Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tofu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tofu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. elokuuta 2014

Twisted Street Kitchenin tofucurry

Tulista tofucurrya
Lempibändini on amerikkalainen, yli 40-vuotisen uran tehnyt Aerosmith. Ensimmäinen ikinä huuto.netistä tilaamani tavara oli Aerosmithin seinävaate. Roikkuu edelleen 11 vuoden jälkeen hyllystä. Minulla on bändin logo sekä heidän ensimmäisen näkemäni Suomen-keikan päivämäärä tatuoituna olkapäähäni. (Eikä edelleenkään 7 vuoden jälkeen kaduta.) Tänään huomasin, että Kampin Lidl myy miesten (L-kokoisia) Aerosmith-huppareita. Harkitsen vakavasti palautteen laittamista siitä, että miksi ei ole naisten kokoja? Ja mielestäni bändin kitaristi Joe Perry on, edelleen yli kuuskymppisenä, hiton hyvännäköinen mies! Tällä hetkellä tsemppaan bändin rumpalia Joey Krameria hänen ollessaan menossa sydänleikkaukseen! Jep. olen fani.

Viime vuoden marraskuussa synttärit ja joulu osuivat samaan aikaan kun luin lehdestä, että Aerosmith esiintyy toukokuussa Hartwall Areenalla! Kun bändin keski-ikä on yli 60 pitää sitä yrittää nähdä mahdollisimman useasti, koska koskaan ei tiedä, mikä keikka on vika. Toivottavasti toukokuinen ei sellaiseksi jää... 

Ei-toivotun lisän keikkajännitykseen toi Venäjä-pakotteet ja uhka, ettei puolittaisessa venäläisomistuksessa olleelle Hartwall Areenalle (vai mikä sen nimi nykyään on...) saisi tuoda jenkkiläisiä yhtyeitä. Miley Curys ja Justin(jälkimmäisen taituruudesta huolimatta) hiiteen, give me the world's greatest rock band! Onneksi kaikki meni hyvin ja keikkapäivä koitti 30.5.

Tofua, sipulia, laakerinlehtiä, cashew-pähkinöitä, kookosmaitoa ja laakerinlehtiä. Muun muassa.
Meni keikalle kaverini kanssa, jonka jouluna vuonna 2012 ostamasta Aerosmithin kokoelmalevystä alkoi niin fanitukseni kuin muukin yleinen rock-habitukseni. Jotta jaksaa bogota on syötävä ja niinpä suunnistimme illalliselle Fredrikinkadun Twisted Street Kitcheniin, josta sai City Shopper -kortilla kaksi currya yhden hinnalla. Hyvä diili, vaikka olinkin taas katsonut vihkosta kieroon ja luullut Violan skumppatarjousta Twistedin tarjoukseksi. Vetoaisin lukihäiriöön, mutta minulla ei ole sitä...


Twisted Street Kitchen sijaitsee Pohjoisen Rautatiekadun ja Arkadiankadun välisellä pätkällä. Paikka on pieni (vain kolme pöytää) ja kuuma (avokeittiö), mutta eikös sellainen tunnelma ole kaukomaillakin curry-mestoissa? Ruoka oli kuitenkin hyvää, kohtuullisen tulista ja riittoisaa. Sopii enemmän syksyyn, koska kippo on iso ja siitä tulee kuuma. 15 eurolla saa kyllä mahansa hyvin täyteen maistuvalla tavalla. A-oikeudetkin löytyy. Ennen Aerosmithin keikkaa oli tietty pakko ottaa Happy Joe -siideriä. Tarjolla on myös lounasta arkisin, à la carte lista vaihtelee raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Eli joka päivä (tai ainakin viikko) voi kokea jotain uutta!


Oli hyvä keikka. Mahtava. Upea. Ja hyvä paikkakin vielä permannolta. Vanhaksihan ovat äijät käyneet (ei enää Draw the Line -biisin lopussa Joe Perry riisu paitaansa ja hakkaa sillä kitaraansa, kuten vielä vuonna 2007), mutta vielä jaksaa sedät (varsinkin siis laulaja Steven Tyler) heilua. Jos pääsisi varoihin käsiksi niin tässä pitäisi alkaa käydä joka vuosi bändin keikalla. Varsinkin sen jälkeen, kun keikkailut taas (toivottavasti!) alkavat Joey Kramerin leikkauksen jälkeen.

Twisted Street Kitchen
Fredrikinkatu 58

Ti-To 11-16
Pe 11-22
La 12-22
Su suljettu



maanantai 25. huhtikuuta 2011

KY100-vuosijuhlan kasvismenu


Hei taasen! Ajattelin, että kun tätä kirjoittaessani huomenna tulee kuluneeksi peräti kaksi (!!) kuukautta upeista, mahtavista ja...mikäs adjektiivi vielä...?? Ikimuistettavista! Joo, vielä ikimuistettavista KY100-vuosijuhlista, niin ajattelin, että olisi paikallaan vihdoin laittaa tänne blogiin kuvat siitä, me me kasvissyöjät oikein saimme nenämme eteen. Olipahan muuten tarjoilut, jep jep! Tosin jostain syystä keittiöön oli menny tieto siitä, että minulle kuuluu laktoosittomat eikä lihattomat annokset, mutta minkäs teet. Lisäksi minulla on hienoiset epäilyt siitä, että jälkkäri sisälsi liivatetta, mutta saatan kyllä olla väärässäkin, joten en nyt ala siitä mussuttamaan. Ja kaiken tämän jälkeen se nyt olisi typerää anyway.

Onnistuin jopa löytämään menuselitykset KYWebistä KY100-sivustolta, go me! :D Pikemmittä puheitta, palataan siis ajassa taaksepäin kaksi kuukautta eli upeaan iltaan Finlandia-talolla.

 Vuohenjuusto-tomaattisalaatti

Vuohenjuustoa, oi nam! Mikään ateria, joka alkaa vuohenjuustolla, ei voi päättyä huonosti. Muistaakseni juustoa ei oltu paistettu, mikä olisi antanut sille omanlaisensa säväyksen. Mutta toimii myös ilman. Lisänä raikasta rucolaa, ohut, uunissa paistettu ruisleipänen, makeaa balsamicoa sekä joitain helmiä, jotka jäivät ihan arvoitukseksi. Muttei sentään kaviaaria, vaikka siltä näyttikin. :D

Juomana tarjoiltiin KY100-valkoviiniä, eli KY100 L´Etiquette Grise 2006, Château Carsin L´Etquette Grise 2006. En rupea viiniä sen tarkemmin analysoimaan, mutta netistä lukemani kuvauksen mukaan viini on mm. "lyijyinen ja kumimainen" ja toden totta jälkimaku on lyijyinen. Vaatii vähän totuttelua, mutta tarpeeksi juomaa maisteltuani (ostin siis iskälle 12 pulloa KY100-valkkaria ja hän tarjoaa sitä muille enemmän kuin mitä itse juo...) olen alkanut jopa pitää viinistä. Ei tod. parasta juomaani, mutta kyllä sitä nyt juo. Sopii ehkä paremmin seurusteluviiniksi kuin ruuan kanssa.


 Chandon-samppanjasorbet

Väliruokana tarjoiltiin samppanjasorbettia. Otin kuvan liian aikaisin, nimittäin kuvan ottamisen jälkeen sorbetin päälle kaadettiin siis vielä lisää samppanjaa. Ihanan luksusta! :)

Marinoitua tofua, ratatouillea ja perunagratiini

Olisin syönyt pääruokaa isommankin annoksen, niin hyväksi tofu oli marinoitu. Varsinkin kuivan ja melkoisen mitäänsanomattoman perunagratiinin olisin voinut ihan hyvin vaihtaa lisäannokseksi ratatouillea, mutta minä nyt en muutenkaan pidä perunasta, joten ehkä joku muu tykkäsi. Marjainen kastike oli myös hyvää.

Viininä tarjoiltiin KY100-punaviiniä, eli KY100 Cuvée Noire 2005, Château Carsin Cuvée Noire 2005.


 Vadelmamousseleivos

Yleensä mousset ja varsinkin tuollaiset kuorrutuskiilteet hyydytetään liivatteen avulla (joka siis Wikipedian mukaan valmistetaan sian nahasta tai sian tai naudan luista, suolista ja jänteistä), joten en kauheasti syönyt tätä herkkua. Ihan marjaisalta ja raikkaalta se maistui, muttei nyt herättänyt minussa ihmeempiä ihastuksen tunteita. Lisänä marenkimuruja sekä...hm, olisiko ollut sitruunamelissan vai mintun lehti?

Jälkiruokaviininä tietenkin Château Carsin Liquoreux 2007. Makeaa. Sääli, että ne lisäkaadot olivat tätä ja tuota punkkua; olisin mielummin ottanut lisää valkkaria. ;)




Petit fours

Mutta tässä oli sitten kunnon jälkiruoka eli suklaatryffeleitä! :D Tummaa ja valkosta suklaata. Olisiko tummassa ollut jokin likööritäyte? Tai molemmissa? Kermaista oli ainakin tuo valkoinen versio. Oi nam! Ja onneksi satuin olemaan pöydässä kun aveceja tarjoiltiin (ja onneksi pöytämme oli lähellä baaritiskiä), niin minulle riitti vielä Baileys-kermalikööriä eikä tarvinnut tyytyä Hennessy VS konjakkiin. Yäk, konjakkia, mmm, kermalikööriä! Sopi täydellisesti kahvin kanssa, ei tarvinnut muuta maitoa. :D

Ruokaa oli juuri sopivasti ettei mekko kiristänyt, muttei jäänyt nälkäkään. (Tosin ehkä isommalle ihmisille olisi voinut jäädä, ken tietää...No, muille oli kalatartaria ja pihviä pääruolana anyway.) Juhlat olivat mahtavat kaikin puolin heti alkumaljasta, sisustuksesta ja ohjelmanumeroista aina illan viimeiseen biisiin. :) Tätä elämystä tosiaan kannatti jonottaa se kymmenen tuntia!

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Tofuinen tomaatti-paprikakeitto sekä tofu-kasvismunakas

Mulla ja mun äidillä on hyvät välit. Me voidaan puhua lähes kaikesta keskenämme (on tietty asioita, joista en kerro edes sille…) ja hengailla yhdessä kuten kaverit ainakin. Lisäksi se on kans tosi liikunnallinen ja sen kanssa on kiva käydä kävelyllä, hiihtämässä ja pyörälenkillä. (Ens kesänä Porvooseen! :) ) Totta kai me myös tiuskitaan ja riidellään välillä, koska molemmat ollaan temperamentisia ja piikikkäitäkin. Mut silti. Mun äiti on tosi jees! :D

Lisäksi äiti tykkää laittaa ruokaa eikä ole epäluuloinen uusien ruokalajien kokeilemisessa. Oonkin saanu tän ruoka- ja leipomisinnon äidiltä, koska kun olin pieni, ni äiti teki paljon pullaa, piirakoita ja sämpylöitä, ja tietty laitto ruokaa. Nyt sitten vanhemmiten aloin auttamaan ja tekemään itse ja nyt, kun viikonloppuisin joskus menen hänen luokse käymään, niin me aina laitetaan ruokaa yhdessä. Koska äitikään ei syö punaista lihaa, mutta tykkää kasviksista ja tosiaan haluaa kokeilla kaikenlaista uutta, niin pari-kolme viikkoa sitten tehtiin tofua. Tomaatti-paprikakeittoa tehtiin 25.1. ja tofu-kasvismunakas oli vuorossa muistaakseni seuraavan viikonloppuna. Tämän siitä saa, kun ei heti päivitä blogia… Oh well.



Ostin joskus pari vuotta sitten Kirjamessuilta kirjan ‘The Tofu for health cookbook’, (Wendy Sweetser, jo sukunimi lupaa hyvää :) ) joka siis sisältää paljon erilaisia tofuohjeita. En ole varmaan koskaan tehnyt mitään ruokaa sen avulla, joten tässä muutama viikko sitten päätin selailla kirjaa ja katsoa, josko sieltä löytyisi seuraava viikonlopun ruoka. Jännää on se, että monet ohjeet sisältää sekä tofua että lihaa, kuten kalaa, kanaa tai jopa possua. Et ihan täydellinen vegetaristi-kirja se ei ole, mutta tietty ne muut lihat voi jättää pois. :) Oon ite tottunu käyttään vaan yhtä lihaa kerrallaan, mut kait sitä joskus vois kokeilla, et miten tofu taipuu muiden kanssa. Kirjassa on myös ihana tofu-juustokakun ohje, johon pitää ehdottomasti tarttua!

Miksi siis tämä keitto? Olen pitkään halunnut tehdä tomaattikeittoa (oikein sellaista paksua ja tulista, joka lämmittäisi paukkupakkasilla) ja törmäsinkin sellaiseen ohjeeseen. No, se ei ole niin sakea ja tulinen kuin mitä alunperin ajattelin tekeväni, mutta kuitenkin siitä tuli hyvä. En enää tarkkaan muista, muutimmeko reseptiä; taisimme lisätä sinne vähän lisää pilkottuja kasviksia. Joka tapauksessa, keitosta tuli juuri sopivan tomaattinen ja paprikainen; tosin väri olisi voinut olla punaisempi, mutta se olisi vaatinut vaikka tomaattimurskaa. Tofun ansiosta keitto ei jää liian kevyeksi vaan on juuri sopiva kevyt ateria esim. sadesäällä, kun ei oikein voi liikkua ulkona. Itse asiassa, otin loput keitosta eilen pakkasesta ja herkuttelen tänään, vaikkei nyt enää olekaan paukkupakkaset. Tässä on tullut herkuteltua ja juhlittua muutama päivä putkeen, joten kevennys tähän väliin on paikallaan. :)

Paahdettu tomaatti-punainen paprika-tofu keitto
kuudelle

6 punaista paprikaa pilkottuna
8 isoa, kypsää tomaattia puolitettuina
250 g (1 pkt) tofua
oljyä
1 rkl sokeria
2 tl meiramia
suolaa ja pippuria
1 punainen sipuli pieninä kuutioina
2 valkosipulinkynttä murskattuina
8,5 dl kasvislientä (keitä vettä ja lisää kasvisliemikuutio tai kaksi)
silputtuja basilikan lehtiä koristeeksi

(Me emme paahtaneet mitään uunissa, mutta se varmasti antaa hienon maun keittoon.) Kuumenna uuni 190 asteeseen. Levitä paprikat, tomaatit sekä tofukuutiot leivinpaperoidulle uunipellille. Pirskottele päälle öljyä ja ripottele sokeria sekä meiramia. Sekoita ja paahda noin 45 minuuttia. Öljyä laakea kattila, lisää sipuli sekä valkosipulit ja kuullota muutama minuutti miedolla lämmöllä, jotta sipulit eivät kärähdä ruskeiksi. Lisää paahdetut vihannekset ja tofu, sitten kasvisliemi ja anna kiehua. Siirrä pois levyltä ja anna jäähtyä hetki ennen soseutusta. Lisää vettä tarpeen mukaan ja tarkasta maku. Anna lämmitä uudelleen liedellä hetki ennen tarjoilua. Koristele basilikanlehdillä.


Viikon päästä olin taas äidillä ja menu jo mietittynä: munakasta! Muna on todellinen ravintopommi, mutta sitä tulee syötyä melko harvoin. Nyt kuitenkin ajattelin, että munakas olisi täydellinen valinta kävelylenkin päälle. Lisäksi vihanneksia ja tofua: avot! Ja ohje samaisesta kirjasta vielä, joten tässä kuussa olen ainakin onnistunut tavoitteessani käyttää tuota mainota kirjaa vihdoin ja viimein. Itse asiassa ohje on tortillan nimellä (ja sisältää chorizo-makkaraa, iuh!), joten kun aina syödään tortilloja (eli siis niitä vehnälättyjä), niin sanamuoto on väärä. Fajitaksia ne taitavata olla. Menen aina sekaisin näiden espanjalaisten ja meksikolaisten ruokien kanssa, kun nimi tulee täytteistä tai jotain muuta vastaavaa… No, nyt taas harhaudun aiheesta.
Mielipide: maistuvaa! Ja iso annos, vaikka teimmekin puolikkaan annoksen! Tästä riitti minulle lähes koko viikoksi! En tosin suosittele tortillan niin pitkää säilytysaikaan jääkaapissa, sillä tofu alkaa parin päivän jälkeen ikävästi mustua. Eikä ruoka muutenkaan ole enää parhaimmillaan neljän päivän jälkeen… Munakkaan teossa kannattaa muistaa alkaa heti munien kaadon jälkeen haarukalla sekoittamaan massaa keskeltä reunoille ja toisinpäin, jotta munakas paistuu tasaisesti. Liian löllö munakas ei ole kivaa… :)


Tofutortilla
neljälle


öljyä
250 g tofua kuutioituna, esim. savutofua
1 tl paprikajauhetta
1 keltainen tai oranssi paprika kuutioituna
1 kesäkurpista pilkottuna
6 chorizo-makkaraa kuorittuina ja pilkottuina (arvaattekin ettemme käyttäneet tätä :D )
3 (luumu)tomaattia kaltattuina ja pilkottuina. (Kalttaus tapahtuu laittamalla kokonaiset tomaatit kiehuvaan veteen, jotta kuori irtoaa paremmin)
50 g pakasteherneitä
8 suurta munaa
ruohosipulia
suolaa ja pippuria


Paista tofua ja paprikajauhetta öljytyssä, laakeassa pannussa n. 5 minuuttia, kunnes tofu alkaa ruskistua. Siirrä syrjään lautaselle. Lisää öljyä ja paista paprikoita, kesäkurpitsaa, (makkaroita) n. 10 minuuttia. Lisää kuutioidut tomaatit, herneet sekä tofu. Riko munat kulhoon yhdessä ruohosipulin kanssa, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada pannulle. Paista miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia kunnes munakas on hyytynyt tasapuolisesti (muista sotkea haarukalla) ja alkaa tummua. Tarkasta vaikka nostelemalla munakasta reunoilta. Munakkaan voi vielä paahtaa uunin grillivastuksen alla kääntämällä välillä puolelta toiselle. (Me jätimme väliin, sillä munakas kyllä hyytyi hyvin pannullakin.) Tarkasta, että keskus on tiivis. Tarjoa heti.

Mukavaa vuosijuhlaviikkoa kaikille! Yritetään kaiken ohjelman lomassa muistaa myös syödä terveellisesti ja liikkua!