Syntymäpäiväillallinen Kynsilaukassa

Kynsilaukka est. 1987

Viime marraskuussa synttäripäivä osui maanantaille. Mikä onkaan parempi päivä aloittaa viikko (ja päättää kahden päivän synttärijuhlintaputki), kuin mennä juhlistamaan virallisena päivänä ravintolaan vanhempien kanssa. Ehdotin että mennään Kynsilaukkaan, joka on nähnyt päivänvalon myöskin vuonna 1987 ja jossa olimme viimeksi käyneet viisi vuotta sitten eli vuonna 2009 täyttäessäni 22. Aika rientää! 

Ravintola oli hämyinen, varsinkin marraskuussa, mutta onneksi olen vihdoin tajunnut, että kuvien valoisuutta VOI säätää jälkikäteen, varsinkin Photarissa. o_O Vanhaksi olen tullut, kun aivot ei enää toimi... 

Mutta asiaan. Ravintolassa siis nimensä mukaisesti on valkosipulia vähän joka ruokalajissa. Alkuun tarjoilija tarjoaa tummaa ja vaaleaa leipää ja kyytipoikana tietysti voita tai valkosipulista levitettä. Ja kokonainen purkillinen valkosipulinkynsiä alkupaloiksi. Äiti hillitse itsensä aika hyvin.

Vuohenjuustosalaatti

Alkuruuaksi valitsin vuohenjuustosalaatin. Melkoisen kokoinen annos alkuruuaksi, mutta hyvältä se maistui! Eipä ainakaan oltu pihistelty vuohenjuustossa. Bonuksia myös cashew-pähkinöistä. Pitäisi varmaan alkaa pitää kirjaa, että mitä viinejä juotiin... 

Bouillabasse

Pääruuaksi tilasin bouillabassen eli merenelävistä koostuvan keiton. Oli kalaa, simpukoita, iso katkarapu (jotka ovat aina hankalia kuorineen, saatika sitten keitossa...), krutonkeja... Hyvää!

Äiti ja isä taisivat molemmat tilata siikaa. Heidän alkupaloistaan en ottanutkaan kuvaa, mutta iskä ainakin tilasi etanoita, kuten aina, kun niitä on listalla.

Valkosipulijäätelö

Listalla oli valkosipulijäätelöä. Must. Have. Garlic. Ice Cream. Eikä se nyt tietenkään maistunut siltä, kuin vaniljajäätelöpalloon olisi tungettu kokonainen kynsi vaan valkosipulin maku oli melko vieno. Sitä sai melkein jopa hakea; olisi ehkä voinut hieman enemmän maistua, kun kerran sitä siihen oli laitettu. Tai omasta mielestäni vaniljajäätelö vain on niin tylsää, että siihen saa tunkea vaikka mitä lisämausteeksi.

Tiramisu

Iskä ja äiti tilasivat molemmat tiramisut. Suussa sulavaa ja kermaista. 

Jos mietitte, miksei tässä jutussa ole hintoja, niin en ole voinut niitä tarkistaa ravintolan nettisivuilta. Kynsilaukkaa ei nimittäin enää ole! Ravintola sulki ovensa tammikuun lopussa, kun perheravintola ei saanutkaan toiminnalleen jatkajaa eikä uusi omistaja sitten ollut kiinnostunut siitä. Nyyh! Aika ironista, että ravintola kuopattiin 27-vuotiaana... Maaginen ikä, jolloin moni rock- ja pop-tähtikin on lähtenyt täältä.

Oli kuitenkin hienoa, että ehdimme käydä siinä vielä viimeisen kerran, sillä ruoka oli hyvää (molemmilla käyntikerroilla) ja palvelu ystävällistä sekä asiantuntevaa. Enkä ole missään toisessa ravintolassa nähnyt hammastikkua vessassa! Siellähän niiden käytön tarpeen helpoiten huomaa ja voi käyttää peiliä, toisin kuin pöydässä. Genious. Tai ehkä tämä on jo käytössä muissa ravintoloissa, mutta en vain ole käynyt sellaisissa.

Yksi ikoninen ravintola on nyt poistunut Helsingistä. Muutaman vuoden toimineita rafloja ei pääse suremaan, mutta pidempiaikaisten poismeno on aina haikeaa. Varsinkin, kun itse on käynyt ja nauttinut. Ja onko Helsingissä nyt sitten enää yhtään itseni ikäistä ravintolaa?!

Kynsilaukka, in memoriam, 1987-2015.