Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. helmikuuta 2016

Valkosuklaamousse ja karpalojuustokakku itsenäisyyspäivänä

Jahas, kun tulee tunnille puoli tuntia liian aikaiseksi, niin jää hyvin aikaa blogata. :D Seuraavana on vuorossa itsenäisyyspäivän jälkiruuat. Pääruokana juhlissa oli blinejä ja koska niitä on tehy niin monta kertaa, niin en jaksanut ottaa kuvaa. :D Laiskuuden huippu.

Valkosuklaamousse laventelinlehdillä

Virallisena jälkiruokana oli limemoussea à la Fazer. Ohje on lyhyestä ainesosa-ja teko-ohjeestaan huolimatta haastava siinä mielessä, että valkosuklaa, joka pitää sulattaa, kärähtää todella helposti. Mitä pienempi kaakaopitoisuus niin sitä helpommin suklaa palaa pohjaan ja valosuklaan kaakaopitoisuus on pyöreä nolla. Joten mikrosa lämmittämisen kannattaa unohtaa ja käyttää vesihaudetta. Ja olla siinäkin varovainen, sillä valkosuklaa sulaa todella äkkiä. 

Varovaisuus on kuitenkin hyve, sillä tuloksena on samettisen pehmeä mousse. Ja kun mukaan puristaa hieman sitruunamehua ei moussesta tule myöskään liian äkkimakeaa.

Olin saanut kummitädiltäni sokeroituja laventelinlehtiä, jotka sopivat loistavasti koristeiksi aikaansaaden sini-valkoisen ilmeen.

Resepti Fazerin sivuilta. Reseptin ehdottamat turkinpippuri- tai Marianne-rouheet nostavat moussen varmasti vielä uusiin ulottuvuuksiin, mutta itse en käyttänyt niitä. Ja tuli vasta nyt mieleen, että olisin voinut käyttää limevalkosuklaata. Darn. No, next time.

Karpalo-piparijuustokakku

Kahvikakuksi tein karpalo-piparijuustokakun. Suomalainen teema siis jatkuu! Olipahan kivaa tehdä pitkästä aikaa juustokakkua. En edes muista milloin viimeksi sitä tein... Onneksi voi aina tarkistaa täältä blogista. :D 

Juustokakun pohja tehtiin piparkakkutaikinasta. Olen pitkään halunnut kokeilla sitäkin ja mikä olisikaan parempaa joulua odotellessa. Pelkäsin, että pohja saattaisi paistua liian kovaksi, mutta ei hätää. Ihanaa! 

Resepti Valion sivulta. Jos haluaa kanelinja kardemumman maistuvan kakussa yhtään, niin niitä kannattaa lisätä reilusti enemmän kuin ohjeessa, sillä kakkuun käytettävän luumu-kanelirahkan luumu peittää muut maut tehokkaasti alleen. Kanelia ei lisätä itse asiassa ollenkaan, mutta lisäämöni teelusikallinen ei maistunut yhtään. Tosin luumu nyt on niin vahvaa, että mausteita saattaa joutua lisäämään todella paljon.

Olin myös tapani mukaan liian nopea liikkeissäni enkä tehnyt kakusts kerrosmaista vaan vedin kaikki täytteen aineet kerralla sekaisin. Ah well. 

Tätä täytyy tehdä ensi vuonnakin jouluna. Jos ei itsenäisyyspäiväksi niin ainakin sitten jouluaatoksi. Onkin sitten rattoisaa ahtaa itseensä tuhtia juustokakkua kolmen päivän syöminkien päälle. XD Onneksi joulu on vain kerran vuodessa, juhannus sentään joka kesä...

lauantai 16. tammikuuta 2016

Synttäri-illallinen Sinne Helsingissä


Huh! Liikaa treenejä ja liian vähän unta tekee huonon bloggaajan. Kuusi tuntia unta kaksien treenien päälle ei oikein riitä eikä mini joululomakaan oikein riittänyt. Mutta yritän parantaa tapani ja blogata kerran viikossa, mikäli mitenkään mahdollista!

Palaamme siis viime marraskuum 10. päivään eli syntymäpäivääni, kun minä, vanhempani ja poikaystäväni meninne Sinne Helsinkiin syömään. Sinne Helsinki on Porvoosta kotoisin olevan Sinnen sisarravintola, jossa kävin iskän kanssa 2013 kypsyysnäytteeni jälkeen. Ruoka oli erinomaista ja miljöö hieno, joten en odottanut vähempää helsinkiläisestä paikasta.

Pimeänä marraskuisena iltana paikka on tunnelmallinen. Etuosan Delissä on kymmenkunta pöytää ja takaosan Puutarhassa muutama lisää sekä seinän vierellä looseja. Takaosassa on kauniita viherkasviseiniä, joten tunnelma on tosiaan kuin puutarhassa istuisi. Kuohuvaa lasiin ja menua tutkimaan! 

Menussa on menuita, mutta kukaan muu ei ollut niistä kiinnostunut, niin menimme yksittäisillä valinnoilla. Merenelävien ystävät eivät pety, mutta kasvisruokailijakin löytää jotain. Alku-, pää- ja jälkiruokia on aina muutamaa erilaista ja niillä on aina omat nimet, kuten Salla ja Värtsilä.

Lax: Sokerisuolattua lohta, kukkakaalipyreetä ja isöäidin kurkkua 15 €



Iskä ja poikaystävä vakitsivat lohiannoksen. Ja tykkäsi. Annos myös hiveli silmää, kuten yki 15 euron alkupala-annoksen kuuluukin.

Soppa: Kermaista maa-artisokkakeittoa ja Oulunjärven muikunmätiä 14 €
Äiti valitsi maa-artisokkakeittoa. Kauniin näköinen ja herkullinen annos sekin.

Barentsinmeri: Paistettua kuningasrapua, vesimelonia ja soijatapiokaa 16 €
Minä valitsin kuningasrapua, sillä lohta ja maa-artisokkaa tulee syötyä useammin, ja lisäksi soijatapioka kiehtoi.

Päivän kala, valkopapu-maissicassouket ja tomaattivaahtoa 30 €
Nyt kun katselen menua niin mietin, miksi en ottanut kasvisannosta eli paistettua herkkutattia, uunipunajuurta ja kotijuustoa (25 €). Noh, ehkä tuon punajuuren takia, sillä vihaan sitä. :D Päivän kala oli kyllä hyvää, joko siikaa tai nieriää muistaakseni.

Omppu: Lämmintä omenamannaa, kinuskia ja kauraa 11 €
Iskä otti Omppua. Hyvin usein, jos listalla on jokin omenainen jälkkäri, hän tilaa sen. Ja omenainen jälkkäri sopii hyvin myöhäiseen syksyyn.

Värtsilä: Mehustettuja Värtsilän vadelmia, pistaasia ja vakkosuklaavaahtoa 12 €
Värtsilä olisaanut oman annoksensa. Ihanan näköinen! Ja samoin makuinen.


Choco: Suklaafondant, suolapähkinäcrokanttia ja mantelijäätelöä, 13 €
Pakollinen "oozing"-kuva. Suklaafondant on haastava, koska vaikka ulkokuori on paistunut, on sisällön valuttava ulos leikatessa. Siksi fondant on kaikkien kokkikisojen vakiohaaste. Olisinko itsekin joskus koettanut...

Sinne Helsinki, sinne kannattaa mennä. Heh heh, olipas hyvä... Mutta ihan oikeasti kannattaa. Annokset ovat kauniita, raikkaita ja herkullisia.

Sinne Helsinki
Eerikinkatu 2, Helsinki
www.sinnehelsinki.fi

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Äitienpäivä 9.5.2015


Äitienpäiväkakku
Heti alkuun note: Indiedays on uudistunut! Tämäkin blogi löytyy nyt omasta, uudesta osiostaan Foodlover (that's me!) sekä alaosioistaan, johon olen sen tagannut. Joten kun olet lukenut tämän postauksen (ja vaikka mielellään pari vanhempaa), niin mene ihmeessä Indiedaysin puolelle ihastelemaan, mitä muut upeat bloggarit ovat saaneet aikaan!

JA perustin myös treeniblogin! Kirjoitan siellä omista treeneistäni sekä niiden herättämistä fiiliksistä ja tarpeen mukaan otan kantaa päivänpolttaviin aiheisiin. Joten jos näiden ruokakuvien jälkeen alkaa heikottamaan, niin hyppää Himotreenaajan päiväkirjaan! Ja treenien jälkeenhän pitää aina muistaa syödä, joten kannattaa palata takaisin tänne. ;)

Mutta jotta jaksaa treenata, on ensin syötävä. Viime äitienpäivänä innostuin oikein kunnolla! Päätin tehdä kunnon ravintolatyylisen menun melko suuritöisten ja useamman kokonaisuuden omaavien alku- ja pääruokien sekä jälkkärin ja kakun kera. Miksikö? Koska halusin kokeilla tehdä jotain haastavaa ja kuvitella, että ollaan ravintolassa eli siis mitään juttua ei saanut joutua odottamaan liian pitkään. Kun tarpeeksi tekee niin sitä haluaa aina tehdä paremmin ja vaikeampia juttuja, kuin ennen.

Kaikki reseptit ovat Glorian Ruoka & Viini -lehdistä, joita selaillessa löytyy aina kymmeniä ihania reseptejä kokeiltavaksi. Ja tällä kertaa käytin jopa muistilappuja, jotta muistaisin, mitä mihinkin piti kokeilla. Joten reseptit mukaan, kauppalista kännykkään ja tarkan tekojärjestyksen kirjaaminen. Ja eikun kokkaamaan!

Lehtikaalipestolla täytetyt herkkusienet, polentamuussi ja kikherne-pinaattipaistos

Alkupaloiksi tein lehtikaalipestolla täytettyjä herkkusieniä, polentamuusia ja pinaatti-kikhernepaistosta. En ennen ollut tehnyt pestoa lehtikaalista (normipestoa kuitenkin), joten odotin innolla, miltä tämä "supervihannes" maistuisi. Ikävä kyllä täytyy sanoa, että lehtikaali on aivan liian tujua pestoon. Ehkä vain tottumiskysymys, mutta en tykkänyt. Dislike-nappia painettu, joten herkkusienet eivät niin säväyttäneet. Etenkään seuraavina päivinä. 

Polentamuussi sen sijaan oli hyvää! Siihen tuli mozzarellaa, joten se oli ihanan kermaista; herkullisuus ei siis ollut yllättävää. :D Omnom. Vielä on puolikas pussi polentaa jäljellä, joten pitänee tehdä sitä tässä joku vkl joksikin herkkusunnuntailounaaksi. Treenien jälkeen. :D Ja kuten kuvasta huomaa, innnostuin ehkä vähän liikaa alkupalojen kohdalla, koska toihan on iso annos!

Kikhernemuhennos oli aika perus. Pinaattia ja kikherneitä, ei pahaa, mutta ei mitään superherkkuakaan.

Kasvistagine ja dukkah-vuohenjuustoa
Pääruoka oli hieman itämaista, nimittäin kikherne-kuskusia, kasvistaginea ja doukkah-vuohenjuustoa. Eli siis erilaisia uunikasviksia, jälleen kerran kikherneitä, tosin nyt kuskusin kera, ja doukkah-mausteseoksella kuorrutettua vuohenjuustoa. Tämä oli hyvää, tosin kuskus on aina mielestäni vähän kuivaa, vaikka kuinka tekisi ohjeiden mukaan. Mutta dukkah-seos (manteleita, hasselpähkinöitä, intialaista mausteseosta, tummaa sokeria ja xxxsiemeniä) vuohenjuustolla sekä ihanat uunikasvikset olivat todella hyviä.

Kikherne-kuskus

Pääruoka

Sitruunamousse
Jälkiruuaksi halusin jotain kevyttä, joten tein ihanan ilmavan sitruunamoussen. Ensin tehtiin sitruunakiisseli keltuaisista, sokerista ja sitruunanmehusta. Sitten jäähtyneeseen kiisseliin sekoitettiin kermavaahtoa sekä kovaksi vatkatut valkuaiset ja annosmaljoihin nostellun moussen annetaan jäähtyä jääkaapissa. Tuloksena on ihanan raikas ja samettinen mousse. Nom. Tätä kannattaa tehdä kesäisin! Tai no, käy tämä ihan hyvin vaikka talvellakin. Ensi kerralla kokeilen tätä limemehulla.


Maha alkaa olla jo aika täynnä, mutta aina on tilaa kahvikakulle! Näin kaupassa jokin aika sitten boksimansikkamacaronseja eli siis kaksi pussia jauhetta, joista toisesta tulisi macaronsit ja toisesta mansikkainen täyte. Tiedän! Apua, miksi ostin jotain niin keinotekoista ja varmasti esanssista? Olen utelias, what can I do... Miten niinkin vaikeat herkut, kuin macaronsit, toimisivat pre made -jauheena.

Tulos oli noin seiskan arvoinen. Macaronsit nimittäin kuivahtivat todella koviksi uunissa, vaikka laitoin varmasti oikean määrän nestettä, uunin lämpötila oli oikea ja pidin näitä jopa vähemmän aikaa, kuin mitä ohjeessa luki. Vatkasinko liikaa? Kokeilin näitä myöhemmin myös suklaisina ja sama ongelma toistui. Sinällään tulos oli ihan syötävä, mutta taidan jatkaa kokeiluja normaaleiden macaronsien parissa.


Niin kakku! Se oli ihana, suussa(ja myös lautasella)sulava lakritsi-suklaamutakakku. Siihen tulee oikeaa lakritsijauhetta, joka on niin hyvää, että sitä voi syödä suoraan purkista! Kasta vain sormi ja sitten dippaa se purkkiin tai pussiin, mmmmm... No mitä? Ei hätää, en dipannut sormea pussiin ennen kuin leivoin! Pisteenä i:n päällä (tai kakun päällä) tietysti lakritsi-suklaamanteleita. Ne on IHAN parhaita. Omnom. Olen jotenkin nyt tällä hetkellä ihan lakumoodissa.

Ja katsokaa nyt tuota kakkua! Parasta siinä on se, että alaosa ei hyydy edes pakkasessa, joten siitä voi lusikoida aina pieniä (tai vähän isompia) lusikallisia... Päällyosan suklaakerros ei ollut ihan NIIN hyvää, mutta kyllä sekin lopulta katosi. Ja kyllä siinä kestikin, en lapannut sitä joka päivä suuhun ihan kahmalokaupalla. :D Waste not...

Ainoa ongelma tässä oli se, että ohjeen mukainen paistoaika ei oikein riittänyt vaan kakku jäi jopa liian raa'aksi. Reunatkaan eivät oikein olleet kunnolla paistuneet... Ensi kerralla vähän enemmän.


Huh! Onneksi äitienpäivä on vain kerran vuodessa ja äiti ottanut tavaksi olla matkoilla synttäreidensä aikaan. Tosin ensi isänpäiväksi täytyy kyllä mennä laittamaan samanlaiset kattaukset iskälle, koska viime isänpäivä oli vähän pikainen ja sokerihuumainen. :D Joten ensi syksynä vähän enemmän eforttia isäpapallekin.

Ohjeet alla (niitä on sitten MONTA ja PALJON)

Alkuruoka: Lehtikaalipestolla täytetyt portobellosienet, polentamuusi ja kikherne-pinaattisalaatti
Resepti: Glorian ruoka & viini 08/2013

Täytetyt portobellosienet
1 rs/250 g portobellosieniä (isot herkkusienetkin käyvät)
Pestotäyte
100 g lehtikaalia
4 x 2 rkl pinjanjsiemeniä
250 g ricottajuustoa
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliivioljyä
1 dl mozzarellaraastetta (jep, juustossa löytyy)
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä
Lisäksi
100 g ruusukaaleja (olivat tähän aikaan kaupassa niin luokattoman huonoja, että jätin pois)
1-2 rkl öljyä
½tl suolaa

Aloita annoksen teko polentamuussista. Kun se on valmista, laia uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja valmista sienten täyte. Huuhdo ja kuivaa lehtikaali ja poista kovat lehtiruodit. Paahda 4 rkl pinjansiemeniä hetki kuivalla pannulla. 

Pane siemenet, kaali ja ricotta monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen ja murskaa valkosipulinkynnet joukkoon. Soseuta melko tasaiseksi ja lisää öljy koneen käynnissä. Pysäytä kone ja kääntele mozzarellaraaste joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

Leikkaa sienistä kannat ja asettele lakit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (tai uunivuokaan) kupeiksi. Täytä sienet lehtikaalipestolla ja ripottele 2 rkl pinjansiemeniä päälle. Paista uunin keskitasossa 15 minuuttia. Valmista kypsymisen aikana kikherne-pinaattisalaatti alla olevalla ohjeella.

Siisti ja halkaise ruusukaalit. Paista niitä paistinpannulla öljyssä välillä käännellen n. 5 minuuttia, kunnes ne ovat napakan pehmeitä. Mausta suolalla ja pidä lämpiminä.

Tarjoa sienet polentamuusin ja kikhernesalaatin kanssa. 

Mascarpone-polentamuusi
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voita
12 dl kasvislientä
3 ½ dl/250 g polentaa
1 dl mascarponejuustoa
1 dl raastettua gruyèrejuustoa (ja tässä vasta ekan ruokalajin juustot...)
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit kattilassa voissa, lisää kasvisliemi ja kiehauta seos. Lisää polenta kiehuvaan liemeen vähissä erin, koko ajan sekoittaen. Alenna lämpöä ja anna kiehua hiljalleen, kunnes polenta on kypsää eli noin 2-3 minuuttia. Lisää vettä, jos polenta on liian paksua.

Nosta kattila liedeltä ja lisää mascarpone- ja gruyèreraaste. Mausta suolalla ja pippurilla ja pidä lämpimänä tarjoamiseen asti.

Paistettu kikherne-pinaattisalaatti
1 tlk (400/265 g) keitettyjä kikherneitä
3 valkosipulinkynttä 
2 rkl öljyä
½ rkl savupaprikajauhetta
½ tl jeeraa
1 rkl sherryviinietikkaa
50 g pinaattia
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Valuta ja huuhtele kikherneet sekä kuori ja hienonna valkosipuli. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota valkosipuli. Lisää mausteet, etikka ja herneet. Lisää hetken päästä pinaatti ja kuumenna sekoittaen, kunnes pinaatti on painunut hieman kokoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pääruoka: Kasvistagine, kikhernecouscous ja dukkah-vuohenjuusto
Glorian ruoka & viini 02/2013

Kasvistagine
2 pientä salottisipulia
2-4 valkosipulinkynttä
2 paprikaa
1 pieni kesäkurpitsa
½ munakoisoa
1 chilipalko
Mausteliemi
½ l kuumaa kasvislientä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl paprikajauhetta
1 tl harissaa
1 tl sokeria
Dukkah-vuohenjuusto
300 g vuohenjuustoa
4-6 rkl dukkah-mausteseosta

Kikherne-couscous
2 ½ dl couscousia
kasvislientä
3 rkl öljyä
2 dl keitettyjä kikherneitä

Pohjoisafrikkalainen dukkah-mausteseos
n 2,5 dl
½ dl kuorittuja manteleita
½ dl hasselpähkinöitä
1 rkl korianterinsiemeniä
½ dl vaaleita kuorittuja seesaminsiemeniä
1 rkl sokeria
1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
1-2 tl (sormi)suolaa
½ tl mustapippuria myllystä

Tee dukkah ensin. Paahda manteleita, pähkinöitä ja korianterinsiemeniä kuivassa, kuumassa pannussa koko ajan sekoitellen, kunnes ne saavat hieman väriä. Rouhi karkeaksi. Paahda seesaminsiemeniä noin minuutin ajan kuivalla, kuumalla pannulla. Yhdistä manteli-pähkinärouheeseen. Lisää mausteet ja sekoita hyvin. Voit käyttää loput dukkahista esimerkiksi kastamalla leipää öljyyn ja dippaamalla leipä sitten dukkahiin.

Kasvistaginea varten laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja kuori sekä lohko sipulit. Viipaloi tai kuutioi paprikat, kesäkurpitsa ja munakoiso. Voitele taginepata tai uunivuoka öljyllä ja laita kasvikset kerroksittain pataan. 

Yhdistä kuuma kasvisliemi, öljy ja mausteet. Kaada liemi kasvisten päälle ja kypsennä uunissa n. 45 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Valmista sinä aikana kikhernecouscous (ohje alla). 

Ota kasvikset uunista ja viipaloi vuohenjuusto kasvisten päälle. Ripottele dukkahia juusto pinnalle. Nosta uuniin ja jatka kypsentämistä noin 5 minuuttia, kunnes juusto lämpenee ja sulaa hieman.

Kikhernecouscousta varten kypsennä couscous kasvisliemessä pakkauksen ohjeen mukaan. Paista kikherneitä  oliiviöljyssä kunnes ne kuumenevat, ja sekoita ne couscousiin. Tarjoa kasvistaginen kanssa. Voit halutessasi sekoittaa couscousin tagineen myös ennen tarjoamista.

Jälkiruoka: Sitruunamousse
Glorian ruoka & viini 03/14
4-6 annosta

4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1/6 tl suolaa
2 sitruunan raastettu kuori
6 rkl sitruunamehua (n. kahden sitruunan mehu)
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
Koristeeksi
marenkia, sitruunankuorta, valkosuklaaströsseleitä, syötäviä kukkia, karkkeja...

Mittaa kattilaan kaksi kokonaista munaa ja 2 keltuaista. Laita kahden munan valkuasiet hetkeksi sivuun. Lisää sokeri, suola, sitruunankuoriraaste ja mehu. Keitä seosta sekoitellen keskilämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes se paksuuntuu kiisselimäiseksi. Siivilöi seos ja laita se jääkaappiin viilenemään.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi toisessa kulhossa ja mausta vaniljasokerilla. Ota kermavaahdosta noin 3 rkl sivuun koristelua varten.

Sekoita molemmat vaahdot varovaisesti sekoittaen kylmään sitruunakiisseliin. Annostele mousse tarjoilukuppeihin tai vaihtoehtoisesti isoon tarjoilukulhoon. Laita jääkaappiin noin puoleksi tunneksi. (Tän voi myös tehdä etukäteen ed. iltana tai aamulla.) Koristele kermavaahdolla, marengeilla ja sitruunankuorella.

Jälkiruoka (viimeinen resepti!): Lakritsimutakakku
Glorian ruoka & viini 02/14
10-12 palaa

Kakkupohja
200 g tummaa suklaata (esim. 60 %)
100 g voita
4 kananmunaa
4 dl tomusokeria
1 rkl maissitärkkelystä, esim. Maizenaa
1 rkl lakritsijauhetta (esim. Utekram, löytyy esim. Punnitse ja Säästä -liikkeistä)
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
Lisäksi
1 rklvoita
1 rkl mantelijauhetta

Kuorrutus
150 g tummaa sukltaata
1 rkl voita
100 g tuorejuustoa
1 ½ dl vispikermaa
1 rkl tomusokeria
½-1 rkl lakritsijauhetta (oman maun mukaan; jos tykkää lakritsista,  niin voi laittaa niin paljon, kun haluaa)
6-8 macaronkeksiä (ometekoisia, ostettuja tai pakkauksesta)

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (n. 20 cm halkaisija) pohjan ja reunan väliin. Voitele reunat ja jauhota mantelijauheella. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. 

Sulata suklaa ja paloiteltu voi varovaisesti vesihauteessa (tai vaaarovaisesti mikrossa heikolla teholla!), sekoita sileäksi ja nosta jäähtymään. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin, Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi.

Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri. Yhdistä maissitärkkelyt, lakritsijauhe ja vaniljasokeri ja siivilöi ne keltuaisvaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Sekoita suklaa-voiseos ja ripaus suolaa vaahtoon ja kääntele valkuaisvaahto taikinaan.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa n. 20 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä löysäksi (mutta siis reunojen tulee olla kiinteät), sillä jäähtyessään se kiinteytyy. Anna kakun jäähtyä vähintään kaksti tuntia. Irrota jäähtynyt kakkupohja vuoasta.

Kuorrutusta varten sulata suklaa ja voi varovaisesti vesihauteessa (tai mikrossa) ja anna jäähtyä. Vatkaa tuorejuusto kulhossa notkeaksi. Vaahdota kerma toisessa kulhossa ja sekoita juustoon. Mausta vaahto tomusokerilla ja lakritsilla. Lisää lopuksi suklaasula.

Levitä kuorrutus kakun päälle heti, sillä se jähmettyy nopeasti. Koristele kakku macaronskekseillä. Laita jääkaappiin tarjoamiseen asti.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sitruuna-valkosuklaakreemillä täytetty pehmeä piparakku eli tervetuloa 2015!

Hyvää uutta vuotta! :D Huh, onpas ollut taas hässäkkää. Me nimittäin muutettiin! Hipsterien (ja laitapuolen kulkijoiden ja kaikkien siltä väliltä) Kalliosta lapsiperheiden Riihimäelle! Sanotaanko näin, että ei ollut mun idea vaan muutin mieheni töiden perässä. Ei siis työn vaan töiden. :D Helsinkiin jäi työt ja harrastukset, mutta täällä on yli 60 neliötä, parveke, sauna ja kani! ^^ Hommasin sellaisenkin. :) 

Viikon verran olen pendelöinyt nyt edestakaisin enkä ole vielä tullut hulluksi. :D Aamuisin Hesari viihdyttää ja myöhemmin sosiaalinen media tai kirjat. Helppoahan se nyt lämpimällä ja valoisalla kelillä on, mutta katotaan sitten syksyn ja talven pimeydessä...

Mutta siirrytään sitten vielä viime vuoden loppuun. Kaveri tuli Saksasta käymään ja buukkasi meidän Kallion kämpässä (ei ikävä kyllä onnistu enää ensi kerralla...) ja siitä sitten saatiin päähänpisto pistää uuden vuoden bileiden kutsu vähän isommalle joukolle.

Tässä postauksessa ei ole muuta, kuin tarjolla ollut kakku eli sitruuna-valkosuklaakreemillä täytetty pehmeä piparkakku. Vielä viimeinen jouluinen herkku! Tehdään siis piparkakkumausteilla maustettu kakku, sitruunakiisseli, leikataan kakkuun reikä, täytetään kakku kiisselillä ja laitetaan leikattu kakkuosa takaisin päälle. 

Kakun mukana uuniin levisi ihana piparkakun eli siis joulun tuoksu, mutta ties missä meni vikaan ja kakku hajosi keskeltä. Nöö! Noloa. Oliko ollut sitten liian pieni vuoka, koska kakku ei meinannut millään paistua keskeltä ja alkoi liikaa tummuta reunoilta. *sigh* Kuvakin oli niin ruma, etten viiitsi ottaa sitä edes tähän mukaan...

Kiisselillä täytetty kakku
Sain kuin sainkin kakun leikattua ja täytettyä kreemillä. Tiesin kyllä heti, että se ei tule hyytymään tarpeeksi. En tietenkään halunnut käyttää liivatetta, joten käytin ohjeessakin suositeltua Vege-geeliä eli kasvisperäistä hyydykeainetta yhden pussin. Laitoin kiisseliä ihan kakun piripintaan, mutta sitä jäi silti vähän yli. Note to self: ensi kerralla isompi vuoka... Ja enemmän valkosuklaata, niin hyytyisi paremmin!

Päälle vielä sitruunaista tomusokerikuorrutetta ja voilà! Kakku vuoden vaihtumiselle on valmis. Tuo kakun keskellä ollut reikä vähän pilasi kakun yllätyksellisyyden. :D Täytyy ensi jouluna tehdä tämä uudestaan.

Kun katsoo HS:n sivuilta reseptin kakun kuvaa niin kyllä hatuttaa. Hitsin liivate! :D Mutta ei voi mitään, kasvisversiolla on mentävä. Eli siis olin oikeassa: kiisseli valui aika kiitettävästi ulos kakusta, mutta oli se sentään jonkin verran hyytynyt. Että ei ihan totaalinen pannukakku. Ja mikä parasta, lopputulos oli hyvä! 

Note to self: osta parempi kamera... :/

Sitruuna-valkosuklaakreemillä täytetty pehmeä piparkakku
Ohje: HS.fi

Pehmeä piparkakku:
200 g voita
5 dl fariinisokeria
4 kananmunaa
3 dl kermaviiliä
6 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl muskottipähkinää
½ tl suolaa

Sitruuna-valkosuklaakreemi:
1 liivatelehti (tai Vegegel-pussi)
250 g valkosuklaata (kannattaa ostaa varoiksi enemmän, jos kreemi ei meinaa hyytyä)
1 ½ dl maitoa
½ luomusitruunan kuoret
2 dl kuohukermaa
1 dl smetanaa

Pilko huoneenlämpöinen voi kuutioiksi ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi fariinisokerin kanssa. Lisää puoliteholla vatkautuvan taikinan joukkoon vuorotellen kananmunat ja kermaviiliä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele joukkoon.

Paista leivinpaperilla vuoratussa pyöreässä vuoassa (halkaisija 18 cm, reunojen korkeus yli 10 cm) 170 asteessa 40 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla. Kumoa ja jäähdytä. Leikkaa kansi pois ja koverra kauttaaltaan niin että reunoille jää 2 cm kakkua (sisuksesta saa kuutioimalla ja kuivaamalla hyviä krutonkeja jouluiseen salaattiin).

Tee kreemi. Laita liivatelehti veteen likoamaan. Sulata valkosuklaa, kiehauta maito, jossa on seassa sitruunakuorenpalat. Sulata liivatelehti kuumaan maitoon. Poista sitruunan kuoret ja sekoita vähän kerrassaan kuuma maito sulaan valkosuklaaseen.

Sekoita joukkoon kerma ja smetana. Anna täytteen jähmettyä lusikoitavaksi jääkaapissa (noin 1 tunti). Täytä koverrettu kakku kreemillä, nosta kansilevy päälle ja laita vetäytymään jääkaappiin vähintään 5 tunniksi. Koristele.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Isänpäivä: kurpitsapullat ja suklainen crème brûlée

Kurpitsapullat
Huh! Kiireinen kausi on takana ja kesäkausi alkanut. Ja tällä tarkoitan tietysti treenikautta, sillä niin tanssi- kuin muissa harrastuksissani kausi alkaa syksyllä ja päättyy toukokuussa. Yksi laivakeikka ja yhdet kisat plus muut harkat ja työt ja alkuvuoden opiskelut, huh! Nyt saa vähän rentoutua kesällä...kesätreenien merkeissä! :D Tosin rennommalla asenteella. Ehkä. 

Tai on pakko, koska viime kausi meni kyllä aika punaisella. Tuli innostuttua liikaa tuplatreeneistä, mutta ruokavalio ei sitten pysynyt siinä mukana eli yritin syödä liian vähän... Noh, onneksi käynti työpaikkalääkärillä auttoi, sillä pakkohan se on uskoa, kun asian kuulee ammattilaiselta: enemmän hiilareita ennen treeniä ja tuplatreenien välissä lisää energiaa koneeseen. On se vaikeaa, vielä tämän ikäisenäkin, mutta sallittakoot se. Tästä kuitenkin on hyvä jatkaa, sillä jaksaa paljon paremmin! Eikai? :D Eli karppaus hiiteen, tummaa leipää ja ravitsevaa ruokaa lisää. (Ja kun lihakset kasvaa ja keho saa kunnolla ravintoa, niin satunnaiset herkutkaan ei heti jämähdä vyötärölle...)

Kesästä siirrytään kuitenkin vielä viime syksyyn ja isänpäivään. Marraskuun synkeissä tunnelmissa on aina kaksi valopilkkua (tai useampikin, jos on pikkujouluja :D ): omat synttärit ja isänpäivä. Jee, iskä. <3 Viime vuonnahan sattui niin, että menimme bf:n kanssa juhlimaan synttäreitäni Sandro'siin, joten ehdin iskän luokse vasta illalla kahveille. Brunssiähkystä pitää vielä mennä iskälle syömään pullaa. 


Eikä mitä tahansa pullaa, vaan kurpitsapullaa, sisällä siis amerikkalaista makeaa kurpitsasosetta. Ne olivat myös "terveellisiä" eli täysjyväjauhoja, hunajaa makeuttajana, kookosöljyä... Ja tietysti ihania mausteita, kuten kanelia, kardemummaa, pomeranssikuorta... Upposi myös tähän melkein 70-vuotiaaseen herraan.


Herkutteluun kuului myös synttärijuhlista yli jäänyt kakku ylijääneellä mustalla sokerikuorrutteella. Sitruunainen lakritsikakku, nom. Kuorrute oli ehtinyt kärsiä matkalla, mutta ei se makua haitannut. Haima, jaksa vielä vähän!


Nimittäin ei se lopu tähän! Olin nähnyt ohjeen suklaisesta crème brûléesta Hesarissa ja odottanut hetkeä, jolloin päästä kokeilemaan sitä. Ja totta kait paras hetki oli kahden muun herkun ja brunssin jälkeen. Mutta oli se sen arvoista! Jos pidän crème brûléesta ja pidät suklaasta, niin kuvittelpa ne yhdessä. Jep. 'Nuff said. Eikä tartte edes poistua tältä sivulta, sillä ohje löytyy alta. 

En käyttänyt sokerikuorrutetta, koska olisi mennyt ikä ja terveys herkun jäähtymistä odotellessa ja ilta alkoi jo olla pitkällä. :D


Suklainen crème brûlée
Ohje: Helsingin Sanomat

4 annosta

½ vaniljatankoa
1 dl täysmaitoa
2 dl kuohukermaa
3 rkl sokeria
100 g tummaa suklaata (käytä mieluiten 60-prosenttista suklaata, esim. Brunberg 2 x 50 g, HUOM! Jos käytät 70-prosenttista suklaata, lisää 1 rkl sokeria)
3 keltuaista isoista kananmunista

Lisäksi:
2–3 rkl ruokokidesokeria
2 dl vadelmia (kotimaisia, jos pakastettuja)

Puolita vaniljatanko, halkaise se ja raaputa sisus kattilaan. Lisää maito, kerma ja sokeri. Kiehauta ja ota pois liedeltä. Anna jäähtyä hetki.

Pilko suklaa ja lisää kermaseokseen. Vatkaa tasaiseksi.

Erottele munista keltuaiset ja vatkaa ne vispilällä suklaaseokseen.

Annostele seos neljään laakeaan crème brûlée -vuokaan. Kypsennä 95-asteisessa uunissa noin 2 tuntia. Vanukas on valmis, kun se värähtää liikautettaessa, mutta ei enää aaltoile.

Anna jälkiruokien jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Laita ne sitten kylmenemään jääkaappiin. (Voit valmistaa vanukkaat tähän asti jo tarjoilua edeltävänä päivänä.)

Ota vanukkaat huoneenlämpöön puolta tuntia ennen pinnan polttamista, jotta sisus ei jää jääkaappikylmäksi. Polta vanukkaiden pinta juuri ennen tarjoilua. Kaada brûléen päälle pieni keko ruokokidesokeria. Kääntele ja napauttele vuokaa niin, että pinta on tasaisen sokeroitu. Kaada varovasti pois ylimääräinen sokeri. Toista sama kaikille vuoille. Polta sitten pinta kauniin ruskeaksi pienoispolttimella (sokeri saa kuplia poltettaessa hieman, jotta pinnasta tulee rapea). Liikuta poltinta koko ajan, jotta sokeri ei kärähdä liikaa. Voit paahtaa brûléet myös uunissa grillivastuksen alla.

Tarjoa crème brûlée au chocolat tuoreiden tai sulatettujen vadelmien kanssa (kotimaisten, jos käytät pakastevadelmia).

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Triplasuklaa-karpalobrookies

Karpalo-valkosuklaabrookies

Kukapa ei tykkäisi brownies-leivonnaisista, noista suklaisista ihanuuksista? Parhaimmillaan silloin, kun reunat ovat kiinteytyneet, mutta keskusta on vielä pehmeä. Brownie-taikinaan voi lisätä maun mukaan lisää rouhittua suklaata tai pikakahvijauhetta tai karkkeja tai pähkinöitä...

Entä kukapa ei tykkää kekseistä? Rouskuvista tai sitten sitkeistä, höystettyinä lempiherkuillasi, kuten suklaarouheella, pähkinöillä tai karkeilla. Kenties jopa kuivatuilla marjoilla. Tai sitten keksitaikinasta voi jättää munan kokonaan pois ja tarjota taikinaa raakana. Tai juustokakun sisällä.


Entä sitten, kun yhdistää browniet ja keksit? Syntyy yksi leivontavillitys lisää eli brookies. Tämä juttuhan on jo melko vanha, Suomeen brookiesit rantautuivat viime vuonna ja Jenkeissä ne ovat tietysti olleet pinnalla jo monta vuotta, kuulemma ovat Brooklynistä kotoisin. Mutta siitä viis, yhdistelmä toimii.

Tein näitä perinteiselle The Joulukalenteri -maratonille (kyllä, se on minun ja kaverini jouluperinne) sekä edellisen päivän Itsenäisyyspäivän kekkereihin. Todella hyviä! Tosin pidin itse eniten tuosta keksitaikinasta, jossa makeaan yhdistyi karpaloiden kirpeys. Brownieosa oli liian tuhtia jopa minun makuuni (siihen tulee myös kaakaojauhetta suklaan lisäksi), joten voisi kokeilla tehdä pelkäm suklaisen brownien ensi kerralla. Tätä kun voi varioida loputtomiin.


Ylläolevasta Brooklyn-linkistä löytyy Hesarin sivuilta Brookies-ohje, jossa brownietaikinaan on käytetty tummaa suklaata mutta ei kaakaojauhetta. Alla kuitenkin se HS:n ohje, jolla nämä tämän postauksen brookiesit on tehty:


Brownies-pohja:
75 g voita
1½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl kanelia
2 kananmunaa
2½ dl sokeria
1½ dl suolattuja ruskeita manteleita
1½ dl vehnäjauhoja
150 g maitosuklaata

Cookies-kerros:
150 g valkosuklaata
1 dl kuivattuja karpaloita
100 g huoneenlämpöistä voita
1½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 iso kananmunaa
3¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
¼ tl suolaa

Kanelikermavaahto:
(jätin tämän välistä)
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
½ tl kanelia


Tee ensin brownies-pohja. Sulata voi. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja kaneli. Jäähdytä seos. Vatkaa kananmunat ja sokeri kulhossa kevyesti vaahdoksi. Kaada joukkoon kaakao-voiseos ja sekoita tasaiseksi.

Hienonna suolatut mantelit veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sekoita vehnäjauhot ja mantelit keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Rouhi maitosuklaa isohkoiksi paloiksi, lisää taikinaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Vuoraa leivinpaperilla 20 cm x 30 cm:n kokoinen uunivuoka. Levitä brownies-taikina tasaisesti vuokaan. Nosta vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi. Tee tällä välin cookies-taikina.

Rouhi valkosuklaa veitsellä. Hienonna karpaloita hieman.

Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna ja vatkaa tasaiseksi.

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda, vaniljasokeri ja suola keskenään. Lisää jauhoseos voi-sokerivaahdon joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Lisää valkosuklaarouhe ja karpalot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Nostele cookies-taikinaa lusikalla nokareiksi brownies-taikinan päälle. Se leviää pohjan päälle.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes brownies tuntuu reunoilta kypsältä. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja leikkaa paloiksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla ja kanelilla. Tarjoa leivonnaisen kanssa.


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kotitekoiset Snickers-patukat synttärilahjaksi

Kaveri juhli synttäreitään viime vuoden marraskuun lopulla ja päätin tehdä hänelle tapani mukaan ruokalahjan. Ruokalahjojen ideointi ja teko on erityisen kivaa, koska silloin täytyy miettiä leivontaa eri näkökulmista: a) mahdolliset allergiat b) lopputuloksen hieno ulkonäkö c) kuljetettavuus juhlapaikalle. Ekstrajännitystä saa, kun on jo päättänyt mitä tekee ja tekopäivänä, tyyliin juuri ennen ostoksille menoa muistaa kysyä juhlakalulta, että olikos sinulla jotain ruoka-allergioita...

Snickers kinuskin peitossa
Onneksi kaverini ei ollut allerginen pähkinöille, sillä halusin tehdä hänelle Snickers-patukoita! Tai paloja, miten sen nyt ottaa. Kotitekoisten suklaapatukoiden ohjeita on netti tietysti pullollaan Snickers-patukoista meille hieman tuntemattomampiin Reases Peanut Butter Cups -herkkuihin. Pitäisikö tänä vuonna kokeilla tehdä myös Mars-, Bounty- ja Reases-herkkuja? Kyllä pitäisi!


Mutta asiaan. Kaikkihan varmaan tietää, mistä Snickers koostuu. Maapähkinöistä, nugaasta (tai ainakin sen tyyppisestä valkoisesta tahmeasta massasa), karamellista ja suklaasta. Siis kaikesta ihanan rasvaisesta ja sokerisesta. Mutta hei, maapähkinöissä on proteiinia! :D No ei, ihan oikeasti, nämä ovat melkoinen over kill...

Kaikista mahdollisista Snickers-ohjeista en edes valinnut kenenkään bloggaajan versiota vaan menin suoraan jenkkiläisen sokerivalmistajan sivuille. (Tosin tämä ohje on varmaan monenkin bloggaajan testaama...) Siinä ei nougaa-tyylinen kerros saadaan aikaan vaahtokarkkitahnan ja maapähkinävoin avulla. Oh boy, että sitä sekoitusta on kiva sekoittaa tomusokerin kanssa, kun lastaan tarttuu enemmän massaa, kuin mitä jää kippoon sekoitettavaksi ja tomusokeri pöllyää joka puolelle... Mutta on se hyvää! Huh. Yksi lusikallinen ja sen TUNTEE, kuinka haima kääntää insuliinin erityksen täysille.

Maapähkinät voi HAISTAA
Karamellikerros tehdään karamelleja sulattamalla. Ehkä voisi juuri ja juuri ostaa valmiissa purkissa tiivistemaidosta tehtyä karamellia, mutta itse en sentään ostaisi kinuskikastiketta tähän. Ei ole sama juttu. Ja jos ostaa esim. pehmeitä karamelleja, niin ei tarvitse keitellä kauaa versus jos ostaa niitä kovia. 

Ja siis katsokaa nyt tuota kuvaa yllä: et VOI vain olla ottamatta yhtä palaa, vaikka olisit vannonut, että annat kaikki kaverillesi lahjaksi. Hupsista, ei ole tarpeeksi isoa laatikkoa, johon mahtuisi kaikki palat, no voihan sentään!

Nämä on sitten säilytettävä jääkaapissa, mielellään käytettävä myös aika ajoin pakkasessa, sillä muutoin karamelli lähtee juoksemaan ja koko komeudesta tulee pelkkää sotkua. Mutta hyvää sotkua... Nämä onneksi säilyivät lyhyen matkan kaverille asti. Ja säilyi niitä kotona myös poikaystävälle asti. 

Leikkasin nämä ehkä hieman liian isoiksi, koska uskon, että silmät välittävät näistä tiedon myös haimalle, jotta se osaa varautua tuohon sokerin määrään... Käytin tähän suolattuja maapähkinöitä ohjeen vastaisesti, koska makean ja suolaisen yhdistelmähän se vasta addiktoivaa onkin (kiäh, kiäh...), mutta ajattelin myös, että pieni suola auttaisi edes vähän  taittamaan makeutta. Olisi voinut varmaan ripotella merisuolaa myös kinuskin päälle. Ensi kerralla voisi kokeilla myös vielä tummempaa suklaata. Vai onko se vain huonompi asia, että näitä voisi kenties syödä enemmän, kun eivät tunnu niin makeilta? :D

Kaveri tilasi näitä jo seuraaviin illanistujaisiin. Tosin sinne voisi kokeilla tehdä version manteleista, koska pidän niistä enemmän. Tai cashew-version. Ja voisi lopettaa laiskana olemisen ja jauhaa itse oman pähkinävoinsa. Tuskin nyt sähkönkulutuskaan nousisi niin paljon, etteikö tulisi halvemmaksi kuin valmiiksi ostetut (kahdeksan euroa/200 grammaa). Eikä ainakaan tähän ohjeeseen mennyt kuin kuusi ruokalusikallista. 

Resepti Imperial Sugarin nettisivuilta tai kokeile onneasi Googlen kautta.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sandron sunnuntaibrunssi


Heti alkuun HUH! Ensinnäkään en ole ehtinyt koulu- ja työkiireiden (aloitin kuukausi sitten huippuduunin!) takia bloggaamaan lähes kuukauteen ja sitten olin työjuttujen takia nähtävästi onnistunut rassaamaan Google+-tiliäni niin, että kaikki blogini kuvat olivat saaneet "ei saa jakaa" -leiman. Woops. Jaetaan kaikki, missä vaan, milloin vaan, kunhan ette kadota niitä blogistani! Nyt kuitenkin näkyy taas. Ja bloggaankin taas, jei!

Olen siis ainoana graafisen suunnittelun linjalta mukana vapaaehtoisesti tekemässä koulun (HEO) multimediaprojekti Trombitin uutta visuaalista ilmettä. (Uusi ilme ei siis vielä livenä.) Olen vääntänyt nyt 1,5 viikkoa logoa, headeria, pressikorttia, FB- ja Twitter-kuvia... Lisäksi olen siis vääntänyt harjoitteluna aloittelevalle start upille visuaalista ilmettä logoineen, käyntikortteineen ja raporttipohjineen ja ollut nyt kaksi päivää viikossa (tästä viikosta alkaen kolme) päivää töissä. HUH! Ihmekös tuo, jos blogi jää vähän jalkoihin kun pitäisi yrittää liikkuakin.

Varmasti Helsingin parhaita brunsseja
Mutta nyt aikatauluhuolet sikseen ja kelataan takaisin viime vuoden puolelle eli yhdeksänteen päivänä marraskuuta. Täytin vuosia 10. päivä ja olin puhunut poikaystävälleni koko syksyn, että haluan lahjaksi Sandron brunssin. Joten so be it. Varaus tehty ja synttärijuhlien jälkimainingeissa olikin mukavaa mennä syömään maha täyteen. Ja jatkaa sitten vielä iskälle isänpäivänjuhlintaan... Mikä herkutteluviikonloppu!


Jälkiruokapöytä heti ekana oven vieressä.
Sandro tarjoaa itämaista settiä (nettisivujen mukaan "Marrakesh maddness") sunnuntaibrunssillaan melkein kolmeenkymppiin. Kävimme viime vuonna, joten en enää ole varma, että onko hinta noussut tähän päivään mennessä. Skumppa hintaan sisältyi ainakin vielä viime vuonna.

Mitäköhän kaikkea siellä tarjottiin... Yritän muistella kuvista parhaani mukaan, mutta totta kait se on koettava itse. Nyt kun heillä on myös paikka etelämmässä!


Erilaisia salaatteja ja tahnoja ja muita ihania herkkuja kylmien alkupalojen pöydässä. Ja ihanaa pehmeää sahramileipää. ^^


Tahinia, jotain, öh, punaista tahnaa, raita-jogurttikastiketta, moxzzarella-salaattia, oliiveja... Jono kiemurtelee ruokien ohi pöydän ympäri samalla, kun osa vielä jonottaa ruokaa, joten ruuhkalta ei voi välttyä. Lisäksi paikassa on turkasen kuuma!


Vannon, että tämä oli isoin annos, vaikkei jäänytkään ainoaksi lautaseksi... Katkarapuja, kylmäsavulohta, goji-marjoja, parsakaalisalaattia, marinoituja porkkanoita... Oli siellä myös juustoja ja hillojakin. Sekä jogurttia. Ja mehuja. Ja paljon lapsia, koska isänpäivä.

Isänpäivä on globaali juttu.

Jälkkärikavalkaadi

Jälkkäreitä! Ehkä kuumuus (ja eilisen riennot, vaikka ihan vain kotona oltiinkin) aiheutti sen, ettei maistunut niin paljon, kuin olisin odottanut. Mutta täytyy myös myöntää, että jälkkärit olivat pettymys ja mieluummin söin sitä sahramileipää. Herkut olivat suurimmaksi osaksi kuivia, paitsi (ei kuvassa näkyvä) baklava.

Lisää ruokaa!

Leikkeleitä
Pääruokaakin oli, jonkinlaista lihaa, mutta tyydyin vain katselemaan sitä poikaystävän lautaselta. 


Lisää jälkkäreitä
Tosiaan, harmillisen kuivaa settiä nämä aterian päätökset, mutta eipähän ainakaan tullut ylensyötyä makeaa. Olisihan se ollut aika kaameaa, jos olisi näitäkin maistanut jokaista (paitsi noita hyytelökakkuja, joihin on varmaan käytetty liivatetta).

Kas, olivathan ne lämpimätkin ruoat täällä.

Sahramileipä, yrttivoita ja kylmsavulohta
Mutta tässä se vasta oli loistava aterian päätös: sahramileipää, yrttivoita ja kylmsavulohta. Parhaat asiat ovat usein yksinkertaisia. (Vaikka sahrami nyt ei niin yksinkertainen mauste olekaan...)

Jälkkäreistä huolimatta, suosittelen! Pitänee tässä mennä katsastamaan sen Sandron Tehtaankadun paikka myös, Ja itse asiassa, lauantaisin tarjolla on Vegan & Veggie Garden Menu, joten sekin on pakko tässä käydä testaamassa. 

Sandro