maanantai 16. toukokuuta 2011

Herkuttelua Levillä 25.-29.3.2011. 1/3

Olen jo kahdesti käynyt Lapin Saariselällä Pirkon Pirtissä keväisellä Lappi-reissulla. Ja oli siinä yksi Fransmannikin välissä. Nyt tilanteeseen on tullut muutos, koska iskä jäi eläkkeelle eikä siis voi enää käyttää firmansa mökkiä. Päätimme siis lähteä laskettelulomalle (ei hiihto, jee!) Leville. Ah, mitä muistoja ne toivatkaan viime vuoden vaihtareiden Lapin reissusta...varsinkin, kun suoraan hotellihuoneen ikkunan alla oli yökerho. :D

Reissu oli onnistunut! Laskettelutaidot on pysyneet muuttumattomina ja oli ilo vaan suihkia rinteitä alas! Joka päivä paistoi aurinko tai mitä nyt yksi pilvisempi päivä, rinteet oli hyvässä kunnossa eikä ollut liikaa porukkaa. Ja ruuat oli hyviä! Sokos Hotellin aamiaisbuffa oli hyvä ja minä tankkasin itseeni aina jugua ja kuivattujen hedelmien sekoitusta. Monen tunnin laskettelurupeama vaatii tietenkin runsaat eväät! ;) Tai ainakin kunnolla iltaruokaa, hehheh. 

Saavuimme siis torstaina päivällä ja lennon jälkeen ehdittiin vielä pariksi tunniksi rinteeseen. Illaksi oltiin jo ennen matkaa varattu paikat Ämmilä-ravintolasta, joka sijaitsee Hullun Poron vieressä. Netissä ravintola mainostaa tuovansa "70-luvun takaisin ravintolaelämään", mutta mielestäni kävisi vaikka vanhempikin aikakausi. Ihan kuin olisi maalais- tai pitäisi kai sanoa lappalaispirttiin astunut: puiset penkit istuimina, kirjailtuja tyynyjä ja pitsisiä liinoja. Ei servettejä vaan talouspaperia! :) Ja tarjoilijat tietysti piioiksi ja rengeiksi pukeutuneina. Kuulemma pystyy katselemaan myös äänettömänä mustavalkoisia suomielokuvia ja musana 70-lukulaista suomimusaa. Hyvät puitteet kunnon lappilaiselle illalle, eikä ees musa häirinny. ;)

Jahas, pitäisikö siirtyä ruokaankin? Ruokatarjonnan kuvailu on helppoa: jos olette käyneet Zetorissa, niin meininki on aika lailla samaa eli siis 70-lukulaista kotiruokaa. Blinejä, muikkuja, pihvejä, muutama salaattikin sentään, pottuja, keittoja ja perusjälkkäreitä, kuten leipäjuustoa, jääkarpaloita ja pannukakkua. Pääruuat siinä parinkympin hujakoilla, jälkkärit kuuden, alut 12 euron kieppeillä ja keitot kympin.

Savuporo-juustokeitto 9,80 €/8,70 €

Arvaattekos, kumman annos on kyseessä? :) Iskä kehui keittoa maukkaaksi, joten luotan hänen sanaansa.

Korvasienikeitto 7,80 €/8,70 €

Minä tilasin korvasienikeiton, joka oli kermainen, muttei kuitenkaan liiaksi. Sienen maku tuli viehkosti esiin. Korvasienethän on tappavan myrkyllisiä, ellei niitä keitä kolmesti ja vaihda vesi aina huuhtelukertojen välillä. Ämmilässä ei oltu oikaistu ja olen siitä hyvilläni.

Rautua, hilippasen savustettuna ja ryhditettynä rehdillä 
korvasienikastikhella sekä puikulat Äijin pellosta, 22, 50 €

Iskä valitsi pääruuaksi rautua, mutta kaksikin puikulaa olisi riittänyt. Muuten kuulemma onnistunut kala-annos.


Juuresrösti ja muuta herkkua eli juureksia, salaattia ja korvasienikastiketta 16 €

Minä valitsin tietenkin sen ainon kasvisannoksen listalta. Vaikka toivoisin, että kasvisannokset eivät olisi pelkkiä kasviksista koostuvia ja täten siis lähes proteenittomia annoksia (papuja anyone?), mutta annos oli tosi hyvä. Varsinkin tuo korvasienikastike oli oikein onnistunut, mm... Ja punajuuretkin meni melko kivuttomasti alas, vaikken niistä pahemmin pidä.

Puolukkapiirakkaa ja vaniljajäätelöä 7,2 €

Puolukkapiirakka oli hienoinen pettymys, jopa iskälle. Tosi vähän puolukoita ja ehkä vähän kuivakka. Höh. Olisin tehny paremman! ;) Oliko puolukat vähissä?

Hillasorbetti 6 €

Peer pressure, joten minäkin sitten otin jälkkärin. Vaikka listan mokkapusu houkutteli, olin tiukka ja valitsin hilla- eli lakkasorbetin. Raikasta ja lakkaista oli, ihanan raikas päätös aterialle.

Kiva paikka, vaikka tietysti en ole sen perinteisimmän kotiruoan ystävä vaan tykkään kaikesta erikoisemmasta...ja isommasta valikoimasta kasvisannoksia. :) Mutta siis ehdottomasti täällä kannattaa käydä, jos tykkää perusruuista ja vähän pirttimäisestä tunnelmasta. Varaus kannattaa ottaa.

Rakkavaarantie
Levi
Myyntipalvelu puh. 016 6510 500
E-mail: hotel@hulluporo.fi  tai  hullu.poro@levi.fi
www.hulluporo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti