Näytetään tekstit, joissa on tunniste Munkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Munkit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Wappudonitsit

Donitseja kolmella kuorrutteella ja kolmilla strösseleillä
Tämän vuoden vappuna kokeilin ekaa kertaa donitsien tekoa. Pääsiäisen hyvästä munkkimenestyksestä inspiroituneena olin päättänyt tehdä vapuksi munkkeja. Suuntana oli kaveripariskunnan järkkäämät bileet, joten ensimmäistä kertaa vuosiin oli tiedossa ei-kaupunkivappu. Eli eikun öljy kiehumaan ja jauhot pöllyämään!

Mmm, donitseja!
Ohje löytyi samasta 1/2014 Pirkan Ruoka-lehdestä kuin munkkien ohje. Munkkien ja donitsien ohjeet eroavat siitä, että missä munkkitaikinaa kohotetaan, donitsitaikinaa ei. Tai ei ainakaan tässä lehdessä. En tiedä, miksi näin on, mutta ensi kerralla aion kokeilla tehdä donitseja munkkitaikinasta, sillä donitsitaikina olin melkoisen räkää ja jouduin lisäämään sen verran jauhoja, että lopulta donitseista tuli hieman liian kuivia. Darn. Darn räkätaikina ja darn-minä. Noh, onneksi minulla oli salainen ase...


Nimittäin kuorrute! Tai pikemminkin kolme, nimittäin kaakaotomusokerista, tavallisesta tomusokerista ja sitruuna-valkosuklaasta tehdyt kuorrutteet. Päällystettynä tavallisilla nompparelleilla sekä suklaa- ja turkinpippurinonparelleilla. Toimii, vähän kovilla donitseillakin. Ensi vuonna sitten kokeilen munkkitaikinalla ihanan pehmoisia donitseja. ^^

Ehkä sokeroimalla nämä olisi saanut vähän kosteammiksi... Mutta sokerin kostuttamat donitsit eivät ole kovin herkullisia. Voisi myös kokeilla lisätä taikinaan enemmän jauhoja, niin välttyisi räältä, Noh, onneksi vappu on vain kerran vuodessa. Ja kyllä nämä onneksi bileissä hupenivat. Kivointa donitsien teossa on juuri koristelu! Ensi kerralla aion tehdä mustaa sekä pinkkiä kuorrutetta, ainakin. Ja onhan mulla tuota sinistä elintarvikeväriä myös...

Näistä pitäisi tulla 23 ohjeen mukaan, mutta minun tekemiäni vähän pienempiä donitseja tuli melkein 50. 

Donitsit
Ohje siis Pirkan Ruoka-lehdestä

50 g Pirkka leivontamargariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
7 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vanilliinisokeria
1/2 tl suolaa
2 dl Pirkka kevytkermaa tai maitoa
Paistamiseen1 l rypsiöljyä

Koristeluun
Esim. valkoista suklaata, maitosuklaata, tummaa suklaata, erilaisia nonparelleja, tomusokeri-vesi-kuorrutetta (elintarvikeväreillä tai tiivistemehuilla värjättynä), tavallista sokeria....

Sekoita pehmeä rasva ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kerman tai maidon kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi.

Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen noin 1 1/2 cm:n paksuiseksi (noin 26x26 cm) levyksi. Ota levystä muotilla tai juomalasilla halkaisija noin 6 cm pyöreitä donitseja. Tee reikä donitsien keskelle sormilla puhkaisemalla tai pullonsuulla. Suurenna sormilla tehtyä reikää pyörittämällä donitsia etusormilla ympäri.
Kuumenna öljy teräskattilassa tai valurautapadassa noin 175 asteeseen. Öljy on sopivan kuumaa, kun paahtoleipäpala ruskistuu kauniisti minuutissa. Pane donitsi varovasti kuumaan öljyyn ja kypsennä 2-3 kpl kerrallaan niin, että ne kelluvat vapaasti öljyssä. Kypsennä 1-2 minuuttia ja käännä, kun paistopinta on kauniin ruskea. Jatka kypsentämistä noin minuutti toiselta puolelta. Nosta donitsit reikäkauhalla talouspaperin päälle hetkeksi valumaan ja lisää seuraavat donitsit öljyyn paistumaan.
Kuorruta donitsit jäähtyneinä. Sulata suklaat mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Sekoita tomusokeriin tiivistemehua ja vettä saadaksesi sopivan seoksen. Kuorruta donitsit kuorrutteilla ja ripottele nonparelleja päälle. Tai pyörittele donitsit sokerissa.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Pääsiäisherkkuja: täytetyt munkit ja mutakakku

Vietin pääsiäisen jälleen tätini luona Kiuruvedellä ja parin tekstisuunnittelijan tutkinnon tehtävien sekä lenkkeilyn lomassa ehtii syödä ja kokkailla aika hyvin. (Tai lähinnä kaiken syömisen ja kokkaamisen lomassa ehti tehdä tehtäviä ja lenkkeillä aika hyvin...) Pääpaino oli tietysti Pääsiäissunnuntaissa, jolloin pöytä notkui niin ihanista vihannesherkuista kuin vuohenjuustolla ja pinjansiemenillä päällystetystä lohesta. Lihansyöjille tarjottiin lammasta, mutta ei siitä sen enempää...

Pääsiäispöytä

Paistetut kesäkurpitsat ja jogurttikastike
Jogurttikastikkeeseen tuli jotain ainesosaa, muistaakseni se taisi olla fenkolia, josta en niin pidä, mutta grillatut munakoisot ovat suurta herkkua. Niitä täytyy taas päästä vähän grillailemaan tänä kesänä.

Kylmäsavulohta - ja siikaa sekä juustoja

Parsaa ja kylmäsavulohta. 
Tässä annoksessa maistuu kevät! Kylmäsavulohi ja parsa sopivat yhteen loistavasti. Parsan kanssa oli myös paistettu parmesan-juustoa.

Lohta ja ratatoulle-vihanneshöystöä.
Lohi paistettiin ihanan vuohenjuusto-pinjansiemenkuorrutteen kanssa. Lisänä ratatouillea.

Mutakakku
Tätini oli luvannut tehdä juhliin mutakakun, mutta sainkin tehdä herkun itse. En ole varma, olenko koskaan tehnyt mutakakkua. Ainakin siitä on pitkä aika. 

Mutakakun salaisuus on se, että sisuksen pitää jäädä tahmeaksi, melkein juoksevaksi. (Ainakin huoneenlämpöisenä.) Sen takia kakkua ei saa pitää uunissa täysin kypsäksi asti vaan keskikohtaan työnnettyyn tikkuun tulee tarttua taikinaa. Sitten lautasella sisukset valuvat ihanasti pitkin lautasta, jonka voi nuol...siis lusikoida puhtaaksi. 

Kakkua ja kermavaahtoa

Kylmänä kakku ei leviä joka paikkaan niin antaumuksella, mutta mutakakun pointti on juuri se ihanan valuva sisus... Leivosmuodossa mutakakku on chocolate fondant.


Munkit öljykylvyn jälkeen
Tein toista kertaa elämässäni munkkeja tädin avustuksella, sillä vapuksi oli tarkoitus tehdä itse donitseja. Parasta siis tehdä koe-erä etukäteen valvonnassa. Öljyn kanssa läträämisessä on aina riskinsä, mutta jos nyt ei keitä koko aikaa kutosella ja on muutenkin tarkkana, niin mitään palovaaraa ei ole. Kattilankansi kannattaa silti pitää lähellä varmuuden vuoksi.

180 astetta on hyvä munkkienpaistolämpötila ja jos paistomittaria ei ole, niin optimi lämpötila on siinä vaiheessa, kun pala leipäaä (tai munkkitaikinaa) paistuu kullanruskeaksi parissa minuutissa. Jos öljy on liian kuumaa (eli munkki alkaa mustua melko nopeasti) se paistuu vain päältä. Jos öljy ei ole tarpeeksi kuumaa, munkinpaisto kestää iäisyyden ja niistä tulee tosi rasvaisia. 

Munkkitaikinaa (toisin kuin donitsitaikinaa) pitää kohottaa. Kohoamisen jälkeen usein saattaa huomata, että kohonneet pullat pitääkin puolittaa, jos tarkoituksena oli tehdä minimunkkeja. Näistä tuli ihan hyviä ja kuohkeita!

Sitruunatahnatäyte
Munkkien täytteeksi tuli sitruunatahnaa. Otin siis ohjeen Hesarin Kuukausiliitteestä, nimeltä Arin sitruunamunkit. Sitruunatahna oli tällä kerralla enemmänkin ehkä sitruunakiisseliä kuin lemon curdia, mutta molempien ohjeiden kanssa tulee ihanan sitruunaista ja raikaista herkkua. ^^ (Toimii myös jogurtin ja paahtoleivän ja jäätelön ja...noh, melkein kaiken kanssa.)


Munkkien jäähtymisen jälkeen oli vielä edessä niiden täyttö. Munkit olivat vielä matkaamassa Helsinkiin, joten en viitsinyt niitä kaikkia sokeroida. Täytteen kanssa sokeria ei välttämättä edes tartte ja astiassa säilytettäessä sokeri helposti alkaa sulaa. Tosin se nyt pitää munkit kosteina... Noh, makuasia.

Täyttämisessä kannattaa käyttää mahdollisimman ohutta pursotinsuutinta. Tädillä oli vain melkoisen leveä suutin, niin en saanut täytettä kunnolla syvälle munkkiin. Mutta jotain kuitenkin.

Näistä tuli ihanan keväisiä! Täydellisiä vappumunkkeja, sillä munkit olivat kuohkeita ja sitruunatäyte teki niistä ihanan raikkaita. ^^ Näitä tehdään uudestaan! 

Tehkää tekin, ohje löytyy HS:n verkkosivulta:

Arin sitruunamunkit

Munkit:

25 g hiivaa
1 dl maitoa
2 rkl sokeria
1 muna
2 tl raastettua inkivääriä
1 tl raastettua sitruunankuorta
3 dl vehnäjauhoja
75 g voita
2 rkl rahkaa

Kreemi:

1 ¼ dl sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori
2 dl sokeria
4 keltuaista
3 rkl maissitärkkelystä

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, muna sekä inkivääri ja sitruunankuori. Lisää vähitellen joukkoon vehnäjauhot ja rahka sekä huoneenlämpöinen voi ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Pyörittele taikina pieniksi palloiksi ja anna kohota vielä vartti ennen paistoa.

Paista munkit 180-asteisessa öljyssä kullanruskeiksi. Pyörittele paistetut munkit sokerissa.

Valmista kreemi. Mittaa kattilaan sitruunamehu ja kuoriraaste sekä sokeri. Kiehauta. Sekoita kulhossa keltuaiset ja maissitärkkelys. Kaada kuuma sokeriliemi päälle ja siirrä massa takaisin kattilaan. Kypsennä niin kauan, että kreemi saostuu. Siivilöi ja jäähdytä. Pursota kreemiä reilusti munkkien sisään.