sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Raakakakku-workshop

Cocovin ja muita herkkuja valmiina nautittavaksi
Bongasin vasta vähän aikaa sitten kamerasta vanhoja kuvia ja niihin kuului kuvat viime huhtikuun raakakakku-workshopista Aalto Women in Busineksen kanssa! Damn! Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan onkin bloggaamismottoni...

Olen kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta ja vaikka leivonkin yleensä rasvaisia ja sokerisia herkkuja niin kiinnostukseni raakaruokaan on noussut, kun olen lukenut ilmiöstä enemmän. Pyrin syömään paljon raakoja kasviksia, korvata suklaata raakasuklaalla ja napata välipalaksi raakapatukka. Superfoodejakin tulee käytettyä silloin tällöin ja joskus on vaan ostettava kookosöljyä ja tehtävä siitä vadelmien ja kaakaon kanssa ihana superherkku. Kaikkea kohtuudella, paitsi raakoja kasviksia, voisi myös olla ruokailumottoni, vaikka myönnän, että herkutteluun sortuu välilllä liiankin usein...

Raakakakkujen leivontakin on kiehtonut vaikka kuinka kauan, mutta en ole vielä rohkaistunut eli sopivaa tilaisuutta ei ole tullut eteen. (Eli lähinnä pelkään että päädyn itse syömään koko kakun. :D ) Mutta kun Aalto Women in Business -kerho järkkäsi workshopin raakakakkujen leivonnasta oli pakko ilmoittautua mukaan! Workshopin piti AWiB:läinen Tuulia ja se pidettiin elävän ravinnon keskuksessa Museokadulla. Hän oli saanut Cocovi-luontaistuote/superfood/raakaruoka-brändin sponsorikseen ja saimme siis kokeilla niin kookosöljyn, kookosrasvan ja muiden raakatuotteiden toimivuutta. Koska kukapa meistä ei syö raakaa kakku- tai keksitaikinaa suoraan kulhosta...

Cocovin Supersnack-raakaruokapatukoita
Pahimpaan nälkään saatiin Cocovin Supersnack-raakaruokapatukoita. Pääraaka-aine on taateli antamaan koostumusta ja makeutta ja muina makuina ovat raakakaakao, cashew-pähkinä, appelsiini-kaakao sekä kookos. Omia lemppareitani ovat kookos sekä cashew-pähkinä. Paljonhan näissä on hiilihydraattia ja sokeria, mutta suurinosa sentään luontaisesti taatelista. Loistavia välipalapatukoita, tosin kahden euron hinta pienestä patukasta on paljon, raakaruoasta tosin Suomessa aika normi.


Meidät jaettiin kolmen hengen ryhmiin ja näissä ryhmissä tulisimme valmistamaan "suklaa"kakun, sekamarjakakun, tyrnikakun, puolukkakakun sekä inkapalloja sekä chia-suklaapalloja. Minun täytyy kaivaa reseptit jostain kaappieni kätköistä, sillä en nyt kuollaksenikaan muista niitä. Ohessa on kuitenkin "suklaa"kakku ei erittäin tuhti ja täyteläinen yhdistelmä mm. raakakaakaoa, pähkinöitä, kookosöljyä- ja rasvaa, sekä muistaakseni hunajaa makeutusaineena. Olen aika perso makealle ja senpä vuoksi täytyisi siirtyä täysin raakaruokakakkuihin, koska näitä ei voi syödä läheskään niin paljon kuin tavallisia herkkuja! Pähkinöistä ja taateleista tehdyt pohjatkin ovat jo itsessään niin tuhteja, että pienen pieni pala on aivan riittämiin.


Ylhäällä raikas puolukkakakku, maistui vähän tuhdilta vispipuurolta. :D Puolukka ei muutenkaan ole lempimarjani vahvan happaman makunsa takia, joten tämä ei oikein säväyttänyt.

Inkamarja- ja kaakao-chiapalloja
Teimme siis tosiaan kaksia erilasia raakapalloja, joista toisiin meni inkamarjoja ja toisiin kaakaojauhetta ja chia-siemeniä. Nämä olivat hyviä ja niistä tulikin mieleen, että ihan hyvin voisi tehdä välipalaksi itsekin erilaisia pähkinä-siemenpalloja. Ainakin sitten, kun lakkaa köyhtymästä...

Kermainen sekamarjakakku
Olin itse mukana tekemässä kermaista marjakakkua, johon tuli siis sekalaisia marjoja, kookosöljyä, taateleita, pähkinöitä ja hunajaa. Mokasin ja luin ohjeen huonosti kun laitoin pohjaan liotettuja pähkinöitä, jotka olisivat kuuluneet täytteeseen. Woops. Minä ja minun liian nopea lukutaitoni. Noh, onneksi mitään radikaalia ei tapahtunut ja kakku onnistui. Se maistu ihan hyvältä, mutta ei yhtä hyvältä kuin koko rupeaman paras kakku.


Nimittäin ihanan raikas tyrnikakku! Jos ette ole koskaan maistaneet saatika nähneet tyrniä (muuten kuin Aku Hirviniemen sketsin yhteydessä...) niin se pieni ja hapan oranssi marja, jossa on niin paljon C-vitamiinia, että viisi pikkurillin kynnen kokoista marjaa täyttää koko päivän C-vitamiinin tarpeen. Ei niitä paljoa enempää viitsi syödäkään, koska ne ovat tosiaan todella happamia.

Siksi ehkä kakku oli niin loistava! Hapan tyrni sopi täydellisesti muuten tuhtiin täytteeseen ja teki kakusta todella raikkaan. Innostuin niin, että loppujen lopuksi kaavin täytettä mukaani pieneen astiaan. Super! Laitan tähän ohjeen Tuulialta ja kehotan kaikkia etsimään jostain käsiinsä tyrniä ja kokeilemaan! Voihan tässä varmaan käyttää muitakin marjoja, mutta happamimmat pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Mitenköän puoliraa'at karviaiset sopisivat tähän? 

Täytyykin tehdä tyrnitilaus tädiltä ja tehdä pelkästään tuota täytettä itse. Ja muutenkin kokeilla raakakakkujen -ja muiden herkkujen tekoa enemmänkin aina, kun taloudellinen tilanne sen sallii. Tupareihin ajattelin tehdä raa'asta keksitaikinasta (ainakin ilman kananmunaa ja jos keksisi vehnäjauhoille ja rasvallekin korvaavat aineet) palloja, kastaa ne suklaaseen ja tarjota pieninä keksitikkareina.

Pirteä tyrnikakku
Ohje Tuulialta.
10-12 hengelle
Pohja
3 dl kuorellisia manteleita
1,5 dl tuoreita taateleita
ripaus suolaa
Täyte
400g eli 5 dl tyrnimarjoja
3 kypsää banaania
5 dl liotettuja cashew-pähkinöitä
2-4 rkl hunajaa
1,5 dl sulaa kookosöljyä
1 rkl psylliumia (valinnainen) (Psyllium siis antaa sitkoa ja rakennetta kakkuihin, joihin ei tule venhäjauhoja pitämään niitä koossa. Saa luontaistuote- ja hyvin varustetuista ruokakaupoista.)

1. Liota cashew-pähkinöitä vähintään 4 tuntia runsaassa vedessä.
2. Laita kaikki pohjan ainekset tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja sekoita murumaiseksi, hieman tahmeaksi taikinaksi. Päällystä irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele taikina vuokaan. Laita vuoka pakastimeen täytteen valmistamisen ajaksi.
3. Sulata kookosöljy kattilassa liedellä matalalla lämmöllä tai vesihauteessa.
4. Huuhtele tehosekoitin ja laita sinne tyrnimarjat ja banaanit ja sekoita tasaiseksi. Lisää cashew-pähkinät ja sekoita sileäksi massaksi. Lisää vielä hunaja, kookosöljy sekä psyllium ja sekoita sen aikaa, että massa on täysin sileää.
5. Ota vuoka pakastimesta ja kaada täyte pohjan päälle. Laita uudestaan pakastimeen jähmettymään pariksi tunniksi ja siirrä kakku sitten jääkaappiin. Voit myös jähmettää kakkua yön ylitse jääkaapissa. Voit koristella kakun ennen tarjoilua esimerkiksi tyrnimarjoilla ja kookoshiutaleilla ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti