Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäädyke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäädyke. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivä 2014

Palautin juuri kansanopiston graafisen suunnittelun linjan lopputyöni ja voin siis taas omistautua tälle ruokablogille! Julkaisua odottavien postauksia on enemmän kuin päiviä joululomaan (alkaa ensi viikon maanantaina), mutta yritän nyt saada edes kaikki joulukuun postaukset ulos ennen joulua. (Ja jos graafiset kuviot yhtään kiinnostavat, niin töitäni voi käydä katsomassa toisesta blogistani. Laitan sinnekin vielä tällä viikolla uutta matskua.)

Itsenäisyyspäivän kattaus
Mutta siis aiheeseen eli itsenäisyyspäivään. Kuten monena vuonna aikaisemminkin, ruokalistalla oli alkuun sienikeittoa sekä sen jälkeen blinejä mitä moninaisimmilla täytevaihtoehtoina. Ruokajuomana tietysti kuohuviiniä sekä valkoviiniä. Ah, perinteitä!

Blini
Tässä yksi esimerkki, miten blinin voi täyttää eli tietysti semtanalla, punasipulilla ja tillillä, mutta myös savustetulla taimenella ja lohella.

Kinuskikastike
No niin, se pääruasta, siirrytään tärkeämpään eli tietysti jälkiruokaan! Löysin Viini-lehden loppuvuoden ruokaliitteestä ihanan karpalosemifreddon ohje, jonka kanssa tarjottaisiin myös kinuskikastiketta sekä marenkeja. Sopivasti suomalaistyylinen ja hienostunut ruokalaji päättämään maittavan lounaan.

Marenki
Tein jo viime juhannuksena ihanaa italialaistyyppistä marenkia ja vaikka tähän annokseen kippasinkin suoraan tomusokerit valkuaisten sekaan enkä vatkannut valkuaisia ensin hetken aikaa yksinään, niin marengistä tuli ihanan rapeaa. Kaikkea en laittanut jäätelön sekaan, mutta tämä menee ihan hyvin suoraan pelliltä. :D

Karpalosemifreddo

Itse semifreddoon meni kaksi kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna, vaniljatanko, sokeria, kermaa ja tietysti jäisiä karpaloita. Sattumalta löysin iskältä karpalo-kinuskin makuista Aino-jäätelöä ja mikä olisikaan parempi astia tälle karpalojäätelölle, joka myös kinuskihuntuun verhoutuisi. Tosin tämä jäätelö olisi ilman e-koodeja, paitsi mitä nyt kermassa saattaisi olla sen säilymisen takaamiseksi. Semifreddo on siis italiaa ja tarkoittaa n. puolittain jäistä tai jäätynyttä.

Jäätelöannos
Kermaista ja samalla makean kirpeää jäätelöä, makeaa ja tahmeaa kinuskikastiketta sekä rapeita marenkinpaloja. Ah! Täydellinen päätös aterialle.


Santaaminen oli välttämätöntä. Iskältä löytyi myös jäätelökauha! Kaikkea silläkin miehellä on laatikoissaan ja hyvä, että on.

Kuvassa myös iskän tekemää puolukkalikööriä. NIIN hyvää. Yleensä iskä on tehnyt likööriä vadelmista, mutta päätti tänä vuonna kokeilla puolukoita. Minä ja äiti äänestimme yksimielisesti, että tästä lähin vadelmat voi säästää syöntiin ja alkaa tekemään likööriä pelkästään puolukasta. Vadelmat ovat niin makeita, joten niistä tehty likööri on melkoisen äkkimakeaa, mutta happamat puolukat kestävät hyvin niihin lisätyn sokerin eikä viinakaan maistunut ollenkaan. Mutta sitä kyllä oli, joten aika petollistahan tuo on, kun melkein mehuna voisi juoda... ;)

Sininen kakku

Olin jo päättänyt jättää herkut tuohon semifreddoon; se olisi varmasti tarpeeksi herkkuja tälle illalle. Mutta tietysti Helsingin Sanomissa oli Blue Velvet -kakun ohje! Nimi juontaa siis nimensä jenkkiläisestä Red Velvet -kakusta, jossa valkoinen kakkupohja värjätään punaiseksi elintarvikeväreillä. Olin miettinyt, että sitten kun Suomen itsenäisyys täyttää 100 vuotta, niin teen sinivalkoisen kakun. Mutta enhän voinut jättää sitä tekemättä jo nyt, kun kerran ohjetta tarjottiin ihan kädestä pitäen.

Kakkupohjaan siis tulee mustikoita ja elintarvikeväriä sinistä väriä antamaan. Oheinen kuva on otettu salamalla sinisen värin korostamiseksi; ei kakku oikasti ollut noin kirkkaan sininen, mutta tummansininen kuitenkin.

Blue Velvet Cake

Kakun väliin tuli mustikkahilloa sekä tuorejuusto-kermakuorrutetta. Ja pikkuruisia hopeisia ja valkoisia helmiä, koska sain äidiltä koristesabluunasarjan ja halusin kokeilla niistä yhtä.



Hyvää! Kakkupohja oli IHANAN kostea itsessäänkin ja suussasulava hillon ja kermaisen kuorrutteen ansiosta. Ah. 

Tarjosin itse asiassa vielä yksiä herkkuja, mutta säästän ne toiseen postaukseen, jossa käyn läpi erilaisia herkkuja, joita olen tässä joulun alla tehnyt.

Linkki HS:n Blue Velvet Cake -ohjeeseen täältä. Ohjeessa kostutetaan kakku limonadilla, mutta itse en kokenut sitä tarpeelliseksi. Jos kakku pääsee kuivahtamaan uunissa liikaa, niin sitten ehkä.

torstai 28. elokuuta 2014

Taste of Helsinki 2014

Taste of Helsinki 2014!
Viime kesäkuussa 12.-15. päivä oli jälleen ruokatapahtuma Taste of Helsinki ja sinne menin minäkin! Tapahtuma on edelleen kallis (ja sisäänpääsymaksu luonnollisesti hieman kalliimpi joka vuosi), mutta kerronkos sitä (taas) tuhlaa hyvään ruokaan (ja juomaan) ja nauttii sellaisten ravintoloiden tuotoksista, joita ei ilman jonotuksia ja suuria summia pääsekään maistelemaan.

Sää suosi perjantaisena käyntikertana sen verran, että otettuamme ensimmäiset annokset ja ensimmäiset lasit viiniä pitelimme niiden ajan sadetta, ja sade alkoi taas kun olimme jo päättäneet kohta lähteä. Loistava ajoitus, siis.

Bistro O Mat: Aniksella maustettua lohta, katkarapuja ja avokadoa

Ensimmäiseksi annokseksi valikoitui kirkkonummelaisen Bistro O Mat'n lohi-katkarapu-avokadoannos. Ravintola oli mukana viime vuonnakin (ja olisiko ollut myös 2012?) ja silloinkin kävin syömässä siltä jotain. Pitänee oikeasti matkustaa Kirkkonummelle ihan vain tätä ravintolaa varten. Lohen, avokadon ja katkaravun yhdistelmä on melkoinen pyhä kolminaisuus, joka yksinkertaisuudestaan on todella maukasta ja raikasta. Niin nytkin.

Demo. Hummerimakkaraa, sahramirisottoa ja rakuunadressing
En syö makkaraa kovin usein ja silloinkin vain soijasta valmistettuja nakkeja ja makkaroita; olenhan kasvissyöjä. Merenelävät kuitenkin menevät ja siksi oli pakko kokeilla. Varsinkin, kun lisukkeena on vielä harvemmin syömääni risottoa (puhumattakaan sahramilla maustetusta sellaisesta!), niin ei voi kieltäytyä. Ja hyvä, etten niin tehnytkään. Pitääkin alkaa tekemään enemmän risottoja, nyt kun on toinenkin syöjä taloudessa.

Kaartin Hodari & Hummeri: Kuninkaallinen hummeririsotto, 
Lisää risottoa, kun sitä kerran on tarjolla! Kaartin Hodari & Hummeri, jonka takana on  mm. Murusta tutut Henri Alén ja kumppanit, tarjosi suussasulavaa hummeririsottoa. Ei se kovasti hummerilta maistunut, paitsi nuo hummerinpalaset risoton päällä, ja annos olis myös todella suolainen minun makuuni. Mutta silti juuri sopivan pehmeää. Mainitsinko jo jotain siitä, että pitäisi tehdä enemmän risottoja?

Bertha: suklaa, banaani, parapähkinä
Sitten tärkeimpään eli tietysti jälkkäreihin! Berthan annos ei paljoa itsestään kertonut, mutta tietysti olennaisimmat. Suklaakakkua, jonkinlaista suklaamoussea, karamellia, banaania ja pähkinämurua. Noms. Miksi tyhtyä yhteen?

Kaartin Hodari & Hummeri: kasvishodari
Ahaha, huijasin! Tuo jälkiruoka oli vasta väliruoka sillä emme äidin kanssa voineet olla kokeilematta Kaartin Hodari & Hummerin kasvishodaria. Mutta kerrankin lihansyöjät veivät voiton, sillä höttöinen hodarisämpylä (onko se muuten AINA oltava höttöisää pullaleipää?) ei todellakaan toiminut yhteen pehmeiden kasvisten kera. Liha varmasti antoi sämpylälle kontrastia, jota se kaipasi. Kerrankin: liha-1, kasvis-0. 

Juuren kuttujogurttijäädyke, lakritsia, vadelmaa ja fenkolia
Lisää jälkkäriä! Jäädykettä kutunmaidosta. Huh, että on trendikästä ja hienostunutta. Mutta sitäkin parempaa oli tuo takana mustana pallerona näkyvä lakritsikastike. OMD! (O mon dieu.) Koska en syö lakritsia ja tai salmiakkia enää himoitsen aina kaikkea sellaista, mitä syön ja joka sisältää lakritsia tai salmiakkia, kuten jäätelö ja leivonnaiset. Söinkin tässä Pastiksessa kesällä ihanaa lakristibrûléeta...mutta siitä vähän myöhemmin lisää. Aion kyllä käyttää lakritsia tuparikakussa myöhemmin syksyllä. Eikun oops, spoiler alert! Johan täällä paljastan kaikki yllätykset...

Juuren punajuurimakaronilaatikkoon: Saloniemen chevreä, punajuurta ja pellavaa

Tästä taisikin tulla epävirallinen jälkiruoka, vaikka nyt söinkin sitä samaan aikaan tuon ylläolevan virallisen jälkiruoan. Mutta siis päätin Taste of Helsinki 2014 ravintola-annokset punajuurimakaronilaatikkoon. En ole syönyt makaronilaatikkoa vuosiin, koska en niin välitä makaroneista, mutta vihannesversiota oli pakko kokeilla. Ja pakko sanoa, että jos ei pidä punajuuresta, niin ei siitä tehtyjä ruokia kannata kauheasti kokeilla. Jos taas pitää, niin tämä on hyvää. Minä kun kuulun ensimmäiseen joukkoon enkä edes pidä makaroneista niin tämä oli hauska kokeilu, mutta en kokeilisi kotona.

Macarons: samppanja, sitruuna-mansikka ja lakritsi

Mahat alkoivat olla jo täynnä ja sade alkoi uudestaan, mutta ainahan on tilaa viimeiselle jälkkärille. Enkä siis voinut kävellä ihanan macarons-kojun ohi ja ostaa kolmea ihanaa makua. Lakritsia on aina pakko ostaa, samppanja on aina muodissa ja sitruuna-mansikka erikoisuus. Samppanjan makua ei nyt paljoa voinut havaita, mutta muut kyllä. Ah! Minulla on itse asiassa vuosi sitten synttärilahjaksi saatu ja vielä toistaiseksi käyttämätön macaronsien leivontasetti. Siitä tulee ehdottomasti naposteltavaa tupareihin. Ja kenties kakun päälle... Hmm... Täytynee jo aloittaa suunnittelu!

Jos vielä jäi nälkä, niin Taste of Helsinki 2013 löytyy täältä ja vuoden 2012 Taste of Helsinki täältä.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Avocadojäädyke pääsiäisen (ja kevään?) kunniaksi


Ohhos, vielä jotakin jäljellä pääsiäisestä. Toisaalta, tämä ohje on niin keväinen ja raikas, että sopii blogattavaksi (eli tarjoiltavaksi) ihan hyvin myös näin toukokuun lopun tunnelmissa. Vietin nähkääs pääsiäisen poikkeuksellisesti äitini luona Lahdessa enkä tätini luona Kiuruvedellä, kuten useimpina pääsiäisinä. Olisin kyllä ollut menossa, mutta sitten eräs kaverini piti kihlajaisensa pääsiäissunnuntaina ja niinpä totesin, että näitä bileitä ei sovi missata ja siispä kotiin olen jäävä. Tai noh, ainakin tuleva kotiin Lahdesta tuohon aikaan. Ihan oli muutenkin hyvä, että olin pääkaupunkiseudulla, sillä sain tilaisuuden käydä etsiskelemässä komeettaa kaukoputkella... 

Hmm, tuo kaukoputkijuttu ei sinänsä liity tähän. Halusin tehdä äidillä pääsiäisen kunniaksi jotain ihanaa jälkkäriä, kun kerran olimme myös menossa syömään kummitädilleni. Koska oli jo maaliskuun loppu ja kevät hyvää vauhtia tulossa, niin jälkkärin tuli olla jotain keväistä ja raikasta. Kuten avokadojäädyke. Oli varmaan ihan hyvä, että olin äidin kanssa, koska hänen kanssaan voi kokata vähän erikoisempiakin juttuja. Ja siis minusta avokadojäädyke ei nyt hirveän erikoista ole, mutta jos vertaa sitä, että olisin ollut isäni ja tätini sekä hänen miesystävänsä seurassa pääsiäisen, niin tämä olisi kyllä ollut sinne ihan liian erikoista. :)


Avokadot ovat niin hyviä, etteivät maistu oikein miltään. :) Senpä vuoksi ne tarvitsevat hiukan sitruunamehua (myös tummumisen estämiseksi), sokeria, lorauksen likööriä, vähän vettä, tuorejuustoa sekä vispikermaa. Koristeeksi muutama raastettu sitruunankuoriviipale ja sitruunamelissan lehti. (Vai ovatko nuo lehdet jotain muuta? En nyt pysty muistamaan...) Väri on ihanan vaaleanvihreä ja maku taivaallisen pehmeä. Tätä ruvetaan tekemään, taas kerran. Ihan täydellinen keväisenä päivänä ja miksei tietysti myös kuumana kesäpäivänä. Hmm, pitäisi varmaan maistattaa tätä myös K:lla... 

Sinänsä erikoinen pääsiäinen, ettei tullut tehtyä mitään mämmistä! Ostin kyllä ekaa kertaa koskaan itselleni kotiin tuokkosen, jonka sitten viikossa tuhosin. (En sentään mennyt Juha Mieto -linjalle. :D ) Äiti tosin teki mämmiherkkua, johon tuli Cointreau-likööriä. Hyvää sekin... Ohjekin siihen tuli helposti annettua. :D

Avokadojäädyke
Resepti maku.fi

8 annosta (mielestäni enemmänkin neljä)

1 dl sokeria
1/2 dl vettä
1 kpl limettiä
1/2 dl likööriä (esim. Pisang Ambon tai Cointreau)
2 dl kuohukermaa
2 avokadoa
200 g tuorejuustoa
1/2 rkl vaniljasokeria

Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa. Lisää jäähtyneeseen sokeriliemeen limeteistä puristettu mehu sekä likööri. Vaahdota kerma kevyesti. Halkaise avokadot ja poista kivet. Lusikoi avokadonliha ja tuorejuusto tehosekoittimen kulhoon, lisää mausteliemi ja vaniljasokeri ja aja tasaiseksi massaksi. Nostele joukkoon kermavaahto.

Jaa annosvuokiin ja pakasta. Kuoma jäädykkeet pehmenemään n. tunti ennen tarjoilua. Koristele esim. valkosuklaamanteleilla (Maku-lehden ohje) tai sitruunankuorella ja sitruunamelissalla (à la mun äiti :) ).

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

65-vuotiaalle iskälle lakkajäädykettä ja lakkapullia

Pullapellillinen
 
Iskä täytti kolmisen viikkoa sitten 65 ja, kuten joka kerta siitä lähtien kun olen ollut innoissani ruuanlaitosta ja leivonnasta (sekä kuohuviinistä ja viinistä), on hänen synttäreitään juhlitttu hyvän ruuan ja juoman kanssa. Tällä kertaa siirryn suoraan jälkiruokaan, sillä pääruokana oli sienikeittoa ja blinejä, ja niistä nyt on miljoonia kuvia jo ennestäänkin. Viimeksi juuri itsenäisyyspäivältä. Joten tämä posti keskittyy vain jälkiruokaosuuteen eli lakkapulliin sekä lakkajäädykkeeseen.

Joulun alla selasin Maku-lehtiä ja bongasin sattumalta kaksikin ohjetta, jotka taikoa iskän synttäreille. Iskä on aika perusasioiden mies eli hyvin tyypillinen suomalainen mies, joten kaikki perinteiset pullat ja marjat tekee aina kauppansa, erikoisemmat jutut ei niinkään. Tyypillistä...

Lakat on vähän herkkä aihe iskän kanssa, koska muistan hänen kerran sanoneen, ettei lakkoja sovi syödä jugurtin kanssa vaan vain erikoistilanteissa! Ymmärtäähän sen, että lakka (a.k.a. hilla tai suomuurain) on kallein marja, mitä Suomen kankailta nousee. Tai no, mekin yleensä saadaan aina lakkoja ilmaiseksi, kun itse käydään niitä poimimassa, mutta ne on melkoisen harvinaisia. Ei oo sellaisia aukeita suopaikkoja enää nykyään, niin kuin oli joskus ennen...

Tein taas vähän "soveltaen", mikä tarkoittaa siis ihan perus-tavalla kaulitsin taikinan suorakaiteen muotoiseksi ja levitin sen päälle rasvaa sekä lakkoja. Oikeassa ohjeessa taikina kaulitaan ja leikataan 6 x 6 cm paloiksi ja nostellaan muffinivuokiin. Sitten täyte ja kokonaiset lakat päälle, mutten minä sitten jaksanut mokomaa, varsinkaan, kun tuli väärinkäsitys eikä iskä ostanutkaan vaniljakiisseliaineksia (siis jauhetta) kaupasta ja minulla ei ollut kokonaisia lakkoja, pelkkää paaseerauksesta jäänyttä seosta (tästä myöhemmin).

Lakkakin mokoma loppui kesken, joten piti lisätä vadelmahilloa. Joten ihka-oikeiksi lakkapulliksi näitä ei voi sanoa, hyvänmakuisiksi kuitenkin.

Ohje Maku-lehdestä, katso täältä.


Jahas, meni sitten vähän väärässä järjestyksessä kun kahvipullat ensin ja jälkkäri vasta sitten. Sattuhan näitä... Jälkkäriksi oli siis lakkajäädykettä, johon siis piti paseerata lakkoja. Siis survoa siivilän läpi niin, että lopputulos on sileä. Siihen sitten vatkattua kermavaahto ja kinuskikastiketta sekä tietysti sokeria. Kinuskikastike piti käännellä joukkoon niin, että jäisi vielä hienoja raitoja jäljelle, mutta enhän minä sentään sellaista saanut aikaiseksi. Tää on taas välillä niin tätä...

Lopputulos oli kuitenkin erittäin hyvä, sellainen pehmeä ja kermainen lakan maku, kuten kuuluikin. Noita jäi jäljelle vielä neljä kappaletta sellaisia pieniä vuokia, joten niitähän voisi vaikka tässä vielä nautiskella... Ei ne siellä pakkasessa ainakaan parane.

Kinuskikastiketta vielä koko komeuden päälle ja a vot! Vanhemmat ainakin tykkäsi ja niin tykkäsin minäkin, vaikken nyt niin olekaan jäädykeihminen. Liian yksinkertaista. ;) Ehkä sitä joskus oppii arvostamaan ihan niitä yksinkertaisiakin asioita sillä lailla ihan kunnolla...tai sitten ei. Voihan niistä pitää, mutta mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan pääsee...tai leipuri mieliteoistaan. :)

Katsotaan, miten ehdin tässä bloggailla, kun nyt sain päähäni, että palautasen sen sammatin gradun 1.3., jotta valmistun hienoin juhlamenoin 22.3. (Jos sen tänne nettiin pistän, niin ehken sitten kehtaa olla sitä tekemättä.) Nyt on siis kaikenlainen ei-pakollinen meno ja meininki vähän jäissä seuraavat kaksi viikkoa. Mutta saa luvan olla sen arvoista, koska en vain todellakaan enää jaksa mokomaa roskaa!

Sen jälkeen onkin sitten hyvä pitää valmistujaisbileet. Pitänee varmaan jo alkaa sitä kakkua suunnittelemaan...