Kasvispullat
En tykkää leipoa pullaa. Haluan tehdä leivonnaiset suhtkoht nopeasti, joten en pidä taikinan nostatuksesta, koska se keskeyttää koko prosessin. No, siinä ajassa ehtii tiskata tai käydä lenkillä, mutta kuitenkin. Sitten alkaa kaulintavaihe, joka on aina tuskaa, koska pullataikina on aina räkää. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta yleistilanne on se, että se tarttuu alustaan ja käsiin vaikka kuinka jauhottaisi. Sitten kun se on tapeltu levyksi, voi levittää täytteet ja se on ihan kivaa puuhaa, mutta sitten koko komeus täytyy rullata ja siinä saa taas olla helisemässä, jos taikina haluaa päättäväisesti pysyä kiinni alustassa. Tuloksena voi pahimillaan olla iso reikä ja milläs sitä sitten paikkaat ja teet uudestaan, kun täyte on jo levitetty? Itselleni ei onneksi ole niin vielä käynyt, mutta kauhuskenaario on aina olemassa…
Sitten pullien leikkaaminen ja asettelu vuokiin voi myös olla tuskan takana, jos ne eivät millään meinaa asettua kauniisti vaan edelleen tarttuvat joka paikkaan. Jujuna on siis jauhoitus, muttei sovi sitäkään tehdä liikaa, ettei pullat maistu pelkästään jauhoilta. Ja tietysti on vielä jäljellä viimeinen kohotus pellillä ennen uuniin laittoa. Palkintona on tietysti tuoreen pullan tuoksu, joka on ihanaa. Keneltä ei löydy lapsuusmuistoja äidin leipomasta pullasta? Voi teitä, minulta niitä kyllä löyty… Ah, äidin pullat. Ja uusia muistoja tulee aina välillä lisää, sillä kyllä äiti leipoo nytkin.
Nämä pullat eivät kuitenkaan ole makeita vaan sämpyläjauhoihin tehtyjä ja täytteenä valkosipulituorejuustoa sekä paprikasilppua ja juustoraastetta. Tein nämä kaverin synttäreille suolapalaksi, koska toinen kaveri oli jo varannut kakun teon. Unohdin laittaa juustoraastetta pullien päälle ennen uuniin laittoa, mutta se ei selvästikkään ollut maun esteenä, sillä pullat katosivat nopeasti parempiin suihin. Eikä ihme, sillä ne olivat hyviä! Kaverit tosin eivät millään tahtoneet käyttää niistä nimitystä ‘pullat’, koska ne eivät olleet makeita. Mutta minusta kyse on muodosta, eikä täytteestä. :D
Miksi muuksi näitä kutsuisi kuin pulliksi? No, siis suolaisiksi pulliksi, mutta pulliksi kuitenkin.
Se vielä pullista, että en pidä niistä senkään vuoksi, että niiden jälkisäilytys on aina hivenen hankalaa. Kun tein pari viikkoa synttäreistä uuden satsin suolaisia pullia jäljelle jääneestä hiivasta äidille viemisiksi, niin sain työllä ja tuskalla tunkea oman pullapussini pakkaseen. Puolesta taikinasta eli siis 2 ½ desistä vettä ja 25 grammasta hiivaa tuli 22 pullaa joten 11 on aika homma tunkea minipakastimeeni, joka on muutenkin täynnä ruokia ja marjoja.
Niistä pullista en ottanut kuvaa, sillä homma oli lähes sama, paitsi että nyt täytteeseen tuli valkosipulia ja tomaattista tuorejuustoa sekä porkkanaraastetta. Minulle käy pullien kanssa aina sama juttu: keksikohdasta tulee todella paksu ja sitten leikkaamisvaiheessa täytteet pursuavat ulos ja vuokiin päätyy tosi ruman näköisiä pullia. No, onneksi ulkonäkö kaunistuu uunissa, mutta viimeistään kuljetus pyörälaukussa tappoi ne. Ja tietysti sullominen pakkaseen. No, maku ei onneksi kärsinyt pahemmin vaan ne olivat ihanan tulisia! Melkein liiankin tulisia pelkiksi pulliksi…
Iskälle on helpompi leipoa pullaa, koska hänen pakkaseensa mahtuu vaikka mitä. Täytyy aina välillä kysyä, että onkos sulla vielä pullaa jäljellä? Tosin ei iskäkään syö herkkuja joka päivä, joten tuskinpa tässä on kiirettä… Kunhan nyt sais syötyä mun viimevuotiset herkkuni loppuun! Aika lailla finito ne taitavat ollakin, mutta äidin omenapiirakka on vielä uusien leipomusteni tiellä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti