lauantai 28. huhtikuuta 2012

Biletarjoiluja: banaanikakku ja maapähkinävoifudge


Taas oli bileet! Tuo nyt tietysti kuulostaa siltä, että ne bileet oli aivan tässä eilen tms, mutta ei, eilen oli treenit. Nämä bileet, joihin nyt viittaan, oli 31.3. Eräs ystäväni piti synttärinsä ja tuparinsa samalla kerralla (vaikka olikin bf:nsä kanssa asunut ko. asunnossa jo n. vuoden) ja tokitoki juhliin piti jotakin loihtia. Kuvamateriaali on nyt kyllä aika kökköä, koska en vain osaa ottaa kuvia kotona vaan pakko sitten juhlapaikalla yrittää sohia. Huoh. 

Tein juhliin banaanikakkua...ja nyt kun katselen tuota ylläolevaa kuvaa mietin, että missä hemmetissä tuo rasia oikein on? Koska yhden rasian jätin kaverille ihan tarkoituksella, mutta minne olen tuon toisen kadottanut? Pihkura, se on hyvä astia! Luulin ottaneeni sen mukaan noista kaverin bileistä, mutta olisiko se sittenkin jäänyt sinne? Se on täydellinen tarjoilujen kuljettamiseen eli tulisi erittäin vahvasti tarpeen vappuna. Noh, sitten täytyy jotenkin improvisoida ja/tai käydä astiaostoksilla. Käy kyllä luonnon päälle, koska olen tottunut noihin hyviin astioihin. Taitaa olla Tupperware-sarjaa. Kuka vielä muistaa Tupperware-kutsut, kuinka moni on niissä lapsena ollutkaan? Allekirjoittanut vaikka kuinka monissa, myös oman äidin järkkäämissä, ja siksi mulla oli lapsena aimo kasa erilaisia kivoja sabluunoita. Ja myöhempään käyttöön aimo kasa toimivia rasioita. Täytynee käydä jossain Anttilassa ennen kuin joskus ikinä ehtii Ikeaan...

Hmm, niin tuosta banaanikakusta! Ihanan mehevää, ei siinä muuta. Banaanikakut on kivoja, varsinkin silloin, kun on jäänyt banaaneja mustumaan pöydälle. Minä tosin en ikinä osta banaaneja kuin vartavasten leivontaan, mutta mustutan niitä sitten itse pöydällä. Ohje Cookie Baker Lynniltä.

Maapähkinävoifudge

Sarjassamme kökkö kuva, mutta menköön nyt. Tykkään maapähkinävoista ja fudgeista (eräänlaisia pehmeitä toffeita), tosin niiden tekoa pitää aina harkita tarkkaan ja olla varma, että tuotteesta pääsee eroon nopeasti. Muutoin se vain jää vyötärölle... ;) Ohjeen alkuperäisen tekijän Cookie Baker Lynnin mukaan tämä on "killer crack fudge" ja hänen blogissaankin onkin erittäin hyvä tarina tämän fudgen ominaisuuksista. Itse en nyt pitänyt tätä ihan järkyttävän addiktoivana, lähinnä tosi makeana ja tuhtina. Toki tätä nyt aika helposti syö itsensä kipeäksi ja tulipahan kokeiltua. Mutta tästä edes teen kyllä muita fudgeja... Myöskin sen takia, etten saanut fudgeja asettumaan mitenkään muuten, kuin pakastamalla ne ja leikkaamalla vasta sitten. Kyllä kunnon fudge pysyy myös huoneenlämmössä jotenkin aisoissa, olen itse kokeillut. 

Ja jätin muuten myös yhden rasian tuonne kaverilleni myös, tosin tarkoituksella, jotta saisivat loput fudget pakkaseen. Täytyykin muistaa ensi kerralla pyytää kaveria se tuomaan. Ja kysellä, jos tuo toinekin rasia löytyisi. Tosin minun kämpästäni nyt ei aina kaikkea löydä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti