sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Maaliskuun kalenterihaaste: Jäädytetty mangokakku (sekä kasvisruokailua Prahassa)

Valkosuklaa-mangokakku vadelmilla ja mangolla
Maaliskuussa Valion kalenterissa oli aprikoosi-valkosuklaakakun ohje. Minun käsissäni ohje taipui jäädytetyksi valkosuklaa-mangokakuksi. Ihanan keväistä, vaikka kevät antoikin vielä Suomessa odotella itseään. (Ja luntakin oli myöhemmin luvassa...) Tein tämän kuitenkin maaliskuun lopussa ollessani Prahassa tapaamassa kaveriani ja siellä oli jo melkein kaksikymmentä astetta lämmintä! Eli oikeastaan siihen ilmanalaan tämä herkku sopi täydellisti; varsinkin, kun kauppaan oli juuri tullut iso lasti tuoreita vadelmia kakun koristeeksi. Lisäksi kaveri piti tuparit samana viikonloppuna, joten päästäisiin joukolla tuhoamaan tätä kakkua.


Sulatettua valkosuklaata, muussattua mangoa, vatkattua kerma... Hupaisan tästä leivonnasta teki se, ettei kaverilla ollut muuta sähköistä vatkainta kuin melkoisen vintsannakki survin. Kyllä sillä nyt kerman sai aika hyvin vatkattua kieltämättä ja taikinan sekoitettua, mutta mangon survominen osoittautui melko hankalaksi. Noh, ilmainen kaupanpäällinen ei usein ole kovin kummoinen...

Joka tapauksessa en siis käyttänyt ohjeen mukaista liivatetta vaan laitoin koko komeuden pakkaseen ja toimiihan se niinkin. Tosin herkkua piti aina välillä käyttää uudestaan pakkasessa, koska huoneenlämmössä se alkoi tietysti aika nopeasti valua pitkin vatia. Tulos oli kuitenkin ihanan raikas ja juuri sopivan makea. Kylmyys teki tietysti kakusta vähemmän makea ja niin sitä pystyi syömään enemmän. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia. :D Onneksi kakkuun käytetyn mangon ja koristeina käytettyjen vadelmien ansioista mukana oli sentään jonkin verran vitamiinejakin.

Ohje kakkuun Valion sivuilta. Tammikuun kalenterihaaste eli suklaa-kirsikkakakku täältä ja helmikuun haaste eli tuunattu lohikeitto täältä.



Kävimme kaverin kanssa perjantai-iltana syömässä ihanassa kasvispaikassa. Tilasin tempeh-salaatin, jossa oli valtava kasa tempehiä, kahta erilaista leipää, sekä iso keko salaattia mm. avokadolla ja eräänlaaisella tomaattikastikkeella. Ja kuka väittää, ettei kasvisruualla muka elä? Joku joka ei tiedä, millaisia kasvisruokia onkaan olemassa... Ja kaiken lisäksi Tsekissä, tuossa lihansyöjien luvatussa maassa. Kävimme myös raakaruokaravintolassa, mutta ne kuvat täytynee kaivaa erikseen jostain kätköistä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti