savostakin...)

Tyrnicurd

Resept enjoy! Suomi -sivustolta

2 keltuaista
1 dl makeuttamatonta tyrnimarjamehua
1 dl sokeria
25 g voita

Vatkaa keltuaiset, sokeri ja tyrnimarjamehu pienessä kattilassa. Anna kiehua hiljalleen kunnes seos sakenee. Siirrä kattila kylmään veteen ja vatkaa heti joukkoon kylmä voi pienissä nokareissa. Tarjoa paahtoleivän kanssa, tai vatkaa ylijäävistä valkuaisista marenkeja ja tarjoa tahnan ja jäätelön kanssa.

Ruohonjuuresta siis saa hyvää tyrnitäysmehua. En maistanut mehua itse, koska se on varmaan todella hapanta, mutta tästä siis tuli todella hyvää. Kuvitelkaa tätä esim. juustojen kanssa! Viimeistään ensi syksynä pikkujoulukauden glögi-illallisiin uudestaan!

Joulupöytä, niin perinteinen kuin olla voi. Hirveästi kaloja (iskän kylmä- ja lämminsavustamia lohia ja siikoja!), juustoa, hilloja, leipää, fetasalaattia...Fetasalaattia? Eikun oho, noh, yksi ei-perinteinen annos pitää aina olla! Ja kinkkua, jonka tädin miesystävä oli savustanut. 

Päätin joulun jälkkärin jo hyvissä ajoin etukäteen ja täytyy sanoa, että idea oli vähintäänkin nerokas ellei vallankumouksellinen: lime sorbetti lime-mascarponevaahdolla. NOM. Miettikää ny ite! Ei ole parempaa jouluähkyn päälle, kuin kirpeän raikas ja virkistävä limesorbetti. 

Tuo mascarponevaahto oli kyllä jostain syystä hieman tunkkainen eli oikeastaan turha, mutta raikkaampana siitä saa oikein oivan kumppanin sorbetille. Vaikka miksi vaivautua, kun menee ilmankin!

Sorbetti siis sisältää 2,5 desiä vettä, 2,5 desiä limemehua ja 2,5 dl sokeria, jotka kiehautetaan kattilassa, kunnes sokeri on sulanut. Sitten lisätään 1 tl limen kuorta. Huoneenlämpöisenä seos sitten laitetaan jääkaappiin jäätymään väh. kahdeksi tunniksi ja valmistetaan jäätelökoneen ohjeiden mukaan. Koneen puutteessa jäädyttelin parisen tuntia raikkaassa parinkymmenen asteen pakkasessa kuistin portailla.Välillä sekoitellen (jolloin varsinkin syntyy hileitä) niin toimii. Tätä ehdottomasti heti ensi kesänä! Ja resepti tosiaan täältä.

Joulusta kesää kohti, sorbetin voimin. ;) Kohta on jo vappu! Ja se tietää donitseja, tosin tällä kertaa uunissa. Ja täytteellä!

Kotitekoiset Snickers-patukat synttärilahjaksi

Kaveri juhli synttäreitään viime vuoden marraskuun lopulla ja päätin tehdä hänelle tapani mukaan ruokalahjan. Ruokalahjojen ideointi ja teko on erityisen kivaa, koska silloin täytyy miettiä leivontaa eri näkökulmista: a) mahdolliset allergiat b) lopputuloksen hieno ulkonäkö c) kuljetettavuus juhlapaikalle. Ekstrajännitystä saa, kun on jo päättänyt mitä tekee ja tekopäivänä, tyyliin juuri ennen ostoksille menoa muistaa kysyä juhlakalulta, että olikos sinulla jotain ruoka-allergioita...

Snickers kinuskin peitossa

Onneksi kaverini ei ollut allerginen pähkinöille, sillä halusin tehdä hänelle Snickers-patukoita! Tai paloja, miten sen nyt ottaa. Kotitekoisten suklaapatukoiden ohjeita on netti tietysti pullollaan Snickers-patukoista meille hieman tuntemattomampiin Reases Peanut Butter Cups -herkkuihin. Pitäisikö tänä vuonna kokeilla tehdä myös Mars-, Bounty- ja Reases-herkkuja? Kyllä pitäisi!

Mutta asiaan. Kaikkihan varmaan tietää, mistä Snickers koostuu. Maapähkinöistä, nugaasta (tai ainakin sen tyyppisestä valkoisesta tahmeasta massasa), karamellista ja suklaasta. Siis kaikesta ihanan rasvaisesta ja sokerisesta. Mutta hei, maapähkinöissä on proteiinia! :D No ei, ihan oikeasti, nämä ovat melkoinen over kill...

Kaikista mahdollisista Snickers-ohjeista en edes valinnut kenenkään bloggaajan versiota vaan menin suoraan jenkkiläisen sokerivalmistajan sivuille. (Tosin tämä ohje on varmaan monenkin bloggaajan testaama...) Siinä ei nougaa-tyylinen kerros saadaan aikaan vaahtokarkkitahnan ja maapähkinävoin avulla. Oh boy, että sitä sekoitusta on kiva sekoittaa tomusokerin kanssa, kun lastaan tarttuu enemmän massaa, kuin mitä jää kippoon sekoitettavaksi ja tomusokeri pöllyää joka puolelle... Mutta on se hyvää! Huh. Yksi lusikallinen ja sen TUNTEE, kuinka haima kääntää insuliinin erityksen täysille.

Maapähkinät voi HAISTAA

Karamellikerros tehdään karamelleja sulattamalla. Ehkä voisi juuri ja juuri ostaa valmiissa purkissa tiivistemaidosta tehtyä karamellia, mutta itse en sentään ostaisi kinuskikastiketta tähän. Ei ole sama juttu. Ja jos ostaa esim. pehmeitä karamelleja, niin ei tarvitse keitellä kauaa versus jos ostaa niitä kovia. 

Ja siis katsokaa nyt tuota kuvaa yllä: et VOI vain olla ottamatta yhtä palaa, vaikka olisit vannonut, että annat kaikki kaverillesi lahjaksi. Hupsista, ei ole tarpeeksi isoa laatikkoa, johon mahtuisi kaikki palat, no voihan sentään!

Nämä on sitten säilytettävä jääkaapissa, mielellään käytettävä myös aika ajoin pakkasessa, sillä muutoin karamelli lähtee juoksemaan ja koko komeudesta tulee pelkkää sotkua. Mutta hyvää sotkua... Nämä onneksi säilyivät lyhyen matkan kaverille asti. Ja säilyi niitä kotona myös poikaystävälle asti. 

Leikkasin nämä ehkä hieman liian isoiksi, koska uskon, että silmät välittävät näistä tiedon myös haimalle, jotta se osaa varautua tuohon sokerin määrään... Käytin tähän suolattuja maapähkinöitä ohjeen vastaisesti, koska makean ja suolaisen yhdistelmähän se vasta addiktoivaa onkin (kiäh, kiäh...), mutta ajattelin myös, että pieni suola auttaisi edes vähän  taittamaan makeutta. Olisi voinut varmaan ripotella merisuolaa myös kinuskin päälle. Ensi kerralla voisi kokeilla myös vielä tummempaa suklaata. Vai onko se vain huonompi asia, että näitä voisi kenties syödä enemmän, kun eivät tunnu niin makeilta? :D

Kaveri tilasi näitä jo seuraaviin illanistujaisiin. Tosin sinne voisi kokeilla tehdä version manteleista, koska pidän niistä enemmän. Tai cashew-version. Ja voisi lopettaa laiskana olemisen ja jauhaa itse oman pähkinävoinsa. Tuskin nyt sähkönkulutuskaan nousisi niin paljon, etteikö tulisi halvemmaksi kuin valmiiksi ostetut (kahdeksan euroa/200 grammaa). Eikä ainakaan tähän ohjeeseen mennyt kuin kuusi ruokalusikallista. 

Resepti Imperial Sugarin nettisivuilta tai kokeile onneasi Googlen kautta.

Syntymäpäiväillallinen Kynsilaukassa

Kynsilaukka est. 1987

Viime marraskuussa synttäripäivä osui maanantaille. Mikä onkaan parempi päivä aloittaa viikko (ja päättää kahden päivän synttärijuhlintaputki), kuin mennä juhlistamaan virallisena päivänä ravintolaan vanhempien kanssa. Ehdotin että mennään Kynsilaukkaan, joka on nähnyt päivänvalon myöskin vuonna 1987 ja jossa olimme viimeksi käyneet viisi vuotta sitten eli vuonna 2009 täyttäessäni 22. Aika rientää! 

Ravintola oli hämyinen, varsinkin marraskuussa, mutta onneksi olen vihdoin tajunnut, että kuvien valoisuutta VOI säätää jälkikäteen, varsinkin Photarissa. o_O Vanhaksi olen tullut, kun aivot ei enää toimi... 

Mutta asiaan. Ravintolassa siis nimensä mukaisesti on valkosipulia vähän joka ruokalajissa. Alkuun tarjoilija tarjoaa tummaa ja vaaleaa leipää ja kyytipoikana tietysti voita tai valkosipulista levitettä. Ja kokonainen purkillinen valkosipulinkynsiä alkupaloiksi. Äiti hillitse itsensä aika hyvin.

Vuohenjuustosalaatti

Alkuruuaksi valitsin vuohenjuustosalaatin. Melkoisen kokoinen annos alkuruuaksi, mutta hyvältä se maistui! Eipä ainakaan oltu pihistelty vuohenjuustossa. Bonuksia myös cashew-pähkinöistä. Pitäisi varmaan alkaa pitää kirjaa, että mitä viinejä juotiin... 

Bouillabasse

Pääruuaksi tilasin bouillabassen eli merenelävistä koostuvan keiton. Oli kalaa, simpukoita, iso katkarapu (jotka ovat aina hankalia kuorineen, saatika sitten keitossa...), krutonkeja... Hyvää!

Äiti ja isä taisivat molemmat tilata siikaa. Heidän alkupaloistaan en ottanutkaan kuvaa, mutta iskä ainakin tilasi etanoita, kuten aina, kun niitä on listalla.

Valkosipulijäätelö

Listalla oli valkosipulijäätelöä. Must. Have. Garlic. Ice Cream. Eikä se nyt tietenkään maistunut siltä, kuin vaniljajäätelöpalloon olisi tungettu kokonainen kynsi vaan valkosipulin maku oli melko vieno. Sitä sai melkein jopa hakea; olisi ehkä voinut hieman enemmän maistua, kun kerran sitä siihen oli laitettu. Tai omasta mielestäni vaniljajäätelö vain on niin tylsää, että siihen saa tunkea vaikka mitä lisämausteeksi.

Tiramisu

Iskä ja äiti tilasivat molemmat tiramisut. Suussa sulavaa ja kermaista. 

Jos mietitte, miksei tässä jutussa ole hintoja, niin en ole voinut niitä tarkistaa ravintolan nettisivuilta. Kynsilaukkaa ei nimittäin enää ole! Ravintola sulki ovensa tammikuun lopussa, kun perheravintola ei saanutkaan toiminnalleen jatkajaa eikä uusi omistaja sitten ollut kiinnostunut siitä. Nyyh! Aika ironista, että ravintola kuopattiin 27-vuotiaana... Maaginen ikä, jolloin moni rock- ja pop-tähtikin on lähtenyt täältä.

Oli kuitenkin hienoa, että ehdimme käydä siinä vielä viimeisen kerran, sillä ruoka oli hyvää (molemmilla käyntikerroilla) ja palvelu ystävällistä sekä asiantuntevaa. Enkä ole missään toisessa ravintolassa nähnyt hammastikkua vessassa! Siellähän niiden käytön tarpeen helpoiten huomaa ja voi käyttää peiliä, toisin kuin pöydässä. Genious. Tai ehkä tämä on jo käytössä muissa ravintoloissa, mutta en vain ole käynyt sellaisissa.

Yksi ikoninen ravintola on nyt poistunut Helsingistä. Muutaman vuoden toimineita rafloja ei pääse suremaan, mutta pidempiaikaisten poismeno on aina haikeaa. Varsinkin, kun itse on käynyt ja nauttinut. Ja onko Helsingissä nyt sitten enää yhtään itseni ikäistä ravintolaa?!

Kynsilaukka, in memoriam, 1987-2015.

Sandron sunnuntaibrunssi

Heti alkuun HUH! Ensinnäkään en ole ehtinyt koulu- ja työkiireiden (aloitin kuukausi sitten huippuduunin!) takia bloggaamaan lähes kuukauteen ja sitten olin työjuttujen takia nähtävästi onnistunut rassaamaan Google+-tiliäni niin, että kaikki blogini kuvat olivat saaneet "ei saa jakaa" -leiman. Woops. Jaetaan kaikki, missä vaan, milloin vaan, kunhan ette kadota niitä blogistani! Nyt kuitenkin näkyy taas. Ja bloggaankin taas, jei!

Olen siis ainoana graafisen suunnittelun linjalta mukana vapaaehtoisesti tekemässä koulun (HEO) multimediaprojekti Trombitin uutta visuaalista ilmettä. (Uusi ilme ei siis vielä livenä.) Olen vääntänyt nyt 1,5 viikkoa logoa, headeria, pressikorttia, FB- ja Twitter-kuvia... Lisäksi olen siis vääntänyt harjoitteluna aloittelevalle start upille visuaalista ilmettä logoineen, käyntikortteineen ja raporttipohjineen ja ollut nyt kaksi päivää viikossa (tästä viikosta alkaen kolme) päivää töissä. HUH! Ihmekös tuo, jos blogi jää vähän jalkoihin kun pitäisi yrittää liikkuakin.

Varmasti Helsingin parhaita brunsseja

Mutta nyt aikatauluhuolet sikseen ja kelataan takaisin viime vuoden puolelle eli yhdeksänteen päivänä marraskuuta. Täytin vuosia 10. päivä ja olin puhunut poikaystävälleni koko syksyn, että haluan lahjaksi Sandron brunssin. Joten so be it. Varaus tehty ja synttärijuhlien jälkimainingeissa olikin mukavaa mennä syömään maha täyteen. Ja jatkaa sitten vielä iskälle isänpäivänjuhlintaan... Mikä herkutteluviikonloppu!

Jälkiruokapöytä heti ekana oven vieressä.

Sandro tarjoaa itämaista settiä (nettisivujen mukaan "Marrakesh maddness") sunnuntaibrunssillaan melkein kolmeenkymppiin. Kävimme viime vuonna, joten en enää ole varma, että onko hinta noussut tähän päivään mennessä. Skumppa hintaan sisältyi ainakin vielä viime vuonna.

Mitäköhän kaikkea siellä tarjottiin... Yritän muistella kuvista parhaani mukaan, mutta totta kait se on koettava itse. Nyt kun heillä on myös paikka etelämmässä!

Erilaisia salaatteja ja tahnoja ja muita ihania herkkuja kylmien alkupalojen pöydässä. Ja ihanaa pehmeää sahramileipää. ^^

Tahinia, jotain, öh, punaista tahnaa, raita-jogurttikastiketta, moxzzarella-salaattia, oliiveja... Jono kiemurtelee ruokien ohi pöydän ympäri samalla, kun osa vielä jonottaa ruokaa, joten ruuhkalta ei voi välttyä. Lisäksi paikassa on turkasen kuuma!

Vannon, että tämä oli isoin annos, vaikkei jäänytkään ainoaksi lautaseksi... Katkarapuja, kylmäsavulohta, goji-marjoja, parsakaalisalaattia, marinoituja porkkanoita... Oli siellä myös juustoja ja hillojakin. Sekä jogurttia. Ja mehuja. Ja paljon lapsia, koska isänpäivä.

Isänpäivä on globaali juttu.

Jälkkärikavalkaadi

Jälkkäreitä! Ehkä kuumuus (ja eilisen riennot, vaikka ihan vain kotona oltiinkin) aiheutti sen, ettei maistunut niin paljon, kuin olisin odottanut. Mutta täytyy myös myöntää, että jälkkärit olivat pettymys ja mieluummin söin sitä sahramileipää. Herkut olivat suurimmaksi osaksi kuivia, paitsi (ei kuvassa näkyvä) baklava.

Lisää ruokaa!

Leikkeleitä

Pääruokaakin oli, jonkinlaista lihaa, mutta tyydyin vain katselemaan sitä poikaystävän lautaselta. 

Lisää jälkkäreitä

Tosiaan, harmillisen kuivaa settiä nämä aterian päätökset, mutta eipähän ainakaan tullut ylensyötyä makeaa. Olisihan se ollut aika kaameaa, jos olisi näitäkin maistanut jokaista (paitsi noita hyytelökakkuja, joihin on varmaan käytetty liivatetta).

Kas, olivathan ne lämpimätkin ruoat täällä.

Sahramileipä, yrttivoita ja kylmsavulohta

Mutta tässä se vasta oli loistava aterian päätös: sahramileipää, yrttivoita ja kylmsavulohta. Parhaat asiat ovat usein yksinkertaisia. (Vaikka sahrami nyt ei niin yksinkertainen mauste olekaan...)

Jälkkäreistä huolimatta, suosittelen! Pitänee tässä mennä katsastamaan sen Sandron Tehtaankadun paikka myös, Ja itse asiassa, lauantaisin tarjolla on Vegan & Veggie Garden Menu, joten sekin on pakko tässä käydä testaamassa. 

Sandro

www.sandro.fi 

Piirakka on pikaruoka

Lisää kokoelmapostauksia! Viimeksi puhuin leivästä, nyt piiraasta. Piirakka on mielestäni yksi terveellisimmistä pikaruoista hyvin täytettyjen leipien sekä terveellisten smoothieiden lisäksi. Jos vielä käyttää pakastetaikinaa, niin eniten aikaa menee taikinan sulamiseen sekä piirakan paistamiseen, kuin itse tekemiseen. Piirakkahan on oikeastaan kuin pizza, mutta taikinaa ei kohoteta ja pohjataikina on hyvä ensin esipaistaa. Mutta muutoin molemmat voi täyttää aika lailla samalla logiikalla. Ja samalla logiikalla saa aikaan terveellistä täysjyvästä, vihanneksista ja vähärasvaisista aineksista tai sitten epäterveellisempää vehnäjauhoista ja liiasta juustosta.

Vuohenjuusto-pinaattipiirakka

Piirakka on aivan loistava illanistujais- tai bileruoka. Isommalle porukalle voi tehdä vuoan sijasta koko pellillisen. Itse käytän suolaisiin piirakoihin aina täysjyvävehnäjauhoja ja/tai ruisjauhoja, koska miksi ei ahtaisi itseensä samalla enemmän kuituja, kuin vähemmän. Piirakathan ovat myös loistava tapa "piilottaa" vihanneksia herkullisen (ruoka)kerma-munaseosen alle, jos on syytä olettaa, että muuten ne eivät mene alas. 

Yllä on kuva yhdestä aikas herkullisesta piiraasta: vuohenjuusto yhdistettynä pinaattiin. Käytössä oli muistaakseni pakastepinaattia, mutta koska nykyään ei tuoretta pinaattia edes tarvitse ryöpätä, niin miksi ostaa pakastetta kun voi silputa joukkkoon tuoretta. (Tai itse olen ainakin vain huuhdellut tuoreen pinaatin jo pitkän aikaa ja edelleen ollaan täällä. Katsotaan sitten joskus, että mitä pitoisuuksia siitä nousee.)

Joku ehkä pudistelee päätään kaupan valmiille ruokakermoille, jossa on vähän rasvaa ja enemmän vettä ja muita mahdollisia outoja aineita, mutta olen vain ihastunut Valion maustettuihin ruokakermoihin, kuten kolme sipulia, kolme juustoa, Kippari(r)-savujuusto... KYLLÄ, ainahan sitä voisi ostaa savujuuston erikseen ja raastaa sitä pinnalle ja käyttää oikeaa kermaa ja niin päin poispäin... 

Sienipiirakka

Olen lakannut ostamasta kaupan pakasteruistaikinoita ja vain tehnyt omaa. 2,5 desiä ruis- tai täysjyvävehnäjauhoja, 100 g rasvaa, 1/2 tl suolaa ja tarvittaessa pari ruokalusikallista vettä. Makean taikinan saa, jos lisää suolan sijaan 1 rkl sokeria. Tosin minun piirakkavuokani vaatisivat yleensä vähän enemmän taikinaa, mutta sittenpähän lisää jauhoja ja lisää rasvaa samassa suhteessa.

Täytevaihtoehtojahan on niin paljon, kuin kaupassa aineksia. Tänäänkin itse asiassa paistoin piirakkaa, tosin ranskalaistyylistä galette-piirakkaa, Ja ehkä hivenen aikaa vievemmällä täyteaineella eli kurpitsalla, jossa aikaa vei lähinnä sen uunissa paistaminen ja sen aikanahan voi touhuta vaikka mitä. Mutta siitä postauksesta tuonnempana...

Lehtikaali-pähkinäkrepit sekä valkosipulikeitto

Mikä kuuluu ehdottomana elementtinä sinun aamuusi? Mitä ilman silmät eivät avaudu ja koko päivä on pilalla? Kuppi kahvia on varmaan monen vastaus. Vai lasi appelsiinimehua? Jogurtti? Supersmoothie? Viherorasshotti? Näitähän riittää. Huomasin viime vuoden lopun mahataudin jälkimeiningeissä, ettei omaan aamuuni välttämättä tarvitsisi kuulua kahvikuppi, mutta Hesari siihen kyllä kuuluu. Ja siis paperiversiona. 

Vanhempani ovat aina tilanneet Hesaria joten jossain vaiheessa teinivuosiani aloin minäkin sitä lukemaan, Omaan kämppääni se on tullut aina. Aamu ei ala ilman Hesaria. Vaikka uutiset saisi nopeammin luettua jo vaikka edellisenä iltana tabletilta tai kännykällä niin ei se ole sama. Ah, paperin rapina. Ja kiitos uudistuksen, ei tarvitse tapella osien kanssa tai hermoilla, kun valtavan kokoinen lehti ei asetu. Helsingin Sanomat, vaikka muuttaisin Utsjoelle niin tilaisin sinua silti.

Lehtikaali-pähkinäpaistos

Tästä Hesarin rakkauslaulusta pääsemmekin päivän ruokapostaukseen. Kaivelin taas kaikki viime syksyn Glorian Ruoka & Viini -lehdet läpi ja sadattelin, että missä ihmeessä on lehtikaali-pähkinäkreppien ohje? Kunnes tajusin, että hei, minähän luin sen Ruoka-Hesarista! (Hesarin parhaat päivät ovat to-su, jolloin tulee Ruoka-liite, Nyt-liite, Lauantai-liite ja Sunnuntai-liite.) Oli pakko, kun eteen avautui herkullinen ohje lehtikaalista, pähkinöistä ja kermasta (kaurakermaa) sekä niiden kanssa tarjoiltavista spelttiletuista. A must-try!

Spelttilettu

Ensin kreppitaikinan ainekset sekaisin ja kulhoon kahdeksi tunniksi turpoamaan. Sitten lehtikaalit pähkinöiden ja muiden tilpehöörien kanssa paistumaan ja lettuja pannulla paistelemaan. Pieni pannuni oli juuri sopiva täydellisen letun paistamiseen. Onneksi lettuja ei tarvinnut paistaa kuin yhdeltä puolelta niin säästyin aina niin jännittävältä kääntelyltä.

Täytetty kreppi

Ota lettu. Täytä se kermaisella lehtikaali-pähkinämuhennoksella. Taita. Syö. Täydellinen sunnuntai-illan ruoka. Too bad lettuja jäi yli ennen kuin muhennos loppui ja ne ehtivät viettää liikaa aikaa jääkaapissa. Olisi pitänyt pistää bf syömään niitä enemmän ja tehdä ajoissa uusi täyte. Ei aina tarvitse tehdä lehtikaalisipsejä vaan niitä voi käyttää kuin muitakin vihreitä vihanneksia.

Ja koska miksi pitäisi tyytyä vain yhteen (tai oikeastaan kahteen) ruokaan, niin valmistin myös paahdetuista valkosipuleista tehtyä keittoa. Myöskin samasta HS:n ruokalehdestä. 

Valkosipulia keitossa, sinä kavahdat? Pelko pois, paahtaminen uunissa karkottaa valkosipulin kitkerän maun eikä bf maininnut henkeni haisevan valkosipulille. Keitossa on juuri sopiva vienon valkosipulin maku. Lämmittää mukavasti niin syksyllä kuin talvellakin. Ainoa harmi on ehkä se, että paahtuneiden valkosipulien kuoriminen jättää aika tymäkän hajun käsiin.

Ruuanlaitto on terapiaa. Ja parhaassa tapauksessa myös toiset haluavat syödä tekemiäsi kokkauksia ja tulevat onnelliseksi. Kiitos paperi-Hesarin, joka toi nämä reseptit silmieni eteen ja kiitos netti-Hesarin, jonka avulla minun ei tarvitse kirjoittaa reseptejä tänne vaan voin vain linkata niihin.

Paahdettu valkosipulikeitto.

Lehtikaali-pähkinäkrepit.