lauantai 20. joulukuuta 2014

Piparkakkutalo ja piparkakkukartano

Ah, joulukuun 20. päivä! Enää neljä yötä jouluun! Enää kaksi yötä siihen, kun lähdetään joulun viettoon tätini luokse Kiuruvedelle! Ja siellä on kuulemma hiihtokelit! En muista, koska viimeksi olisin ollut näin innoissani päästessäni hiihtämään! Wohoo! Viime vuonna en hiihtänyt kertaakaan, kun talvi oli niin huono ja sitä edellinen talvi meni pitkälti graduillessa. Ihanaa, jos nyt voi edes joulun alla hiihdellä. ^^

Hiihdän vain vapaan tyylin suksilla, sillä pertsa (eli perinteinen) on mielestäni ihan etan..tai siis, liian hidasta minulle. Saas nähdä, miten sitä taas meinaa kuolla ekalla kiekalla, kun hapenottokyky ei taas ole tottunut hiihtämiseen (pitäisikö alkaa juoksemaan kun ei ole vielä edes pahasti jäätä kaduilla) eikä luistelutyylillä oikein voi aloittaa hitaasti... Noh, tuleepahan vähän enemmän kalorivajetta joulun herkuttelua varten vaikka aionkin pysyä erossa suklaasta. Tryffelien korvikkeesta hieman myöhemmin...

Mutta siirrytään aiheeseen eli piparkakkutaloihin! Niitä tein tänä vuonna kaksi ja tarkoitus oli myös tehdä piparkakkutraktori poikaystävän vanhemmille, mutta vietin torstain vuoteen omana emmekä sitten lähteneet mihinkään eilen enkä olisi edes jaksanut mitään niin suuritöistä vääntääkään. Eli tuloksena oli siis yksi tavallinen piparakkutalo kaverin kanssa yhteiselle perhepäivähoitajalle sekä äidille tehty piparkakkukartano.

Piparkakkutalon rakenteet
Talon kaavat ovat Myllyn Parhaan nettisivuilta. Kaksi vuotta sitten, kun tein elämäni ensimmäisen piparkakkutalon, käytin Sunnuntain-ohjetta. Heiltä löytyy monenlaisia eri rakennelmia; täytyy painaa mieleen ensi vuodeksi, koska nythän täytyy joka vuosi pistää panoksia kovemmaksi. Tänä vuonna kartano, ensi vuonna traktori...

Pienet koristeet
Piirsin kaavat tietokoneen ruudulta paperille ja sitten leikkasin ne irti. Kannattaa kaulia taikina leivinpaperin päällä, ottaa muotit siinä ja siirtää paperi suoraan pellille. Niin välttää sen, että palaset venyvät siirettäessä. Vaikka piparitalo pysyy pystyssä vähän vinoin seinin ja katon kolot voi piilottaa, niin täydellisyyteen kannattaa aina pyrkiä. (Me siis emme tehneet niin. :D ) Varsinkin, jos käyttämissään kaavoissa on esim. paljon pieniä ikkunoita ei niitä edes kannata siirrellä mihinkään.

Olen aina käyttänyt kaupan taikinaa näihin, koska uskon sen olevan paljon kovempaa ja näin helpommin käsiteltävää, kuin itse tehty. Traktori minun piti tehdä omasta taikinasta, mutta sitten ensi vuonna....

Koottu piparkakkutalo viime silausta vaille
Piparin paistumista voi odotella mukavasti glögin ja pienen purtavan kera. Kun palat ovat jäähtyneet niin eikun koristelemaan! Kaveri oli tehnyt punaista, vihreää ja valkoista kuorrutetta ja minä ostin ihania talviaiheisia koristerakeita, mm. pienenpieniä hopeita ja valkoisia helmiä, isompia valkoisia helmiä sekä lumihiutaleita. Ah! 

Piparkakkutalonhan voi koota myös pikeerin eli tomusokeri-munanvalkuainen-sitruunamehuseoksella sulatetun sokerin sijaan, mutta minusta sokerissa ei ole mitään vaarallista. Kunhan sitä ei vain ala keittämään täysillä niin mitään ei voi tapahtua. Ja jos sitä osuu sormelle niin äkkiä vain kylmää vettä alle. Kaveri on hyvä olla, koska esim. katon kanssa on helppoa jos joku pitelee osia ja toinen sitten levittää sulaa sokeria. Nopeus on valttia!

Kokeilimme myös kristalli-ikkunoita eli laitoimme nallekarkkeja ikkuna-aukkoihin. Ne sitten sulivat ihanaksi sokerilasiksi. Leikkasimme osaan ikkunoista nallekarkit kahtia, mutta ihan hyvin voi käyttää kokonaista nallekarkkia ettei tule liian ohutta lasia.

Valmis piparkakkutalo
Kun liimausurakka on ohi, voi hoitaa koristelun loppuun. Eli paljon valkoista lunta, koristeet katolle ja muut hahmot paikoilleen maahan. Tila meinasi loppua kesken, koska halusimme kuvaan myös joulumuorin ja possun. Hmm, nyt lähemmässä tarkastelussa nuo joulumuorin essun nauhojen rusetit näyttävät ihan rintsikoilta! xD Oops. Ja huomaatteko, mitä muuta puuttuu myös? Ovi! Oops x 2. 


Hieno siitä tuli. Ja perhepäivähoitaja tykkäsi. Jahas, nyt kun tuota kuvaa katson niin jäikö meiltä sitten tuo yksi piipun seinä koristelematta? Darn it. Oops x 3. Tai noh, pitääkö sitä nyt joka kulmassa olla hirveästi törtettä... :D

Halloween meets Christmas
Kilon piparkakkutaikinasta jäi yli juuri sopivasti piparkakkupääkalloarmeijaan. Ihanaa! Halloween meets Christmas, indeed. :D Koristelimme ne kaverin kanssa kuorrutteilla ja helmikoristeilla hassunhauskoiksi naamoiksi. Osa tosin näyttää siltä kuin olisivat jääneet lumikinoksen alle. xD


Ihanan nöpöjä! ^^


Smile! Katsokaa noita kahta, joiden päällä on kunnon kerros kuorrutetta! :D


Tässä on kuva jäljelle jääneistä samalta illalta. Kuka ne kaikki söi? ;) Noh, jäi niitä muillekin.

Piparkakkukartano
Nähdessään kuvan perhepäivähoitajan talosta äiti puolittain vitsaili, että hänenkin tekisi mieli omaa taloaan. Pitihän se äidin toive toki täyttää. Ajattelin ensin tehdä hänelle monta pientä taloa, mutta sitten satuin selailemaan vanhaa Leivotaan-lehden joulunumeroa, jossa oli upean piparkakkukartanon ohje. Sellainenhan se äidille oli tehtävä!


Kartano oli paljon isompi, kuin tavallinen piparkakkutalo ja siihen kuului paljon ikkunoita. Minulla meni tunti pelkästään kaavojen leikkaamiseen kaikkien ikkunoiden takia! :D Lisäksi siihen kuului kattoikkunoita, kaksi enkeliä sekä porstua. Laitoin paistamisen ajaksi hieman raesokeria ikkunoihin, koska en ollut muistanut ostaa karkkeja kristalli-ikkunoiksi. (Jouluostoksien teko ja niiden raahaaminen veivät veronsa...) Eihän raesokeri vartissa mihinkään sula, mutta osa onneksi jämähti ikkunoihin ja antoi hieman väriä.

Piparakkukartano takapihalta.

Iskä auttoi liimaamisessa eli piteli osia paikoillaan. (Tein tämän siis valmiiksi iskällä juuri ennen itsenäisyyspäivän viettoa.) Pistin parastani koristelemisen saralla ja käytin taas paljon talvisia koristehelmiä. Tämän talon koristelemiseen käytin pikeeria eli sekoitin n. 3 desiä tomusokeria, kananmunanvalkuaisen ja pari ruokalusikallista sitruunanmehua keskenään. Tulos on paljon kiiltävämpi ja tosiaan nopeammin kovettuva kuin pelkkä vesi-tomusokerikuorrute. Suosittelen, tähän siirrytään! Samalla kuorrutteesta tulee terveellisempää kuun siinä on valkuaisen proteiinia. :D No okei, vitsi vitsi, terveellisyysasiat hiiteen nyt.

Huomatkaa pieni valkoinen matto oven edessä :)

Käytin tähänkin kilon valmista piparkakkutaikinaa ajan säästämiseksi. Vaikka tämä oli vähän monimutkaisempi niin silti onnistui hyvin! Äiti oli onnessaan ja sai tämän vielä hyvin ja ehjänä kuljetettua kotiin kassissa.

Tällaisen ikkunateoksen kanssa ei todellakaan sovi siirrellä mitään osia vaan kaikki osat tulee kaulia leivinpaperin päälle, joka sitten nostetaan pellille. Oli kyllä hauska teos. Ensi vuonna sitten kunnon tehdas pystyyn heti alkukuusta niin ehtii tehdä useamman ja kotiinkin yhden! Ja ainakin yksi täytyy tehdä omasta taikinasta, ainakin kokeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti