tiistai 1. huhtikuuta 2014

Helmikuun kalenterihaaste: (tuunattu) lohikeitto

Itämainen lohikeitto
Helmikuussa Valion kalenterissa oli lohikeiton ohje. En olekaan tehnyt lohikeittoa sitten...noh, en ole itse asiassa varma, olenko koskaan tehnyt sitä. Jos olen, niin se on kyllä aikaa ennen Helsinkiin muuttoani eli ennen syksyä 2008. Aikaa on siis vierähtänyt... Senpä vuoksi oli ihan kivaa, että tässä viime kuussa piti tehdä lohikeitto. Oli myös kivaa, että äiti tuli vierailulle helmikuun loppupuolella, niin pystyi myös jakamaan tämän kulinaarisen elämyksen. Kivaa ei ollut se, että kahden litran kattila ei riitänyt vaan piti käyttää kahta kattilaa. Tarvitsen siis kolmen litran kattilan, vähintään...

Ohjeeseen kuului ihan tavallista maitoa sekä perunoita, jotka minä muutin kookosmaidoksi sekä bataatiksi. Sekä lisäsin (melkein liikaa) currya. Siitä siis itämaisuus. Mikäli mahdollista, tuunaa aina. ;) Tosin kookosmaitoa tuli ostettua liian vähän (vain 4 desiä), kun nestettä+ruokakermaa tuli käyttää 1l + 2,5 desiä. Siksi siis jouduin lisäämään vettä ja kuten kuvasta huomaa, nesteestä tuli rakeista. Nohh... ensi kerralla.

Siemennäkkäri
Äiti toi mukanaan myös ihanaa siemennäkkäriä. Ihan kaupasta ostettua, täynnä hyviä siemeniä. Äiti löysi myös ihanan ohjeen samanlaisesta näkkäristä, johon tulee siis roppakaupalla siemeniä sekä munaa sidosaineeksi. Jauhoja ei laisinkaan. Sitäkin täytyy itse joskus kokeilla... Tosin se on hyvin addiktoivaa. Onneksi terveellisellä tavalla, ei "valkoista jauhoa ja nopeita hiilareita" -tavalla. Keiton kanssa vähän niinkuin kuuluu syödä leipää ja tätä "leipää" voi syödä hyvällä omallatunnolla. :)

Lohikeitto
Helmikuun loppupuolella oli vielä niitä viimeisiä kelejä, jolloin lämmin keitto sopi tunnelmaan. (Se oli siis ennen kuin tiedettiin, että talvi yrittäisi vielä kerran maaliskuussa...) Onnistuneesti vielä onnistuin tosiaan lisäämään currya lähes liian paljon, joten keitto todellakin lämmitti. Lohta, porkkanaa, sipulia, bataattia, sekä gremolata eli persilja+valkosipulilisuke kaiken päälle. Nam. Ja ainakin ohje on riittoisa. On vielä yksi 3 desin astia pakkasessa...

Itämainen lohikeitto ja gremolata
Alkup. ohje Valiolta

1 l vettä
pippuria ja suolaa maun mukaan
currya maun mukaan
3 sipulia
3 porkkanaa
keskikokoinen bataatti
750 g kirjolohifilé
tölkki kookosmaitoa (vois siis käyttää myös 2 tölkkiä)
2 dl ruokakermaa halutessa (unohdin itse ostaa...)

Gremolata
1/2 dl persiljaa hienonnettuna
1 rkl sitrunankuorta
1 pieni valkosipulin kynttä
loraus öljyä

Keitä kookosmaito-vesiseoksessa suolaa, currya ja kuutioiksi lohkottuja sipuleita, bataattia ja porkkanoita. Poista kalasta ruodot pihdeillä ja leikkaa kuutioiksi. Lisää kypsien kasvisten joukkoon kattilaan ja anna hautua, kunnes kala on kypsää. Lisää halutessasi ruokakerma keiton joukkoon tai tarjoa lisukkeena.

Sekoita gremolatan ainekset ja tarjoa keiton kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti